Vammaisuusaste ja lisävammat

Lähdettäessä selvittämään tätä kysymystä, on käsiteltävä seuraavia määritelmiä: psykologien testit perustuvat tehtäviin, joista terveet lapset selviävät kussakin iässä. Täten saadaan selvitettyä kehitysikä. Esimerkiksi, jos 6-vuotias lapsi osaa tehdä keskimääräisen 6-vuotiaan tehtävät, on hänen kehitysikänsä 6 vuotta. On sovittu, että hänen kehitystasonsa, eli älykkyysosamääränsä saadaan jakamalla kehitysikä lapsen biologisella iällä: 6/6=1. Kun tämä sopimuksen mukaan kerrotaan sadalla, tulee älykkyysosamääräksi 100, eli normaali.

Jos taas tuo 6-vuotias selviää vain 3-vuotiaan tehtävistä, on hänen kehitysikänsä 3 vuotta. Kun kehitysikä jaetaan biologisella iällä: 3/6=0,5 ja kun se kerrotaan sadalla, tulee älykkyysosamäräksi 50, eli hän on keskiasteisesti kehitysvammainen. Tämä taas merkitsee sitä, että hän toimii ymmärryksensä mukaan 5-7 -vuotiaan lapsen tasolla. Käytännössä se merkitsee, että hän voi oppia lukemaan sanoja, yksinkertaisia lauseitakin, mutta esimerkiksi pitemmän tekstin hallinta on ylivoimaista. Suurin osa henkilöistä, joilla on Downin oireyhtymä, toimivat tällä tasolla.

Lasta voidaan kuitenkin harjaannuttaa pärjäämään monissa käytännön tehtävissä, joihin 6-vuotias ei pysty, niin että hän voi aikuisena tulla varsin itsenäiseksi, vaikka tarvitseekin valvontaa esimerkiksi asumisessa ja työn teossa. Lievästi kehitysvammaisilla, (Kehitysikä 7-11 vuotta ja ÄO 50-70) pystyvät taas monimutkaisempiin älyllisiin suorituksiin.

Jos taas kehitysvammaisella on lisävammoja: Aistivammaisuutta, epilepsiaa tai CP:tä, on se merkki vaikeammasta vammaisuudesta. Vaikeasti kehitysvammainen suoriutuu 3-4 -vuotiaan tehtävistä (ÄO= 20-30) ja syvästi kehitysvammainen toimii alle 2-vuotiaan tasolla (ÄO>20). Heillä on myöskin useimmiten vaikeampi aivojen rakenteellinen tai toiminnallinen häiriö, joka älyllisen kehitysvammaisuuden lisäksi aiheuttaa esimerkiksi mainittuja lisävammoja, joiden hoitoon ja kuntoutukseen on paneuduttava mahdollisimman aikaisin. Tämän johdosta jokainen lapsi joutuu käymään läpi monien erikoislääkärien tutkimuksen. Kehitysvammaisia on väestöstä noin 1-2 prosenttia, joista suurin osa lievästi vammaisia. Alemmilla kehitystasoilla toimivia on aina vähemmän.

Aina on muistettava, että kunkin yksilön kohdalla lopullista kehitystasoa ei voi ennustaa. Kehitysvammaiset ovat ”yksilöllisempiä kuin me muut”. On edettävä päivä kerrallaan huomioiden opetus, virikkeet ja rakastava ympäristö. Lapsesta ei saa tehdä kuntoutusobjektia, vaan hänen on kasvettava rakastettuna perheenjäsenenä kehittyäkseen parhaalla tavalla edellytyksiinsä nähden.

Yhteenvetona voisin todeta, että taso ei määrää kehitystä, mutta kehitys määrää tason.

Terveisin
Maija Wilska
Kehitysvammalääkäri