Sopeutuminen lievään kehitysvammaan?
Hei,
meillä on 14 vuotias poika jolla 11 vuotiaana Lastenlinnassa tutkimuksissa todettu lievä kehitysvamma. Itse diagnoosi kuitenkin todennäköisesti (viimeiset tutkimukset) vasta tulossa nyt keväällä koska me vanhemmat halunneet vielä tuolloin sitä ottaa pojalle, diagnoosina ollut siksi edelleen F83. Hän pärjäsi11-vuotiaana vielä hyvin monessa asiassa, nyt ero ikätovereihin on kasvanut selvästi. Koulussa kyllä tarvinnut aina todella paljon tukea ja opiskellut koko ajan erityisluokalla lähes kaikki aineet mukautetusti. Jatkaa opintojaan todennäköisemmin erityisammattikoulussa. Nyt olen itse äitinä hyväksynyt että diagnoosista lienee varmasti hänelle hyötyä, koska itsenäinen elämä voi tuottaa haasteita, nyt ainakaan oikein mikään asia ei suju itsenäisesti. Itse kaipaisin jotain vertaistukea siihen miten pojan saisi hyväksymään oman erilaisuutensa. Hänellä ei ole enää juurikaan kavereita, koska ikätoverit ovat tulleet murrosikään. Harrastuksen ja koulun kautta kuitenkin sosiaalisia kontakteja mutta nämä kaikki ovat ns. tavallisia nuoria. Olen miettinyt tarvitsisiko hän jotain kontakteja hieman erilaisiin nuoriin. Itse vanhempana kaipaisin myös vertaistukea. On ollut huojentavaa lukea täältä keskusteluja siitä, miten kivasti lievästi kehitysvammaiset pärjäävät elämässään, kiitos niistä. Osaako joku neuvoa/antaa vinkkejä tai jakaa omia kokemuksiaan ? Koulussa aikuiset sitä mieltä, että poika tarvitsisi ehdottomasti terapiaa siihen, että hyväksyisi itsensä sellaisena kuin on. Minkälaista terapiaa muille on tarjottu? voiko neurologi tehdä lähetteen sellaiseen? Asumme pk-seudulla. Kiitollisena etukäteen vastauksista.
Sarianne
3.1.2016 klo 11:14
On hyvä, että poika käy tutkimuksissa ja asioille, joita on pitkään miettinyt, löytyy tarkempi nimi. Poikanne ei todennäköisesti jää väliinputoajaksi, jos otatte kaiken avun vastaan, mitä saatte. Kannattaa ihmeessä ottaakin, nykypäivänä on ammattitaitoisia auttajia näissä asioissa.
Itse olen opiskellut aamu- ja iltapäiväohjauksen ammattitutkinnon erityisammattikoulussa, ja kyseisessä koulussa, jossa kävin, oli ammattitaitoiset opettajat ja avustajat. Erityistarpeet huomioitiin ja jokaiselle opiskelijalle tehtiin oma HOJKS, jossa huomioitiin opiskelijat tarpeet, vahvuudet, heikkoudet yms. Suosittelen ehdottomasti erityisammattikoulua. Sieltä löytyy valmentava ja kuntouttava opetus, jonka kautta voidaan tutustua erilaisiin ammatteihin.
Kehitysvammaisten tukiliitto järjestää nuorille kehitysvammaisille sekä kehitysvammaisten läheisille erilaisia kursseja. Best Buddies-niminen järjestö yhdistää "normaaleja" ja kehitysvammaisia ihmisiä kavereiksi. Tietääkseni Kela kustantaa joitakin kursseja. Pk-seudulta luulisi myös löytyvän erityisnuoriso-ohjaajien järjestämää toimintaa erityisnuorille.
Tsemppiä äidille ja pojalle!
Sarianne
3.1.2016 klo 11:23
Työelämään astuessakin diagnoosi turvaa tuen mahdollisuuden. On olemassa erilaisia työpajoja ja työkeskuksia, joissa voi tehdä jotain yksinkertaisia tehtäviä. Tavallinen työpaikkakin on myös mahdollinen vaihtoehto nykypäivänä lievästi kehitysvammaisille. Monella lievästi kehitysvammaisella on halua ja yleensä kykyäkin päästä tavalliselle työpaikalle, mikä on ihan ymmärrettävää. Suurin osa työkeskuksien tehtävistä on vain pelkkää askartelua. Tunnen itsekin lievästi kehitysvammaisia, jotka tekee tavallisilla työpaikoilla avustavia hommia, mm. kaupoissa, palvelutaloilla, päiväkodeilla, ravintoloissa ja siivousfirmoilla. Hyvin ovat pärjänneet näissä hommissa.
Äitivaan
4.1.2016 klo 07:30
Sarianne
4.1.2016 klo 13:28
Oli minullakin erilaisia haaveita ollessani pieni, eikä silloin vanhemmat hyssytelleet, että minulla on/oli MBD. Elin tosin 70- ja 80-lukua, jolloin tieto oli erittäin heikkoa erilaisista oppimistavoista, oppimisvaikeuksista yms. Sain itsekin kuulla olevani vammainen ollessani pieni, ja minustakin sanottiin tyyliin "Ei se ymmärrä, osaa, pysty jne.".
Yleensä lapsuuden aikaiset haaveet haihtuu ja sitten onkin jotain muita suunnitelmia mielessä. Peruskoulu on täynnä oppilaita, jotka haluavat isoina tulla malleiksi, miljonääreiksi tai elokuvateollisuuden johtajiksi. En tunne yhtäkään ihmistä, joka olisi lapsuuden unelma-ammatissaansa, ja se taitaa olla hyvin harvinaistakin.
Ajatteleeko poikasi kenties yliopisto-opinnoissa arvostusta? Eikö arvostusta voi saada muulla tavalla? Mielestäni kannattaa jutella vahvuuksista ja heikkouksista. Kannattaa ottaa asioiden huonot sekä hyvät puolet huomioon. En tietenkään ole paras neuvomaan näissä haaveasioissa, kun se on niin vaikea tilanne etenkin kehitysvammaisen kohdalla, vaikka haaveet kuuluu kehitysvammaisillekin.
Olisiko selkokielisestä Verneri.net-sivustosta apua? Sivustosta voisi olla apua pojalle murheisiin, tulevaisuuteen yms. liittyen.
Äippä-75
8.1.2016 klo 11:42
Nykyään kehitysvammaiset voi päästä tuettuihin töihin tavallisille työpaikoille. Oma tyttäreni on 23-v lievästi kehitysvammainen ja hän on tuetussa työssä kahvilassa, jossa hän tekee kahviotuotteet (tarvitsee tosin mittauksessa apua) ja siivoaa paikkoja. Työt sujuu häneltä hyvin. Hän opiskeli kokkipuolella ammattiopisto Luovilla. Mulla on toinenkin erityisnuori, 18-v ja diagnoosina on ADD ja matemaattiset oppimisvaikeudet mutta tämä nuorimmainen on vaikeuksistaansa huolimatta eri maailmaa kuin tyttäreni, hän on itsenäisempi mutta tukea hänkin tarvitsi ollessan peruskoululainen, läksyjen tekemisessä. Muuten paloi pinna ja siinä sitten kirjatkin tahtoi lentää.
Totuuden kuuleminen on varmasti kova pala pojalle, kun ei ole tullut sinuiksi rajoitteidensa kanssa. Muistan kun vanhin tyttäreni sanoi, että isompana hänellä ei oo kehitysvammaa ollenkaan. Silloin olisi tehnyt mieli sanoa että niin, silloin voisit ajaa ajokortin ja perustaa perheen, mutta ei, valehtelu olisi ollut vain karhunpalvelus. Kerroin tyttärelleni asiat niin kuin oli. Asioiden kiertäminen tuottaisi hankaluuksia vaikka tiedon saaminen kehitysvammasta satutti tytärtäni tämän ollessa 13v mutta myöhemmin se alkoi helpottumaan.
Meikä
23.1.2016 klo 23:10
Sarianne
24.1.2016 klo 10:32
Voin itsekin myöntää, että itsetuntoni oli peruskouluaikoina alhaalla ja samoin usko omiin kykyihini, vaikken olekaan kehitysvammainen. Saatuani asioille oikeat nimet ovat vain auttaneet elämässäni eteenpäin, olen saanut hyvät terapiat ja nykyään olen kykeneväinen tämän yhteiskunnan jäseneksi.
Laaja-alaisia oppimisvaikeuksia omaavat jäävät helposti väliinputoajiksi, eikä kyseinen diagnoosi oikeuta kuntoutuksiin, työkyvyttömyyseläkkeeseen yms. Miksi pitäisi ehdottaa kehitysvamma-diagnoosin, jos oikeasti kyseinen diagnoosi pitää paikkansa, vaihtaa johonkin toiseen diagnoosiin? Älkää ohjatko lastanne väärälle tielle, vaan kertokaa asiat niin kuin ne on, vaikka se sattuisikin. Totuus on aina tärkein, oli kyse mistä tahansa. Sopeutuminen kehitysvammaan vie varmasti aikaa, varsinkin teini-iässä.
Sonja
27.1.2016 klo 09:54
Mulla on aiemmin pienenä todettu asperger ja sitten myöhemmin sain 17v lievän kehitysvamma. Tarvitsen paljon tukea arki asioissa ja on paljon oppimisongelmia nii siksi sain tämän diagnoosin. Taitoprofiili epätasainen ja mulla on esimerkiksi hyvä muisti lukemasta tekstistä vaikka sen ymmärtäminen on vaikeaa. ja oon myös hyvä englannissa.
Mulla on ollut mt ongelmia jotka on helpottuneet terapioiden avulla. Tälläkin hetkellä käyn taide terapiaa. Tykkään piirtää ja piirrän myös kommunikoidessa koska puhuminen tuottaa ongelmia vaikka osaankin puhua.
Opiskelen 2 vuotta Bovalliuksessa ja musta tulee kodinhuoltaja.
Äitivaan
28.1.2016 klo 20:54
Luulenpa Meikä, että diagnoosin otamme mikäli se nyt vahvistuu. Uskon että se on kova pala pojalle ensin, mutta kyllä hän kuitenkin erottuu jo nyt muista niin ajattelu- ja opiskelutaidoissa kuin arkielämän taidoissa, tuolla laajat oppimisvaikeudet diagnoosilla joka kyllä kuulostaa kivommalta, tukea ei saa.
Ajokorttia en usko että meidän poika tulee saamaan ja siitä ei onneksi ole vielä kysymyksiä esitetty mutta toivon mukaan hän halutessaan pääsisi armeijaan kun on urheilullinen ja hyväkuntoinen.
Tuttavani
30.1.2016 klo 19:58
Nuoren miehen äiti
1.3.2016 klo 20:57
Äitivaan
9.3.2016 klo 11:57
Nuoren miehen äiti
9.3.2016 klo 21:57
Nuoren miehen äiti
9.3.2016 klo 22:07
neuvoa psykologilta
19.3.2016 klo 14:39
Nuoren miehen äiti
31.3.2016 klo 11:30
Mipa
8.4.2016 klo 09:37
Äitivaan
11.4.2016 klo 12:08
Kuraattorikäynnit ovat alkaneet tosi hyvin, kiitos kysymästä. Poika on onneksi tottunut käymään eri terapeuteilla, sai pitkään puheterapiaa. Nyt toivoisimme hänelle toimintaterapiaa lisäksi. Henkilökohtainen avustaja on myös aloittanut ja siinäkin suhteessa nyt asiat oikein mallikkaasti.
Kirjoittelen enemmän kunhan olemme viisaampia. Nyt tuntuu aika ikävältä vain odotella. Koulupalaverin jälkeen neuropsykologi tekee oman lausuntonsa ja sitten on tapaaminen neurologin ja neuropsykologin kanssa diagnoosista. Silti tuntuu että ollaan ihan hyvissä käsissä. Sama neuropsykologi on tutkimukset tehnyt aiemminkin ja lääkärikin on tuttu jo pidemmältä ajalta. Hyvää kevättä kaikille!
Nuoren miehen äiti
12.4.2016 klo 08:47
Äitivaan
23.4.2016 klo 21:27
Nuoren miehen äiti: eikö teidän pojan tilannetta arvioitu uudelleen sen 3.luokan jälkeen? Meille neuropsykologi sanoi että eri tutkimuskerroilla voidaan saada myös eri tuloksia,meillä kuitenkin taso ollut koko ajan heikko. Mutta esim sellaisen luulisi vaikuttavan että jos saa pitkään jotain terapiaa niin taitotaso kuitenkin voi myös nousta. Asumisesta: pojallasi on useita vuosia aikaa harjoitella arkutaitoja.valmentava koulutus kuulostaa hyvältä ja pikkuhiljaa ehkä tulevaisuuden suunnitelmat tulee realistisemmiksi .
Nuoren miehen äiti
24.4.2016 klo 16:40
Äitivaan
4.5.2016 klo 15:41
Yhdessä asiassa ollaan menyt eteenpäin, eli kun rippileiristä puhuttiin niin sitten poika ilmoitti ettei hän ymmärtänyt kirkkotapaamisissa yhtikäs mitään ja päästiin hiukan puhumaan näistä vaikeuksista. Päädyttiin nyt siihen, ettei hän nyt ei sitten ole menossa riparileirille.
Meidän poika on hyvä koulussa englannissa ja liikunnassa ja musiikissa. Heikkoja aineita on erityisesti matematiikka, fysiikka, biologia ja äidinkieli. matematiikassa tähtimerkinnällä arvosana 6, mutta tosiaan poika ei ymmärrä mitä tähti merkitsee, koulu menee hyvin kun lähes kaikki aineet on mukautettu. Ja nyt vielä henk.koht avustaja on ollut kullanarvoinen tuki.
Nuoren miehen äiti
4.5.2016 klo 21:23
Äitivaan
17.5.2016 klo 13:37
Nuoren miehen äiti
18.5.2016 klo 22:36
Äitivaan
20.5.2016 klo 18:55
He haluavat vielä teettää aivojen magneettikuvan laajojen oppimisvaikeuksien vuoksi ja lisäksi neurologi tapaa poikaa kahden kesken.sitten jatkohoitoon nuorisopsykiatriaan,sieltä kuulemma me vanhemmatkin saamme enemmän tukea? Täytyy vaan toivoa että kaikki menisi hyvin.Miten muuten teidän pojan ajokorttioikeus? Meille sanottiin ettei isojen hahmotusvaikeuksien vuoksi suositella,jos haluaa niin lähempänä 18v lääkäri arvioi uudelleen
Nuoren miehen äiti
20.5.2016 klo 19:42
Äitivaan
21.5.2016 klo 11:50
Minna
26.5.2016 klo 16:50
Laittakaa meiliä verneri(at)kvl.fi ja kertokaa, millä nimimerkillä olette kirjoitelleet ja mille nimimerkille haluatte yhteystietonne välitettävän.
Äitivaan
13.6.2016 klo 07:49
Olen paljon pohdiskellut tota diagnoosi asiaa. Soitin vammaispalveluihinkin ja sieltä sanottiin että nykyään ei enää katsota niin diagnoosin perään, että jos hän tarvitsee esim. henkilökohtaista apua niin sitä voidaan hakea. Mutta ei nyt tässä vaiheessa ole tarvis. Olen tyytyväinen kun poika osaa liikkua omalla kylällä aika itsenäisesti,. tosin ei mielellään lähde ainakaan yksin. Muutamia kavereita on kuitenkin, osa nuorempia ja tärkeintä on että itse on tyytyväinen.
Vastaa viestiin