Vakuutus henkilökohtaiselle avustajalle

Kysymys 

Lapsemme aloittaa koulun tänä syksynä. Hänelle on myönnetty henkilökohtainen avustaja.

Koulupäivien lomassa hänen pitäisi käydä si-terapiassa (kelan kuntoutus), mikä tarkoittaa luonnollisesti terapiatiloihin siirtymistä.

Varhaiskasvatuksen aikana päivähoidossa ei ollut ongelmaa, vaan avustaja sai lähteä mukaan saattajaksi terapiaan kela-taksilla. Nyt ongelmaksi on muodostumassa lapsen pääsy terapiaan koulun alettua, koska koulu kieltää avustajan käytön terapiamatkalla vedoten siihen, ettei avustajalla ole siihen vaadittavaa vakuutusta.

Me vanhemmat emme voi irroittautua töistä viemään terapiaan. Mikä nyt siis neuvoksi?

Vastaus 

Hei,

Henkilökohtainen avustaja tarvitsee aina tapaturmavakuutuksen, jonka hankinnasta työnantaja, eli avustettava henkilö on viime kädessä vastuussa.
Teidän kannattaakin ottaa heti yhteyttä kunnan vammaispalveluihin ja tiedustella sieltä, onko kunta hoitanut henkilökohtaisen avustajan vakuutuksen kuntoon. Kunnissa on erilaisia käytäntöjä, ja ei ole kovin tavatonta, että näistä asioista on epäselvyyksiä.

Joka tapauksessa: henkilökohtainen avustaja tarvitsee vakuutuksen. Tämä vakuutus pätee sitten aina työajalla, olipa avustettava suorittamassa työtehtäviään koulussa tai koulun ulkopuolella.

Voit lukea lisää aiheesta Tapaturmavakuutuskeskuksen sivuilta.

Ystävällisin terveisin,
Verneri.net toimitus

------

Oliko Verneri.netin neuvontapalstasta sinulle hyötyä?

Vastaa lyhyeen kyselyymme tästä linkistä! Palautteesi on meille todella tärkeää!