Avotyöstä palkkatyöhön - Päivätoiminnan uudistaminen edistää vammaisten työllistymistä
Päivätoimintaa uudistamalla yhä useampi vammainen henkilö pääsee palkkatyöhön.
”Pitää muuttaa asenteita, ettei avotyö ole kaikkien tavoite ja jatku kannustusrahalla vuosikaupalla. Avotyön olisi muututtava vuoden sisällä palkkatyöksi. Silloin on ilmoitettava vammainen TE-toimistoon työnhakijaksi, jotta voi saada palkkatukea”, sanoo projektipäällikkö Päivi Tainala Sosiaalialan osaamiskeskus Versosta.
”Monet vammaiset ovat toimintakykyisiä monissa tehtävissä, ja etenkin nuoret yrittäjät ovat työnantajina avoimia,” Tainala kertoo.
Eläkkeen ohella pystyy tienaamaan – ja samalla karttuu työeläkettä.
Laatukriteerit ja vertaisvalmentajat mukaan työhönvalmennukseen
Vammaisten työhönvalmennus kehittyy ja tehostuu ottamalla mukaan laatukriteerit.
”Työhönvalmennuksessa laatukriteerit tuovat tasalaatuisuutta ja tuloksia: ne pääsevät töihin, joilla on siihen mahdollisuus”, Tainala sanoo.
Lisäksi uusi malli, vertaisvalmentajat, on työssä käyvälle tärkeä tuki. Parhaillaan PÄHEE OTE -hanke kouluttaa 20 vammaista vertaisvalmentajiksi Päijät-Hämeessä. Siinä tehtävässä vammainen tukee toista, joka on aloittamassa uutta työtä tai jos avotyössä ilmenee tuen tarvetta.
Somea ja ansaintamahdollisuuksia
Vammaispalveluiden päivätoiminnasta Tainala mainitsee uudistuksena henkilökohtaisen budjetoinnin pilotoinnin. Toinen uudistus on päivätoiminnan siirtäminen digiaikaan.
”Monet vammaiset osaavat käyttää tietokonetta, pelata, videokuvata, valokuvata, kirjoittaa ja päivittää somekanavia”, Tainala luettelee.
Vammaisten oma nelihenkinen viestintätiimi itse kuvaa, videoi, kirjoittaa ja päivittää PÄHEE OTEn Facebookia, Twitteriä ja Instagramia. Viestintätiimiläiset saavat palkkaa, ja tiimiä tukee muutama vammaispalvelujen työntekijä.
”Kuntayhtymästä on löytynyt tiimille työtehtäviäkin, kuten seminaarien livestriimausta. Samalla vammaisten osaaminen näkyy. Vammaisten työllistymisessäkin on nykyään eri keinoja, voihan työ olla tubetus tai bloggaus. Työhönvalmentajat voivat muotoilla kokonaan uusia työtehtäviä.”
Yksi malli on moniammatillisen yhteistyöverkosto, jossa ovat mukana oppilaitokset, Kela, työikäisten palvelut, TE-toimi, vammaispalvelut ja nuorisotoimi.
Paljon on tehtävissä, mahdollisuuksia riittää.
”Selvitämme alueellamme tarkemmin, kuinka osuuskunta sopisi vammaisten työntekoon”, Tainala sanoo.
Uutinen julkaistu alunperin Sosiaali- ja terveysministeriön sivulla (STM 10.7.2018): Avotyöstä palkkatyöhön - Päivätoiminnan uudistaminen edistää vammaisten työllistymistä