Vuorokausirytmi

Kysymys 

Hei !Minun kehitysvammainen poikani Mikko asuu Kuusaan kuntoutuskeskuksen alueella sijaitsevassa hoitokodissa.Hän on 23 vuotias.Hänelle on saatu Kouvolan kaupungiltakaksi henkilökohtaista avustaa jotka tekevät 6 tunnin vuoroja. Hoitokodissa Mikko laitetaan nukkumaan jo klo 19.30. Hän herää noin klo 2 tai 3 aikoihin ja alkaa pimeässä huoneessa jyskyttämään huoneen ovea, pyrkii tietysti pois. Ovi on lukossa. Tätä hän tekee sitten niin kauan kunnes ovi avataan noin klo 7 aikoihin. Olen pyytänyt, että Mikko laitettaisiin nukkumaan hieman myöhemmin noin klo 21 aikoihin esimerkiksi. Mutta hoitajat eivät ole suostuneet. Yöhoitaja tulee klo 21 jolloin viimeinen vuorossa ollut hoitaja lähtee pois. Mikon henkilökohtaiset avustajat ovat yleensä klo 20 asti paikalla silloin kun sattuvat olemaan iltavuorossa.Minusta tämä nukkumisrytmi ei ole inhimillinen, kun lapseni joutuu olemaan sitten yksin monta tuntia huoneessaan ja vaipat märkinä mahdollisesti jopa kakatkin mukana.Voisiko tähän mitenkään muuten puuttua kun ei nyt tämä suullinen pyyntöni ole tuottanut tulosta? Voitteko antaa neuvoa kenen puoleen pitäisi kääntyä?Tällainen kehitysvammaisen kohtelu ei ole inhimillistä !

Vastaus 

Hei! Puoli kahdeksan ei ole aikuisen ihmisen nukkumaanmenoaika. Mutta miksi asuntolassa poikanne laitetaan näin varhain nukkumaan, jos ja kun hän vielä herää valvomaan öisin? Miksi häntä ei hoideta öisin?

Jos keskusteluyhteys hoitokodin kanssa ei toimi, kannattaa ottaa yhteys kodin vastuuhenkilöön. Jos ei vieläkään päästä yhteisymmärrykseen, voitte ottaa yhteyttä myös Kehitysvammaisten Tukiliiton Etelä-Suomen aluesihteeri Salla Pyykköseen p. 050-5288392. Salla voi osallistua vaikeiden tilanteiden ratkomiseen.

Ystävällisin terveisin
Niina Sillanpää