Voiko olla kehitysvamma?

Kysymys 

Voiko pojalla olla jokin kehitysvamma, kun ei ole oppinut pureskelemaan ruokaansa? Nielee heti soseen, kun laittaa suuhun. Ei voi antaa mitään karkeaa, kun oksentaa heti kaiken pois. Ikä 1 v 8 kk. Kuola valuu toisesta suupielestä.

Neuvolasta on lähete puheterapiaan. Muutaman sanan puhuu. Motorisesti on hyvin kehittynyt, mutta on erittäin vilkas, eikä keskity juuri mihinkään.

Vastaus 

Kehitysvammaisuudesta ei näillä perusteilla kannata puhua. Eiköhän kyse ole jostakin muusta ja kapea-alaisemmasta kehityksen mutkapaikasta, johon tarvitaan täsmätukea.

Pikku kaverin kehitykseen on nyt kiinnitetty huomiota. Puheterapeutti on hyvä asiantuntija seuraamaan suun ja kurkunpään alueen motoriikan kehitystä ja antamaan neuvoja kehityksen tukemiseksi. Neuvolan ja puheterapeutin kautta vanhemmat saavat ulkopuolisen ihmisen tuntumaa ja arviota siitä, eteneekö lapsen kehitys siihen tapaan kuin pitääkin. Kyseessä voi aivan hyvin olla väliaikainen hämminki, josta lapsi taas jatkaa kasvuaan ja kehitystään omalla tavallaan.

Kehitysvammadiagnoosiin tarvitaan hyvin paljon enemmän. Lapsen kehityksen pitää olla laaja-alaisesti hidastunutta niin, että ero ikätovereihin tulee monessa asiassa selvästi esiin. Puhutaan sellaisista asioista kuin puheilmaisun kehitys, motoriikka, käytännön taidot ja leikki, vuorovaikutus aikuisten ja leikkiminen muiden lasten kanssa jne. Vaikka näissä havaittaisiinkin jossakin kehitysvaiheessa viivästymää, pitää lapsen kehitystä senkin jälkeen seurata vähintään vuosi ennen kuin kehitysvammadiagnoosia aletaan edes harkita. Vain silloin, kun lapsella on jokin helposti tunnistettava kehitysvamma, kuten esimerkiksi Downin oireyhtymä, diagnoosi tehdään jo pienelle lapselle.

Jos vanhemmat ovat lapsen kehityksestä huolissaan, siitä on toki tärkeätä päästä keskustelemaan. Löytyisikö neuvolasta tai neuvolan kautta jokin keskustelukontakti, terveyskeskuksen psykologi mahdollisesti?

Heikki Seppälä
Psykologi
Kehitysvammaliitto