puute kavereista

Olen lähes joutunut seuraamaan tyttäreni yksinäisyyttä siitä asti kun yleensä lapset alkavat toistensa seuraan hakeutua. Nyt hän on 19v. Hän on lievästi kehitysvammainen. puhelias ja laajalla sydämellä varustettu tyttö. Ongelma on se ettei hän löydä ystäviä ns. taviksista koska ei on henkisesti niin pieni (8-15v) ja elää erilaista maailmaa mielessään. Vammaisten puolella vanhemmat varsinkin tuntuvat helposti pitävän häntä "liian hyvätasoisena" ja siten häntä vierastetaan. Hän haluaisi kuitenkin normaalien tyttöjen tapaan viettää aikaa
kehitysvammaisten nuorten parissa jotka kokee "omikseen" hänen sanojaan lainatakseni.
Äidille on iso tuska katsoa tätä vuodesta toiseen jatkuvaa kamppailua ja yritystä. Pitkä juttu selitettäväksi mutta tuntuu ettei tällaisille lievästi kehitysvammaisille ole omaa forumia jossa voisi tutustua.
Kehitysvammatuki 57 muitten mukana laittaa kaikki kehitysvammaiset samaan kasaan eikä silloin välttämättä löydä etsimäänsä.

asun tällä hetkellä auroran asumisyksikössä porissa sillä minulla on kavereita. minulla ei ole ollut koskaan ikäisiään kavereita vapaa ajalla mikä on syy onko se vaan että meidän kanssa ei vaan halut olla vaan mikä on esteenä
Itse olen kehitysvammainen ja minulla ei ole myös kaveria ulkoilemaan tai lähtemään sunnuntaina helluntaiseurakuntaan kaipaan kehitysvammaista kaveria joka on uskossa ja käy myös helluntaiseurakunnassa. Minun ikä on 34. Kehitysvammaisten kaveripiirissä haukkuu vaan chatissa ja juoruu toisten sairaukset. Tuota kaveripiiri sivua en itse suosittele. Ja minä kirjoitin raamatun jakeita kaveripiirissä chatissa jouduin pois. Perustin facebookissa kehitysvammaiset sinkut ryhmän
Olisi kiva saada kavereita.olen 18v.tyttö mutta älyllinen taso on alle 10v.kaipaisin laisiani kavereita
mistä päin olet kotoisin mulla on ollut sama kaveri ongela lapsesta asti kyllä sinä varmasti löydät oma ikäisiä ystäviä ja kavereita
Kyllä te saatte varmasti ystäviä pitää vaan yrittää olen kehitysvamnaisilla on sosiaaliset ihmissuhteet vaikeampia kuin muilla ihmisillä. Nyt minulla on vihdoinkin ikäisiäni kavereita ja minulla on jo ikää 30vuotta minulla on vain lievä kehityksen viivästyä muuten olen täysin terve minä sain Porissa auroraan nimisessä asumisyksikössa mistä päin te ootte kotoisin
Kehitysvammaisilla on liian vähän kavereikontaktia minä asun tällä hetkellä auroran nimisessä asumisyksikössä on minulla tällä hetkellä vain 1 hyvä kaveri naapurin asuntolassa haluaisin kovasti uusia kavereita luonteeltani olen erittäin mukava iloinen , puhelias 31 vuotias nuori nainen porista minulla on lievä kehityksen viivästymä muuten olen täysin terve
Minulla on tyttö Vera , hän juuri täytti 18, mutta tykkää prinsessoista ja supersankareista. Hän kommunikoi ääniviestillä mielummin, kun ei osaa kunnolla lukea. Tai netin skypen avulla.
Olisi kiva saada joskus juttelu kaveria.
Yst.terv, Elina äiti, laakso.elina40@gmail.com
Minulla on ikää jo 31 vuotta käyttääkö hän Facebookia mä en käytä mä asun porissa
Mistä päin ootte kotoisin mullakaan ei ole montaa kaveria olisi kivaa jos saisin uusia käykö teidän tyttö jossain töissä mä käyn monituotteen työkeskuksessa Porissa
olen
Olen 57 vuotias mies Savonlinnasta,etsin itselleni tyttöystävää.Minulla on puhevika,muuten olen täysin omatoiminen.Asun palvelukodissa ja käyn töissä työpajalla.Olen mukava ja hauskaa seuraa.
Mistä Juha sinä oot kotoisin
Savonlinnasta
Ok käytätkö Facebookia mä en käytä mutta olen yuotubessa mekatv videoissa
mekatv videoissa on aika monta henkilöä,kuka sinä niissä olet?Minkä ikäinen sinä olet?
Anteeksi,kyllähän sinä jo tuolla ylempänä ikäsi kerroitkin.
Mä oon 31 vuotta mä olen monissa mekatv elokuvissa mukana
Mä olen mekatv videoissa mukana:onneksi on monituote ja porin myötätuulenviesti 2010 ja myötätuulenviesti 2014 ja mekatv uutiset 2012 ja mekatv uutiset 2013 jne olen monissa mekatv videoisa esiintynyt mitkä on kehitysvammaisten tekemiä kannattaa käydä katsomassa ja komentoimassa
Ok En itsekkin huomannut että kehirysvammaisilla on erityisen vaikea saada kavereita ns tavallisista ihmisistä meitä vierastetaan sen takia meidän kanssa ei vaan haluta olla jopa mulla ei oo oikein kavereita ollut koskaan lapsuusiässä saattaa vaikuttaa myös vanhanakin myös meitäkin pitäis kannustaa eikä aina haukuta ja syrjitä
Pyöratuli liikunta Kainuun asu Falcebook,Facebook kuva Iröma ystävä vaikke kirjoittama soitta Kainuun asu kuhmo
Vemeri kerro ais oma koti poikka riitta soitta haluama lyö viest ei Sammi loka auto tulissa kanssa mina kirjvaitoo joika Kainuun kuhmo
Mistä päin olet kotoisin Riitta mä olen porista kotoisin ja mulla on sama ongelma puute kavereista haluaisin ulkopuolisia kavereita jotka ovat saman ikäisiä ei tarvitse olla kehitysvammaisia voi olla ns taviksia kaikkien kanssa tuun toimeen onko sinulla Riitta ulkopuolisia kavereita minuun on helppo lähestyä terveisiä porista
Olen itse huomannut että kehitysvammaisille on erityisen vaikeaa löytää ystäviä ka kavereita ns tavallisista koska tasot ja luonteet pitäisivät olla kohdakkain jonkinmoista ymmärrystä pitäisi olla puolin ja toisin mulla ei ole montaa kaveria en tiedä vaan mikä on syy asumisyksikössa jossa asun ei ole oikein kavereita kyllä ne joskus vähän juttelee se on sitten siinä terkuin henna
Kyllä se on minulla on ollut kanssa puute kavereista mutta nyt asun itsenäisesti asumisyksikkössä Aurorassa siellä minulla on kavereita olen monta kertaa miettinyt asiaa että kehitysvammaiailla on erityisen vaikeaa löytää ystäviä ja kavereita kuin mitä ns taviksille mekin olemme yhtäläin ihmisiä mä olen hyvätasoinen jolla on lieväkehityssen viivästymä muuten olen terve 32 vuotias nuori nainen terveisin henna porista
Minullakin ollut aina puuteta kaveresitta asun tuetusti ja ollen arka ja hiljanen,
minnulle voi kirjoittaa kesakukkavirta@gmail.com

haluann tutustua ja kirjoitela muiden kansa.
Kiitos viestistä Emilia se on välillä yksinäistä kun ei ole välillä kavereita se on kaikilla kehitysvammaisilla kavereiden puute ei meissä oo mitään vikaa ehkä se on niin että muut ihmiset ei ole saanut tutustua meihin ootko sä jossain töissä mä käyn monituotteen työkeskuksessa Porissa ja nyt syksyllä aloitan avotyöt 2 kertaa viikossa asuntola poijussa
olenn toiminta keskuksesa töisä
Minule voi lähetä face bookisa kaveripyynttöjä nimelä Emilia Virta
Mä en ole Facebookissa missä oot töissä Emilia
minäkän en ennä ole face bokisa ollen toimita keskuksesa töisä ja nyt on kesä loma
minula on keski asten kehitys vamma muta siinä ihan ylä rajala ollen oma toimminen.

Vastaa viestiin