Voiko seulontatulos olla väärä?

Kysymys 

Esitin palstalla 25.6. kysymyksen seerumiseulan arvoista. Sain aikanaan vastauksen, josta suuri kiitos. En ole käynyt palstalla vähään aikaan, mutta nyt satuin vilkaisemaan tuota keskustelupuolta, ja siellä nimimerkki "Minäkin" oli lähettänyt minulle viestin, jossa hän totesi olevansa samanikäinen ja saaneensa lähestulokoon samat arvot (PAPP-a jopa korkeampi kuin minulla) mutta jääneensä seulaan riskiluvulla 1/150. Minulle ilmoitettiin seulan olleen negatiivinen ja riskiluvun 1/290.

Nyt huolestuin asiasta! Voiko olla, että kohdallani on tapahtunut joku virhe? Voiko tosiaan arvoillani (33v, nt 0,8, papp-a 0,41 ja hch 2,32) riskiluku olla 1/290 vai mistä on kyse?

Vastaus 

Hei,

Jos ajatellaan seulassa huomioitavia tekijöitä, on niistä niskaturvotuksen mittaus virhealtis monistakin ultraääni-mittauksiin vaikuttavista syistä. Sen sijaan laboratoriomääritysten ajatellaan olevan tarkkoja ja objektiivisia. Äidin ikä on varma. Riskin laskee tietokone sinne ohjelmoidun ohjelman avulla, eli sen pitäisi olla luotettava.

Toisaalta mikään systeemi ei toki ole vailla virhemahdollisuutta. Lähinnä mieleen tulee, että tutkimukset on tehty eri raskausviikolla. Jo melko pieni ero raskaudenkestossa voi vaikuttaa mittausten (nt ja seerumiarvot) vaikuttavuuteen lopullista tulosta laskettaessa. Mahdollisesti seulan tehnyttä laboratiota voi pyytää ajamaan arvot uudelleen ja tarkistamaan tuloksen.

Terveisin
Ansa Aitokallio-Tallberg
LKT, naistentautien, synnytysten ja perinatologian erikoislääkäri