Kaarisilta Biennale 2019 -kuvataidetapahtuman avoin haku on käynnissä

Kaarisilta Biennale -kuvataidetapahtuma toteutetaan vuonna 2019.

Kaarisilta Biennale on kaikille taiteilijoille avoin jurytetty kuvataidenäyttely. Tapahtuman tavoite on esitellä laajasti taidetta ja taiteen tekijöitä painottaen erityistaiteen merkitystä ja erityistaiteilijoiden osallisuutta taidemaailmassa.

Kaarisilta Biennalen päämäärä on tasa-arvoistaa erityistaiteen ja -taiteilijoiden asemaa suhteessa muuhun taidekenttään.

Kaarisilta Biennale on toteutettu vuodesta 2013 lähtien joka toinen vuosi, edellisen kerran tapahtuma toteutettiin kesällä 2017. Seuraava Kaarisilta Biennale järjestetään ensi kesänä 28.6.-4.8.2019 Erstan Kartanossa Villähteellä Lahdessa sekä Art Kaarisilta -galleriassa Sanomatalossa Helsingissä. Haku näyttelyyn avautuu 17.10.2018 ja jatkuu 29.3.2019 asti.

Kaarisilta Biennalen tarkoitus on esittää monipuolisesti taidetta ja taiteilijoita niin Suomesta kuin ulkomailta.

Näyttely kokoaa yhteen suomalaisia ja kansainvälisiä taiteilijoita sekä heidän verkostojaan. Taidetta on aikaisemmissa näyttelyissä ollut esillä Suomen lisäksi Japanista, Hollannista, Saksasta, Ruotsista, Englannista, Intiasta, Irlannista ja Virosta. Maalausten ja piirustusten lisäksi näyttelyissä on nähty grafiikkaa, videoteoksia, keramiikkaa, tekstiilitaidetta, veistoksia ja installaatioita. Kaarisilta Biennale -näyttelyt ovat olleet hyvin laaja-alaisia niin aiheiltaan kuin runsaan taiteilijamäärän kautta.

Näyttelyyn osallistuneiden taiteilijoiden kesken myönnetään Kaarisilta Biennale -palkinto sekä 1-3 kunniamainintaa. Palkinto mahdollistaa taidenäyttelyn pitämisen Art Kaarisilta -galleriassa Helsingissä. Vuoden 2017 Kaarisilta Biennale -palkinto myönnettiin Matias Warikselle. 

Taiteilija tai työryhmä voi osallistua Biennaleen korkeintaan kolmella teoksella. Teosten koko ja tekotapa ovat vapaat. Erstan kartanon laaja puistomainen piha-alue mahdollistaa myös ulkoveistosten ja ympäristötaideteosten esittämisen.

Ilmoittautumislomake liitteineen tulee toimittaa postitse Kaarisiltaan 29.3.2019 mennessä.

Ilmoittautumislomakkeesta tulee selvitä:

  • teosten nimet,
  • koko,
  • tekniikka sekä
  • valmistumisvuosi

Ilmoittautumislomakkeen oheen tulee liittää A4-kokoiset hyvälaatuiset kuvat näyttelyyn ehdotettavista teoksista.Teoskuvien kääntöpuolelle tulee merkitä teoksen numero ilmoittautumislomakkeen numeroinnin mukaan (1-3), sekä tekijä ja teoksen nimi. Jos kyseessä on tilateos, installaatio, performanssi yms. voi teoksesta kirjoittaa tarkemman kuvailun ja liittää sen ilmoittautumislomakkeen oheen. Video- ja ääniteokset sekä performanssit toimitetaan DVD:nä tai sähköisenä linkkinä. 

Näyttely jurytetään teoskuvien perusteella. Jury koostuu kuvataiteen ammattilaisista. Näyttelyyn valituille taiteilijoille ilmoitetaan 30.4.2019 mennessä henkilökohtaisesti. Jos haluaa, että teoskuvat palautetaan takaisin, kuvien mukana tulee lähettää postimaksulla varustettu palautuskuori. Taiteilija huolehtii itse teostensa kuljetuksesta ja mahdollisista vakuutuksista.

http://www.kaarisilta.fi/taide/kaarisilta-biennale-2019/