Rinnakkaiset taidemaailmat kohtaavat seminaarissa Helsingissä 2.12.2019

Suomessa on kaksi rinnakkaista taidemaailmaa, jotka eivät juuri tunne toisiaan tai toistensa tekemää taidetta. Erityistä tukea tarvitsevat taiteilijat ja muut taiteilijat eivät välttämättä kohtaa toisiaan missään ammattiuransa vaiheessa. He eivät opiskele samoissa kouluissa, eivät järjestä näyttelyitä samoissa paikoissa, eivätkä apuraha- tai residenssihaut ole erityistä tukea tarvitsevien taiteilijoiden ulottuvilla. Helsingissä 2.12. järjestettävän erityistaidetoiminnan verkostoseminaarin teemana on ’Rinnakkaiset taidemaailmat’. 

Taide-, kulttuuri-, sosiaali- ja terveysalan toimijoille sekä opiskelijoille suunnatussa seminaarissa pohditaan kiinnostavan asiantuntijajoukon kanssa keinoja rakentaa yhtä ja yhteistä taidemaailmaa. Rinnakkaiset taidemaailmat -paneelikeskustelussa näiden kysymysten äärellä ovat muun muassa Taiteen edistämiskeskuksen johtaja Paula Tuovinen ja kuraattori Veikko Halmetoja.

Erityistaidetoiminnan alalla on tehty pitkään vahvaa Pohjoismaista yhteistyötä. Ohjelmassa kuullaan puheenvuoro Tanskan taidestudiomallista ja Tanskan Horsensissa sijaitseva Taidekoulu Snurretoppen esittelee toimintaansa. Inutin taidestudiossa Tukholmassa työskentelevä taiteilija Anders Wettler esittäytyy. Osana seminaariohjelmaa vieraillaan The Other Travel Agency -näyttelyssä, jossa esillä on suomalaisten, tanskalaisten, ruotsalaisten ja islantilaisten taiteilijoiden teoksia.

Kettuki järjestää vuosittain valtakunnallisen erityistaidetoiminnan verkostoseminaarin. Vuonna 2019 seminaari järjestetään yhteistyössä Taiteen edistämiskeskuksen, Vertaistaiteilijat -hankkeen sekä DiDa -tapahtuman kanssa.  DiDa – Disability Day Art & Action tarjoaa syksyn aikana monipuolisesti taidetta ja kulttuuria Helsingissä. DIDA huipentuu kansainvälisenä vammaisten päivänä 3.12., joten tarjolla on mielenkiintoista ohjelmaa useampanakin päivänä peräkkäin Helsingissä. Aula-työkotien kannatusyhdistys ry:n Vertaistaiteilijat-hanke on edistänyt erityistä tukea tarvitsevien taiteilijoiden toimintaa taidemaailmassa ja työelämässä vuodesta 2018 lähtien. Työn kautta on syntynyt havainto rinnakkaisista taidemaailmoista, jotka osaltaan mahdollistavat erityistä tukea tarvitsevien taiteilijoiden sijoittumisen suomalaisen nykytaidekentän ulkopuolelle.

Erityistaidetoiminnalla tarkoitetaan erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden tuettua taidetoimintaa. Siihen kuuluu osallistumiseen ja itsensä ilmaisemiseen erityistä tukea tarvitsevien kuten kehitysvammaisten, autismin kirjon henkilöiden sekä laaja-alaisia oppimisen haasteita omaavien henkilöiden tuettu taidetyöskentely niin taiteen ammattilaisena kuin harrastajana. Erityistaidetoiminnan rakenteissa syntyy teoksia, jotka pärjäävät taiteena ilman etuliitteitä, mutta taiteilijat tarvitsevat tukea taiteen kentällä toimiessaan. Taiteen tekemisen lisäksi erityistä tukea tarvitsevat taiteilijat tarvitsevat tukea esimerkiksi edunvalvonnassa, manageroinnissa ja teostensa esille tuomisessa.

Kansainvälisestä näkökulmasta tarkasteltuna suomalainen erityistaidetoiminta on osa laajaa ja monimuotoista outsider-taiteen kenttää. Erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden taiteen englanninkielisenä käännöksenä käytetäänkin usein termiä "outsider art". Suomessa erityistaidetoiminnan alan edunvalvojana toimii Kettuki, joka on valtakunnallinen asiantuntijaverkosto. Kettuki on koordinoinut vuodesta 2015 perustamaansa NOA Nordic Outsider Art -verkostoa, jossa kumppaneina ovat List an Landamæra (Islanti), GAIA museo (Tanska), Inuti (Ruotsi) sekä Kaarisilta (Suomi). Rinnakkaiset taidemaailmat -erityistaidetoiminnan verkostoseminaari 2.12. klo 10-18 Taike, Hakaniemenranta 6, Helsinki. Seminaari on maksuton, kahvitarjoilu. Koko ohjelma ja ilmoittautuminen osoitteessa: https://kettuki.fi/verkosto/verkostoseminaarit

Lisätiedot:
Päivi Lilja, paivi.lilja(ät)kettuki.fi, 0440405107
Esa Vienamo, esa.vienamo(ät)taike.fi, 0295330822
Katriina Rosavaara, katriina.rosavaara(ät)aula-tyokoti.fi, 0447606250