Valikoiva syöminen

Kysymys 

Veljeni asuu kehitysvammaisten asuntolassa ja hänellä on alkanut esiintymään valikoivaa syömistä. Hän kieltäytyy syömästä joitain ruokia, lähinnä liharuokia ja sanoo, että hän ei saa syödä niitä. Kun hänelle sanotaan, että hän saa syödä kaikkia tarjolla olevia ruokia, niin hän sanoo, että ei saa syödä ja suuttuu todella helposti näissä tilanteissa. Kuitenkaan kukaan kuten lääkäri tai hoitaja ei ole kieltänyt häntä syömästä niitä. Hän ei suostu kertomaan, mistä hän on keksinyt, että hän ei saisi syödä niitä ruokia tai miksi hän ajattelee, että hän ei saisi niitä syödä. Kun häneltä kysytään, tuleeko hänelle niistä vaikka paha olo, niin hän ei suostu sanomaan mitään muuta kuin että hän ei saa syödä niitä ja on usein todella vihainen. Hän ei myöskään suostu kertomaan, onko ruoka esimerkiksi pahan makuista tai pelkääkö hän lihomista. Mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä? Hän on nyt toistuvasti kieltäytynyt syömästä useamman kerran jotain ruokaa ja syynä on aina se, että hän ei mielestään saa syödä niitä, vaikka hänelle sanotaan, että hän saa syödä.

Vastaus 

Hei,

kiitos kysymyksestä.

Suosittelisin juttelemaan terveydenhoitajan kanssa. Valikoivan syömisen taustalla voi olla niin fyysisiä kuin psyykkisiäkin tekijöitä, jotka selittävät asiaa.

Ystävallisin terveisin,
Niina Sillanpää
Verneri-verkkopalvelu


Oliko Verneri.netin neuvonnasta sinulle hyötyä? Palautteesi on meille todella tärkeää!

Vastaa lyhyeen kyselyyn.