Voiko kehitysvammainen ihminen? (kouluavustaja/ohjaaja)

Kysymys 

Voiko kehitysvammainen ihminen toimia koulunkäyntiavustaja/ohjaajana? Pystyykö hän opiskelemaan niistä amamttitutkinnot? Kuinka paljon ohjausta kehitysvammainen tarvitsee jos hän tomii näissä ammateissa?

Kiitos vastauksestasi.

Vastaus 

Hyvä kysyjä,

Koulunkäyntiavustajan tutkinto on sosiaali- ja terveysalan ammattitutkinto.
Ammattitutkinto suoritetaan näyttötutkintona, joka on erityisesti aikuisille suunnattu joustava tutkinnon suoritustapa. Tutkinto on mahdollista suorittaa myös ilman valmistavaa koulutusta, mikäli on toiminut laaja-alaisissa alan työtehtävissä pitkään.

Koulunkäyntiavustajan työn lähtökohtana ovat oppijan erityispiirteet ja tarpeet. Työ vaatii havainnointikykyä ja tilanteiden tunnistamis- ja arviointikykyä sekä ongelmanratkaisu- ja päätöksentekotaitoja.

Myös ohjaajana toimimisessa edellytetään ammatillista tutkintoa, usein lähihoitajan koulutusta, tai vaihtoehtoisesti esimerkiksi sosionomikoulutusta.

Lähihoitajaksi opiskelevat suorittavat 120 opintoviikon laajuisen sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon. Lähihoitajakoulutukseen haetaan yleensä toisen asteen yhteishaussa. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto on mahdollista suorittaa myös oppisopimuskoulutuksena tai näyttötutkintona valmistavan koulutuksen yhteydessä.

Joissakin ammatillisissa erityisoppilaitoksissa tarjotaan ns. lähiavustaja- tai hoiva-avustajakoulutusta. Esim. Bovallius-ammattiopiston Äänekosken toimipisteessä järjestetään lähiavustajakoulutusta, jossa opiskelijat saavat valmiuksia toimia hoiva-alan avustavissa tehtävissä. Kiipulan ammattiopiston Perttulan toimipaikassa puolestaan järjestetään mukautettua koulutusta lähihoitajakoulutuksen opetussuunnitelman mukaisesti, ja koulutuksen suorittanut henkilö voi työllistyä sosiaali- ja terveysalan avustaviin tehtäviin.

Sosionomi (AMK) on 210 opintopisteen laajuinen ammattikorkeakoulututkinto. Koulutusohjelmassa opiskeluun sisältyy sekä tieteellisiä että toiminnallisia osuuksia.Koulutuksen toteuttamisen johtavia periaatteita ovat teorian ja käytännön läheinen yhteys.

Se, paljonko ohjausta kehitysvammainen henkilö tarvitsee, on yksilöllinen kysymys. Vastaus riippuu siitä, millaisia taitoja ja osaamisia työssä tarvitaan ja missä asioissa henkilö tarvitsee tukea. Mitään yleispätevää vastausta ei voi antaa; joku tarvitsee tukea joissain asioissa ja joku toinen taas joissain ihan muissa asioissa. Joku pärjää hyvin vähäisellä tuella, joku toinen tarvitsee runsaampaa tukea.

Kouluttautumismahdollisuuksista on parasta selvittää suoraan koulunkäyntiavustajakoulutusta tarjoavista oppilaitoksista.

Työvoimatoimistoissa on ammatinvalintapsykologeja ja urasuunnittelupalveluja, joista saa lisätietoa eri vaihtoehdoista.

Lisätietoja:

  • Koulunkäyntiavustajan www.koulutusnetti.fi (tietoa koulutusvaihtoehdoista, oppilaitoksiin hakemisesta ym.)

Ystävällisin terveisin
Marika Ahlstén
erikoissuunnittelija
Kehitysvammaliitto