Matkustaa voi monella tapaa -tapahtumapäivä torstaina 7.11.2019, Pertin Valinta, Helsinki

Tervetuloa The Other Travel Agency -taidenäyttelyn “Matkustaa voi monella tapaa” -tapahtumapäivään sekä mediatilaisuuteen torstaina 7.11.2019 kello 12 alkaen.

The Other Travel Agency on pohjoismainen taideprojekti, joka vie osallistujan uusiin ja yllättäviin ympäristöihin. Matkaoppaana toimivat erityistä tukea tarvitsevat taiteilijat, jotka johdattavat omiin merkityksellisiin arjen ympäristöihin ja mielenmaisemiin. Kesän ja syksyn 2019 aikana The Other Travel Agency on tuottanut taidetapahtumia ja näyttelyitä Suomessa, Ruotsissa, Islannissa ja Tanskassa. Paikallisista tuotannoista koostettu päänäyttely on vieraillut aikaisemmin Brysselissä Euroopan parlamentissa ja esittelee nyt pohjoismaista taidetta Helsingissä Pertin valinnassa 11.10.-11.12.2019. Helsingin päänäyttelyssä nähdään eri tekniikoin toteutettuja teoksia sekä dokumentaatiota taiteilijoiden prosesseista matkailuteemaan liittyen.

Matkustaa voi monella tapaa -tapahtumapäivässä käsitellään projektin teemoja matkailun monimuotoisista mahdollisuuksista pohjoismaisen taiteen ja yhteistyön keinoin. Päivä käynnistyy kuraattorin kierroksella The Other Travel Agency -näyttelyyn: näyttelyn on kuratoinut tuottaja, kaupunkiaktivisti Jaakko Blomberg, joka on toiminut myös projektin taiteellisena mentorina.

Tapahtuman aikana päästään kokemaan Kallio uudella tapaa: yhteistyössä Autismisäätiön kanssa toteutetulla opastetulla kierroksella Julle johdattaa osallistujan viiteen itselleen tärkeään paikaan Kallion sydämessä.

Draw Your Helsinki, inspired by GAIA Akademi -työpajassa puolestaan piirretään kartalle Helsinki, jolla on merkitystä. Työpaja järjestetään yhteistyössä Tanskan Randersissa toimivan outsider-taiteen museon GAIA Museumin kanssa. Työpajassa mukana ovat GAIA Akademin taiteilijat Mia Sundstrup ja Stella Brouer Hejlsvig.

Tapahtumapäivänä nähdään myös yhteensä kuusi dokumenttia ja taide-elokuvaa sekä kuusi suomalaista taiteilijaa esittelevä VR-teos Inside Outside Finland, jonka on tuottanut Donkey Hotel studio ja Pertin valinta yhteistyössä Autismisäätiön sekä Kettukin kanssa AVEKin tuella.

Miksei kukaan kerro sellaisista paikoista, joissa on hiljaista?

Idea The Other Travel Agencysta on syntynyt erityistä tukea tarvitsevien taiteilijoiden toimesta sekä yhdenvertaisuuden unelmasta, jossa ympäristöämme ja kulttuuriamme ovat rakentamassa täysipainoisesti kaikki sen jäsenet. Rikas kulttuuri on aidosti kiinnostavaa ja merkityksellistä. Sellaista, jota tullaan katsomaan ja kokemaan kauempaakin.

The Other Travel Agency haastaa yleisöjä, poliitikkoja ja virkamiehiä pohtimaan erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden asemaa yhteiskunnassamme. Kuinka näkyviä erityistä tukea tarvitsevat ihmiset ovat yhteisössämme? Alati kasvava joukko matkailijoita etsii rikkaampia, syvempiä ja ennen kaikkea aitoja kokemuksia. Nousevan kulttuurimatkailun trendejä ovat muun muassa lähimatkailu, tarve tuntea paikan ”pulssi” ja perehtyä paikalliseen elämäntapaan ja tekemiseen.  Voitaisiinko erityistä tukea tarvitsevien ihmisten potentiaaleja hyödyntää enemmän kaupunkikulttuurin ja matkailun edistämisessä?

The Other Travel Agencyn pitkän tähtäimen tavoitteena on kehittää saavutettavuutta ja yhdenvertaisuutta taiteessa, kulttuurissa ja yhteiskunnassa sekä luoda uudenlaisia työmahdollisuuksia kehitysvammaisille ja muille erityistä tukea tarvitseville henkilöille.

Projektia koordinoi erityistaidetoiminnan edunvalvojajärjestö Kettuki (FI). Yhteistyökumppanit ovat Kaarisilta ry (FI), Gaia Outsider Art Museum (DE), Inuti (SWE) sekä List án landamæra (IS). Projektin paikallisia kumppaneita ovat mm. Autismisäätiö, gTIE, Kultasuklaa, Lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARX, Luotsisäätiö, Reykjavik Art School, Suomen Benelux-instituutti, Visit Randers ja Vinovinkkeli. The Other Travel Agency on toteutettu Pohjoismaisen kulttuuripisteen ja Pohjoismaisen kulttuurirahaston tuella.

Lisätiedot: Kai Ylinen, tuottaja The Other Travel Agency, 0447916021, kai.ylinen(ät)kettuki.fi Päivi Lilja, toiminnanjohtaja Kettuki, 044 0405107, paivi.lilja(ät)kettuki.fi

Jaakko Blomberg, 0445478354, jaakko.blomberg(ät)gmail.com

www.theothertravelagency.com
www.kettuki.fi

TAPAHTUMAPÄIVÄN OHJELMA

Klo 12.00          Kuraattorin kierros näyttelyyn

The Other Travel Agency -näyttelyn kuraattori Jaakko Blomberg esittelee The Other Travel Agency -projektin ja sen taiteilijat sekä tutustuttaa näyttelyn teoksiin.

Klo 12.30          Inside Outside Finland

Inside Outside Finland on virtuaalinen teos, joka esittelee suomalaisen Outsider-taiteen historiaa, taiteilijoita ja taideympäristöjä interaktiivisena 360°-videokokemuksena. Teoksen oppaana toimii taiteilija Jani Leinonen, joka johdattaa kokijan virtuaaliselle kyläilylle Enni Idin taiteilijakotiin Padasjoelle, Veijo Rönkkösen patsaspuistoon Parikkalaan, Helsinkiin Autismisäätiön studiolle sekä Kalevi Helvetin liveperformanssiesitykseen. Teoksen kokonaiskesto on 30 minuuttia. Paikan päällä opastaa Juhani Rusanen. Teos on nähtävissä ja koettavissa klo 14.30 asti.

Klo 13.00          Opastettu kierros: Jullen suosikit (90 min)

Julle vie tutustumiskierrokselle viiteen itselleen tärkeään paikaan Kallion alueella. Luvassa reipasta rupattelua ja kävelyä Kallion ytimessä. Lähtö Pertin Valinnasta klo 13.00. Paluu Pertin Valintaan noin klo 14.30. Kierrokselle mahtuu mukaan 5 henkilöä. Ilmoittautumiset etukäteen tuottaja Kai Yliselle osoitteeseen kai.ylinen[at]kettuki[dot]fi tai paikan päällä Jullelle. Säävaraus, rankkasateen sattuessa kierros siirtyy toiselle päivälle.

Klo 13.00          Draw Your Helsinki, inspired by GAIA Akademi

Tule mukaan Draw Your Helsinki -työpajaan piirtämään kartalle ne paikat, jotka sinulle ovat tärkeitä Helsingissä. Työpajassa mukana tanskalaisen GAIA Akademin taiteilijat Mia Sundstrup ja Stella Brouer Hejlsvig. Työpajaan opastaa GAIA Museum Outsider Artin johtaja Anna Noe Bovin.

Klo 14.45          The Other Travel Agency esittää: elokuvasarja

Klo 14.45  4th Floor Hostel Takeover  ( 2019 / 12 min ) Dokumenttielokuva paikallisesta The Other Travel Agent -projektista “4th Floor -  Hostel Takeover”, joka järjestettiin Reykjavikissa Islannissa keväällä 2019.

Dokumentin ovat tuottaneet Lee Lynch & Margrét M. Norðdahl yhteistyössä taiteilijoiden Arna Ýr Jónsdóttir, Atli Már Indriðason, Ásdís Henný Pálsdóttir, Ásgeir Ísak Kristjánsson, Gígja Garðarsdóttir, Glódís Erla Ólafsdóttir, Guðmundur Stefán Guðmundsson, Ingi Hrafn Stefánsson, Kolbeinn Jón Magnússon, Lára Lilja Gunnarsdóttir, Sigurður Reynir Ármannsson, Sindri Ploder, Valdimar Leó Vesterdal ja Vilmundur Örn Gunnarsson kanssa.

Klo 15.00 Travel Agency: Inner Journey ( 2019 / 8 min 30 s ) Taiteilija Mike Inglisin tuottama dokumenttielokuva Inutin paikallisesta The Other Travel Agency -projektista “Travel Agency: Inner Journey”, joka järjestettiin Tukholmassa Ruotsissa vuonna 2019.

Klo 15.15          Pertin valinta esittää: elokuvasarja

Kalevi Helvetti - New Yorkin Rutto (2019) Käsikirjoitus ja juonto Kalevi Helvetti Ohjaus, kuvaus, leikkaus Kalle Pajamaa Tuotanto Pertin Valinta

Mika Ruohola - Uhanalaisten eläinten elämä (2019)

Sasha Tauber - Malmielokuva (2019)

Sami Helle - Travel Agent of Art (2019) Ohjaus: Klaus Welp Tuotanto: Kukunori, Lyhty ry ja Pertin valinta