Yksivaltimoinen napanuora

Kysymys 

Hei!

Olen 33-vuotias ja odotan kolmatta lastani. Minulla on ennestään kaksi tervettä tyttöä (00 ja 03). Perussairauksia minulla ei ole muuta kuin kilpirauhasen vajaatoiminta sekä nyt raskaudenajan diabetes. Sikiöseulonnan riskisuhdeluku oli 1:2500. Varhaisrakenneultrassa Rv 15 todettiin vain yksi napavaltimo ja löydös varmistui Rv 18 rakenneultrassa. Tähän saakka tämä on ollut ainoa poikkeavuus, eli muutoin rakenteet ovat todettu tähän saakka normaaleiksi. Kuitenkin asia mietityttää ja huolestuttaa, koska olen lukenut, että siihen liittyy enemmän sikiön kehityshäiriöitä ja myös synnytyksessä voi tulla useammin ongelmia (synnytyksen 2. vaiheessa). Hyvin vähän tästä on annettu mitän tietoa sairaalassa. On vain kerrottu, että tämä on ainoa löydös ja kasvukontrolli tehdään kait useammin. Onko tämä kuinka yleistä? Onko syytä olla huolissaan?

Vastaus 

1 napavaltimo on suhteellisen säännöllisesti eteen tuleva löydös. Nykykäsityksen mukaan se ei liity kromosomipoikkeavuuksiin tyypillisesti. Löydöksenä se edellyttää tarkkaa sydämen uä-tutkimusta rakenneuä:n yhteydessä (kuten ohjeistus muutenkin on) ja ennen kaikkea loppuraskaudessa sikiön kasvukontrollissa esim rvk 36, koska siihen on yhdistetty jonkin verran hidastunutta sikiön kasvua. Synnytystapaan, -paikkaan tai muuhunkaan synnytykseen liittyvään se ei vaikuta (synnytystähän seurataan joka tapauksessa kaikissa sairaaloissa).

Terveisin
Ansa Aitokallio-Tallberg
LKT, naistentautien, synnytysten ja perinatologian erikoislääkäri