Vaikeasti kehitysvammaisen autistisen henkilön perintö

Kysymys 

Poikani on 29-vuotias tehostetussa palveluasumisessa asuva henkilö. Hän on perimässä isänsä tämän kuoleman jälkeen. Äitinä olen ehdolla hänen edunvalvojaksi.

Kysyisin, voinko edunvalvojana tehdä sijoituksia poikani sijoitusasiantuntijan avustamana poikani nimiin ilman Digi- ja väestötietoviraston (entinen Maistraatti) lupaa? Voinko siis ostaa ja myydä perintönä tulleita pörssiosakkeita? Pojallani ei myöskään ole varaa perintöveroon. Käteinen vara hänellä itsellään sekä pesässä olevat tilivarat eivät riitä veroihin.

Vaikuttaako isän perintö asumiskustannuksia lisäävästi? Nykyisellään pieneläkeläisenä hän maksaa ruuasta, vuokrasta ja päivätoiminnasta ym. juoksevista kuluista. Miten Kelan tuet?

Kiitos vastauksesta.

Vastaus 

Hei,

Holhousviranomaisen mukaan, tavanomaisten sijoitusten, kuten osake- ja rahastoosuuksien ostamiseen ei tarvita holhousviranomaisen lupaa. Myymisen suhteen asia kannattaa varmistaa holhousviranomaiselta.

Kelan asumistukeen vaikuttaa henkilön pääomatulot sekä ansiotulot. Ansiotuloiksi lasketaan myös useat sosiaalietuudet. Esimerkiksi osinkotulo ja sijoitusten tuotot ovat tuloja, jotka vaikuttavat asumistuen määrään. Koska pääomatulot ovat nyt muuttuneet, asumistuen tarkistus kannattaa tehdä Kelaan, jotta tukia ei peritä myöhemmin takaisin kun tulot ovat nousseet.

Asumispalvelua käyttäessä kehitysvammainen henkilö maksaa ylläpitomaksua. Ylläpitomaksun suuruus voi vaihdella asiakkaan maksukyvyn mukaan. Tämä maksun määrä kannattaa tarkistaa kunnan vammaispalveluista.

On mahdollista, että tulojen muutokset vaikuttavat asumiskustannuksiin.

ystävällisin terveisin,
Verneri.net toimitus