KVPS:n kesän teema- ja harrastekurssit haussa
Kehitysvammaisten Palvelusäätiö järjestää teema- ja harrastekursseja kehitysvammaisille lapsille, nuorille ja aikuisille. Kurssitoiminta mahdollistaa lisäksi läheisille loman ja omaishoitajille lakisääteisen vapaan. Kesän 2017 kurssit ovat nyt haussa.
Kurssit tarjoavat monipuolista ohjattua toimintaa ja yhdessä tekemistä. Kursseilla harrastetaan mm. musiikkia, tanssia, ratsastusta ja muuta liikuntaa, seikkailua ja elokuvan tekoa. Vapaa-ajan ohjelma on musiikkipainotteista, kurssilaisten omien toiveiden mukaisesti.
Teema- ja harrastekursseja järjestetään kesäleireinä Kainuussa, Kymenlaaksossa, Pirkanmaalla ja Uudellamaalla. Kursseille voi hakea mistä päin Suomea tahansa.
Hakuaika kesän 2017 kursseille päättyy 15.3.2017.
Kurssilaiset voivat hakea maksusitoumusta omasta kotikunnasta. Kurssikustannukset voi myös maksaa itse tai hakea niihin tukea muilta yhteisöiltä (esim. seurakunnan diakoniatyö).
Lisätietoa ja hakulomakkeet (kvps.fi).
Lähde leirille! -esite (kvps.fi)