Työllistyminen ja oppimisvaikeudet

Kysymys 

Nyt en puhu kehitysvammaisten työllistymisestä, mutta mietin, minkälaiset ovat työllistymismahdollisuudet ihmisellä, jolla on matemaattisia oppimisvaikeuksia? Itse olen sellainen, en osaa hahmottaa numeroita vaa'assa (paljonko pitää vaa'an näyttää, jos raaka-ainetta x pitää olla 500 kg) ja matematiikka tuottaa ongelmia haastavimmissa laskukaavoissa, mutta yksinkertaiset laskut onnistuvat minulta.

Tämä matemaattinen oppimisvaikeus huomattiin ollessani kakkos- tai kolmosluokkalainen, ja matematiikka mukautettiin, kahdeksannella luokalla mukautettiin fysiikka matemaattisten tehtävien takia.

Opiskelen tällä hetkellä ammattikoulussa tarjoilijaksi. Kassatyöskentely sujuu minulta hyvin, eivätkä matemaattiset oppimisvaikeudet näy ollessani kassalla. Myös perusmittaamiset onnistuvat, mutta ongelmia tuottaa vaaka ruoanlaitossa, mikä oli minulle opiskelujen alussa masentavaa, eikä työnteko sen takia maistunut, meinasin keskeyttääkin, mutta onneksi löysin ravintola-alalta vahvuuteni ja päädyin tarjoilijapuolelle. Matematiikan tunneilla minulla on avustaja, koska tarvitsen niihin haastavampiin matematiikan tehtäviin apua, ilman avustajaa putoaisin kärryiltä.

Opettajat ovat kehuneet minua hyväksi asiakaspalvelijaksi, ja samaa olen kuullut työssäoppimispaikoilla. Heidän mukaansa olen myös tehokas ja nopea kassalla sekä rahan käsittelyssä, enkä ole asiakkailtakaan mitään negatiivista kuullut itsestäni. Työssäoppimisetkin suoritan kakkosilla tai kolmosilla lukuun ottamatta ensimmäistä työssäoppimisjaksoa, joka oli ensimmäisenä vuonna ja vaa'an kanssa oli ongelmia, ettei työnteko ollut kivaa, mutta sen jälkeen kaikki kääntyi parempaan suuntaan.

Ilmoittaudun tänä vuonna työttömäksi työnhakijaksi ja mietinkin, miten työnantajat reagoivat peruskoulun todistukseen, jossa fysiikan ja matematiikan kohdalla on tähtimerkintä? Aiheuttaako oppimisvaikeus tietyllä osa-alueella ennakkoluuloja siinä missä kehitysvammaisuus?

Vastaus 

Matemaattisen osaamisen tarve riippuu työstä, jota henkilö aikoo tehdä. Kerroit, että hallitset peruslaskutoimitukset ja yksinkertaiset mittaamistehtävät. Nämä vahvuudet kannattaa tuoda esille tähtimerkintöjen ohella, jos varaat ajan esimerkiksi TE-toimiston neuvojalle. Hänen kanssaan voitte yhdessä miettiä, millainen työ sinulle ehkä sopii taustasi huomioiden.

On hankalaa sanoa yleisellä tasolla, miten työnantajat suhtautuvat matematiikan oppimisvaikeuksiin. Joskus voi kuitenkin olla, että työnhakijan tai -tekijän vahvuudet toisilla osa-alueilla merkitsevät enemmän työssä suoriutumisen kannalta.

Tärkeää on, että osoittaa rohkeasti aktiivisuutta ja kiinnostusta työelämää kohtaan.

Lisätietoa aiheesta voi hakea myös Erilaisten oppijoiden liitosta (www.erilaistenoppijoidenliitto.fi). Sinun kannattaa tutustua esimerkiksi Oppimisvaikeudet työelämässä -kokonaisuuteen.

Ystävällisin terveisin
Vernerin toimitus