Vastasyntyneen cp-vammaoireet

Kysymys 

Millaisia vastasyntyneen cp-vamma oireet ovat? Poikamme on nyt 2,5kk. Hän on hyvin seurallinen, hymyilee ja jokeltelee paljon. Seurailee kovasti ympäristöään. Hän vie molemmat nyrkkinsä suuhun. Nyrkit on paljon myös auki. Poika myös tavoittelee nyrkeillään yläpuolella roikkuvia lelujaan. Hän tykkää olla mahalleen ja pitää päätään jo hyvin ylhäällä, välillä keikahtaa selälleen. Selälleen ollessaan potkii molemmilla jaloillaan ja huitoo käsillään. Hänellä on kuitenkin ajoittain tapana vetää itseään opistotonus asentoon. Nukkuessaan on kuitenkin rentona. Hermostuessaan ja venytellessään vartalon ojennus on voimakkaimmillaan sekä silloin jos hänet laskee suoraan selälleen alustalle. Hän myös jäykistelee jalkojaan varsinkin vaipanvaihto tilanteissa ja välillä selälleen ollessaan. Voiko tällainen olla merkki cp-vammasta? Hän on syntymästään asti ollut tällainen ojentelija. Syntymä ei ollut hänelle helppo, sillä hänellä oli mekonium aspiraatio, tarvitsi kuitenkin vain vähän lisähappea aluksi. Osastolla ei ollut mitään neurologisia oireiluja ja pään ultraäänitutkimus oli normaali. Kertooko pään uä cp-vammasta? Mitä muita tutkimuksia tarvitaan? Kukaan lääkäri ei ole sanonut epäilevänsä cp-vammaa tai sen oireita. Pojallamme on nyt 2x viikossa fysioterapiaa kotona. Asia huolestuttaa, varsinkin kun kukaan ei ole sanonut edes epäilevänsä cp-vammaa. Kiitoksia jo etukäteen!

Vastaus 

Hei,
Koska CP-vamma ei kuulu kehitysvamma-alaan, meiltä ei löytynyt erityisasiantuntemusta. Joskin kehitysvammaisilla henkilöillä esiintyy myös CP-vammaa.

Mielestäni CP-liiton sivuilta löytyy ainakin osittain vastauksia kysymyksiisi. Sivuilla kerrotaan CP-vamman toteamisesta seuraavasti:

"CP-vamman oireita ovat muun muassa imemis- ja nielemisvaikeudet, lihasjänteyden poikkeavuudet, motorisen kehityksen hitaus, varhaisten heijasteiden säilyminen tavallista pitempään, käden nyrkkiasento yli 3 kuukauden ikäisellä lapsella, liikkeiden pysyvä epäsymmetrisyys ja kiihtyneet jänneheijasteet.

Varhaisdiagnostiikka perustuu lapsen normaalin kehityksen ja kehitysheijasteiden esiintymiskausien tunnistamiseen. Ainoa keino CP-diagnoosin varmistamiseen on lapsen säännöllinen tutkiminen. Varhaisoireiden voimakkuudesta ei voi määritellä lapsen ennustetta. Ensimmäisten kuukausien lievät oireet voivat voimistua tai hävitä kokonaan. Tavallisesti diagnoosi varmistuu toisen ikävuoden loppuun mennessä.

Varhaiskuntoutuksen tavoitteena on kokonaisvaltaisesti aktivoida lapsen kehitystä. Fysioterapialla pyritään kehittämään lapsen motoriikkaa, estämään sen hidastumista sekä estämään varhaisten kehitysheijasteiden poikkeavat liikeradat ja asennot. Varhaiskuntoutuksen tavoitteena on lisätä myös lapsen oma-toimisuutta. CP-vammaisen lapsen kuntoutuksen onnistumisesta vastaa kuntoutusryhmä yhdessä vanhempien kanssa. Kuntoutustyöryhmään kuuluvat lastenneurologi, fysio-, puhe-ja toimintaterapeutti, psykologi, sairaanhoitaja ja kuntoutusohjaaja. Kuntoutustyöryhmä tukee lapsen perhettä päivittäisten toimintojen ohjaamisessa."

Koko teksti löytyy osoitteesta:
http://www.cp-liitto.fi/vammat/cp_vamma.html

Terveisin,
Niina Sillanpää