Riskiryhmiin kuuluvien kehitysvammaisten ihmisten saatava rokotus ensimmäisessä vaiheessa - myös olosuhdetekijät huomioitava riskinä.
Kehitysvammaisten ihmisten asema koronarokotusjärjestyksessä on edelleen epäselvä ja käytännöt vaihtelevat paikkakunnittain. Joillakin paikkakunnilla on päätetty rokottaa ensimmäisten joukossa kaikki tehostettua palveluasumista saavat kehitysvammaiset henkilöt, toisaalla vastaavia linjauksia ei ole.
THL:n lääketieteellisten riskiryhmien listassa ensimmäisten joukossa rokotettavia ovat aikuiset, joilla on Downin oireyhtymä. Heidän lisäkseen riskiryhmiin kuuluu myös paljon muita kehitysvammaisia henkilöitä, joilla on kehitysvamman lisäksi lisäsairauksia, jotka altistavat Covid-19-taudin vakavalle muodolle. Heidät tulee kutsua rokotuksiin ensimmäisten joukossa.
Lisäksi olisi tärkeää ottaa lääketieteellisten riskitekijöiden lisäksi huomioon myös olosuhdetekijöitä. Esimerkiksi tehostetussa palveluasumisessa tai päivätoimintakeskuksissa on enemmän kontakteja ja vaikeuksia pitää yllä sosiaalista etäisyyttä kuin vaikkapa perheissä.
Myös näissä yksiköissä työskentelevän henkilökunnan pitää saada rokotus pikimmiten. Käytäntöjen tulee olla yhdenvertaiset eri puolilla maata.
Lisätietoa: toiminnanjohtaja Marianna Ohtonen, p. 09 3480 9214