Veriseulan luotettavuus raskausviikolla 13

Kysymys 

Hei!

Odotan neljättä lastani ja kävin yhdistelmäseulassa, kun raskauden kestoksi oli viimeisistä kuukausista alkaen laskettu 11+6 päivää. Tuolloin sikiön CRL-mitta oli 67 mm ja niskaturvotus 2 mm. Niskaturvotusmittauksen lisäksi samana päivänä otettiin myös verinäyte. Myöhemmin sain kotiin tiedon kohonneesta kromosomipoikkeavuuden riskistä luvulla 1/150. Pyydettyäni sain tiedot myös kirjallisesti kotiin ja paperia tutkiessani huomasin, että raskauden kestoksi olikin sikiön koon perusteella merkitty näytteenottopäivänä 13+1 raskausviikkoa.

Riskistä puhelimitse ilmoittanut henkilö kertoi, että seula hälyytti kohdallani nimenomaan verikokeen tulosten perusteella. Olin tutkimushetkellä 38 v 10 kk ikäinen ja arvot olivat S-PAPP-A 1253.05 mU/L, korjattu MoM 0,72, S-HCG-B-V 42,13 ug/L, korjattu MoM 1,46 ja NT 2 mm, korjattu MoM 1.42. Huomattavaa on myös se, että painoin tuolla hetkellä 95 kiloa. Miten paljon tutkimuksen luotettavuuteen vaikuttaa se, että sikiö oli oletettua suurempi ja verikoe tehtiin vasta viikon 13 aikana? Pohdin lapsivesipunktioon menoa ja päätöksen teko on kovin vaikeaa. Ilmeisesti iän myötä olemassa oleva riski on samaa luokkaa kuin nyt saatu tutkimustulos?

Vastaus 

Kuten tiedätkin, huomioidaan yhdistelmäseulassa 3 eri tekijää, jotka ovat toisistaan riippumattomia. Äidin ikä (38v. down-riski rvk 13 on n. 1/120 eli suurempi kuin saamasi riskiluku), NT (yksinään normaali, 2 mm), ja seerumi-arvot. Nämä suhteutetaan raskauden kestoon, joka huomioidaan pääperämittana. 67 mm vastaa rvk 13+1.

S-PAPP-A-pitoisuus nousee ja S-hCG-pitoisuus laskee raskauden edetessä, esim. rvk 11:sta 13:een. Eli saamasi arvot olisi olleet "normaalimpia" jos raskaus olisi ollut vasta 11+. Seerumiseula "toimii" eli on luotettavampi rvk 9-11 kuin yli 13. Tästä syystä se ohjeistetaankin ottamaan varhaisemmin. Toisaalta nt:n mittaaminen on luotettavampaa rvk 12 aikoihin kuin esim. rvk 10 tienoilla. Eli jonkin verra luotettavuus on kärsinyt hivenen "väärästä ajoituksesta".n Äidin paino tulee ilmoittaa lähetteessä, koska ylipaino vaikuttaa jonkin verran.

Pääperämitan perusteella riskilaskenta on siis kuitenkin tehty oikein.

Terveisin
Ansa Aitokallio-Tallberg
LKT, naistentautien, synnytysten ja perinatologian erikoislääkäri