Varhaisraskauden yhdistelmäseulonnasta

Kysymys 

Hei

Osallistuin varhaisraskauden yhdistelmäseulontaan ja sain tiedon, että riskikseni on laskettu 1:147.

Iältäni olen 29v. Ultrassa kätilön mukaan niskaturvotus oli kuitenkin tavanomainen 2,1 (mom 1,86, rv 11+5 ja pääperämitta 50,5mm). Papp-aMom oli 0,51 ja hgcMom 1,09.

Jatkotutkimuksena tehdään NIPT, mutta minua silti askarruttaa, kuinka ko. tuloksilla sain noinkin korkean riskiarvion, kun nähdäkseni kaikki on ok. Tähän en ole saanut oikein hoitotaholta vastausta.

Kiitoksia vastauksesta!

Vastaus 

Hei,

ikäriskisi tuossa vaiheessa raskautta on n. 1:580 (loppuraskaudessa luokkaa 1:900) eli pienempi kuin seulariski. Mikään muukaan huomioitavista osatekijöistä ei ole huomattavasti poikkeava, mutta kaikki ovat hivenen 21-trisomian suuntaa: niskaturvotus aavistuksen korostunut, PAPP-A MoM matalahko ja hCGvb hitusen yli 1. Näistä sitten tietokoneen ohjelma on laskenut tuon riskiluvun, joka ymmärrettävästi tuntuu jonkin verran korkealta. Onneksi NIPT on varsin hyvin 21-trisomia tapaukset löytävä.

Ystävällisin terveisin,
Ansa Aitokallio-Tallberg
LKT, naistentautien, synnytysten ja perinatologian erikoislääkäri

------

Palautteesi on meille todella tärkeää. Vastaa lyhyeen kyselyyn neuvontapalstan käytöstä!

Oletko käyttänyt Verneri.netin neuvontaa? Mistä löysit palvelumme? Saitko vastauksen kysymykseesi? Voisiko verneri.netin neuvontaa kehittää? Vastaa kyselyymme tästä linkistä!