Kehitysvammaiset nuoret valtaavat italialaisen pikkukylän Erasmus+ -nuorisovaihdossa

Friends in Italy -nuorisovaihto kokoaa 18 suomalaista ja italialaista kehitysvammaista ja autismin kirjon nuorta Bergoloon, Pohjois-Italiaan kesäkuun toisella viikolla.

Pikkukylän väkiluku kasvaa puolella, kun 72 vakituista asukasta saavat seurakseen 36 nuorisovaihdon osallistujaa ja muuta tiimiläistä. Bergolon postikortinkauniit vuorimaisemat ja hyvät puitteet sopivat erinomaisesti kansainvälisen tapahtuman sijainniksi, ja kylän pormestarikin on ottanut projektin lämmöllä vastaan.

Nuorisovaihdossa tehdään nuorten suunnitelmien mukaan kuvataiteita, käsitöitä, musiikkia, teatteria, metsämatematiikkaa, ruokaa, ulkotöitä, pidetään kioskia, lauletaan karaokea ja meikataan. Tavoitteena on ylittää kieli- ja kulttuurirajat nuorten osaamisella. Nuoria avustaa italialaisten ja suomalaisten monitaitoinen porukka, joiden joukossa on asiaan vihkiytyneitä ihmisiä kansanmuusikosta fyysikkoon. Osa nuorista myös vetää leirillä työpajoja, ja viimeisenä iltana paikallinen areena täyttyy nuorten esityksistä ja taiteesta.

Kehitysvammaisten ja autismin kirjon nuorten mahdollisuudet kansainvälistymiseen ovat monin verroin heikommat kuin muiden nuorten, eikä nuorisovaihtoja ole juurikaan järjestetty aiemmin. Kuitenkin nuoret ovat opiskelleet kouluissaan kieliä ja ovat erittäin kiinnostuneita muista maista.

Nuorten odotukset ja jännitykset nuorisovaihtoa kohtaan ovat hyvin samanlaiset kuin muillakin nuorilla: he odottavat tapaavansa mukavia ihmisiä sekä saavansa hyvää ruokaa ja jännittävät lentämistä, ryhmänjohtaja Ysi Valve kertoo. Aikuisten tehtävä on mahdollistaa jokaisen nuoren osallistuminen ja ryhmätoiminnan sujuminen, Valve lisää.

Friends in Italy -nuorisovaihto on rahoitettu eurooppalaisella Erasmus+ Youth in Action -rahoituksella, ja sitä organisoi Saarijärven seudun kehitysvammaisten tuki ry sekä italialainen Salvaj Nature Connection. Yhteistyössä on savonalainen autismin kirjon yhdistys Associazione Autismo Savona.

Nuorisovaihtoa voi seurata Instagramissa:

Friends in Italy 2018 https://www.instagram.com/friendsinitaly2018

Lisätietoja:
Ysi Valve, ryhmänjohtaja
040 547 2573
ysi.s.valve(at)gmail.com