Nuorten Kaikki kuvaa -elokuvakilpailun teemana yhdenvertaisuus
Kaikki kuvaa on elokuvakilpailu 8-19-vuotiaille lapsille ja nuorille. Tänä vuonna teemana on yhdenvertaisuus, ja kisan pääyhteistyökumppanina toimii Kehitysvammaliitto. Kilpailun suojelijana toimii Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö.
Kehitysvammaliitolla on elokuvakilpailussa on sarja Mitä välii? Siihen toivotaan elokuvia, jotka käsittelevät vammaisuutta ja yhdenvertaisuutta. Mitä yhdenvertaisuus tarkoittaa, missä se näkyy? Onko vammalla väliä? Mikä meitä yhdistää tai erottaa?
Aiheen käsittelytapa on vapaa. Elokuva voi käsitellä esimerkiksi asenteita, ihmisten käyttäytymistä tai toimintatapoja, elinympäristöä tai olosuhteita. Elokuva voi olla liikkuvaa kuvaa, animaatiota, musiikkivideo tai vaikkapa dokumentti. Elokuva saa olla vakava tai hauska, herkkä tai rankka. Pääasia, että se herättää tunteita, siinä on oivallusta ja se haastaa katsojan kohtaamaan omia ennakkoluulojaan ja ravistelee ajattelemaan.
Kilpailuun voi osallistua kuka tahansa 8-19-vuotias. Kilpailuaika on 1.2.-31.3.2017.
Kehitysvammaliiton kilpailusarjan voittaja saa 500 euroa ja yleisön suosikki 100 euroa.
Kaikki kuvaa -kilpailu on Suomen suurin lasten ja nuorten elokuvakilpailu. Sen järjestää tuotantoyhtiö Amazement. Kilpailu on osa itsenäisyyden juhlavuoden Suomi 100 -ohjelmaa.
Lisätietoa Kaikki kuvaa -kilpailusta: www.kaikkikuvaa.fi
Lisätietoa Mitä välii? -kilpailusarjasta: Kehitysvammaliiton viestintäpäällikkö Anneli Puhakka, p. (09) 3480 9217, anneli.puhakka (at)kvl.fi.