Vierailut kehitysammaisten asumisyksikössä koronaviruksen aikana

Kysymys 

Voiko tukiasunnossa ja asumisyksikön ulkopuolella asuvat kehitysvammaiset käydä asumisyksikössä vierailulla, jossa on vierailukielto?

Vastaus 

Hei,

Yleinen valtioneuvoston antama suositus on se, että kokoontumisia on vältettävä poikkeusolojen aikana. Jos samassa paikassa on ihmisiä paljon yhtäaikaa, on silloin suositeltavaa pitää turvavälit.

Monet omissa asunnoissaan asuvat kehitysvammaiset ihmiset voivat kokea yksinäisyyttä ja ahdistuneisuutta kun sosiaaliset kontaktit ovat vähentyneet koronaepidemiasta johtuvien rajoitusten myötä. Siksi olisikin tärkeää, että mahdollisten läheisten lisäksi asumisyksiköiden sekä työ- ja päivätoiminnan työntekijät pitäisivät yhteyttä tukiasunnoissa asuviin henkilöihin päivittäin. Esimerkiksi soittaminen tukiasukkaalle ja kävelylenkit yhdessä tukiasukkaan kanssa ovat hyviä käytäntöjä poikkeusaikana. On tärkeää, että asukkaat saavat mahdollisuuden keskustella poikkeustilan aiheuttamista tunteista.

Kannattaa käydä tutustumassa Verneri.netin työvälineitä koronatilanteessa-sivuun ja Tukiliiton hyviä käytäntöjä -sivuun. Sivuilta voi löytää ideoita poikkeusolojen arkeen.