Galleria Art Kaarisillan 15-vuotisjuhlanäyttely 30.10. - 1.12.2024
Juhlanäyttelyn avajaisia vietetään Helsingin Sanomatalossa Galleria Art Kaarisillassa keskiviikkona 30.10.2024 klo 17–19.
Galleria Art Kaarisilta juhlii tänä vuonna 15-vuotisjuhlaansa. Sen kunniaksi avaamme näyttelyn Inspiraatio, joka esittelee Kaarisillan taiteilijoiden ja Kaarisillassa opiskelleiden taiteilijoiden teoksia usean vuoden ajalta. Runsaan näyttelyn kantavia ajatuksia ovat taiteilijuus ja miltä taiteen tekeminen tuntuu, mikä on sen merkitys.
15 vuotta on taaksepäin katsottuna lyhyt aika, mutta toimivan gallerian näkökulmasta se on ajanjakso täynnä tapahtumia, näyttelyiden ripustamista, avajaisia, hyvin erilaisia näyttelyitä, ilon aiheita, onnistumisia ja joskus pettymyksiä.
Taiteilijalle näyttelyn pitäminen on rohkea teko, omien voimien koettelua ja halua näyttää mitä minä teen, ajattelen ja tunnen. Se rytmittää työskentelyä ja tekee siitä tavoitteellista.
“Minullahan on inspiraatio. Mukavalle tuntuu, kun tulee eläimiä, vaikka laiskiainen. Kehonrakenne tuntuu vahvalle, kun veistän”, toteaa Kaarisillan taidestudion taiteilija Mikael Valjakka.
Galleria Art Kaarisilta perustettiin esittelemään mielenkiintoista taidetta, joka tulee vakiintuneiden taideinstituutioiden ulkopuolelta, mutta ansaitsee omien taiteellisten ansioidensa vuoksi ehdottomasti näkyvyytensä. Tarkoitus on edistää erityistä tukea tarvitsevien taiteilijoiden ammatillista yhdenvertaisuutta suhteessa muihin taiteilijoihin tarjoamalla näyttelytilaa ja tukea näyttelyn järjestämisessä keskeisellä sijainnilla Helsingin Sanomatalossa.
“Taidepajassa on täydellinen wifi taiteellisille toiminnoille. Täydellinen inspiraatioyhteys kuin androidilla tehdä taidetta, kuin robotti muttei kuitenkaan. Inspiraatio on idea, tietynlainen yhteys taiteeseen. Maaginen ja profetaalinen. Se on täydellinen tunne, siitä täyttyy ja tulee kylläiseksi, kun huomaa onnistuvansa ja pääsevänsä tavoitteeseen. On ammuttava tarkalla ja pitkällä tähtäimellä. Kerran kuva-artesaani taiteilija, aina kuva-artesaani taiteilija. Olla mestari, taitava, näyttää muille mihin pystyy. Ei pidä luulla, että se loppuisi joskus, se ei lopu koskaan vaan säilyy ikuisesti”, sanoo Kaarisillan taidestudion taiteilija Hanna Nieminen.
Näyttely on avoinna ti-pe klo 10–17, la-su klo 12–16.