Stadin musta sirkus esittää: Lumicit!

Kehitysvammaisten sirkusryhmä teki klassikkosadusta hulvattoman version.

Stadin musta sirkus on kevään ajan kokoontunut kehitysvammaisten aikuisten harrastusryhmä, jota
ohjaa sosiaalisen sirkuksen yhdistys Sirkus Magenta. Ryhmä on työstänyt kaikkien tuntemasta
Lumikki-sadusta version, josta ei puutu vauhtia ja yllättäviä käänteitä. Kenestä tulee Lumiccien
äitipuoli? Miten uusi yhteiselo sujuu? Se selviää maksuttomissa Lumicit! #mutsiragee -esityksissä pe
15.6. ja la 16.6. Helsingissä työväenopiston Opistotalossa.

Sirkus Magenta ja Kehitysvammatuki 57 käynnistivät maaliskuussa maksuttoman sirkus- ja teatteriryhmän,
johon tuli mukaan 12 kehitysvammaista tai autismin kirjolla olevaa aikuista. Osalla on pitkäkestoista
taideharrastus- ja esiintymistaustaa, osa kaipasi hauskaa tekemistä ja sosiaalisia kontakteja.

Tuntien aikana ryhmä on tutustunut akrobatiaan, jongleeraukseen ja muihin sirkuslajeihin sekä tehnyt luovia
ilmaisuharjoitteita. Taidetoiminnassa on lähdetty liikkeelle osallistujien omasta kokemusmaailmasta. He ovat
vaikuttaneet kaikkiin esityksen vaiheisiin aina ryhmän nimen ja tarinan valinnasta roolituksiin ja vuorosanoihin.
Sisältö on työstetty yhdessä ryhmän kanssa.

Projektissa on kokeiltu ja kehitetty soveltavan sirkustaiteen
menetelmiä erityistä tukea tarvitsevien kohderyhmien kanssa. Tavoitteena on lisätä saavutettavaa
taidetoimintaa sekä levittää tietoisuutta erityisryhmien tekemästä esittävästä taiteesta.

MAKSUTTOMAT ESITYKSET:
Esitykset ovat pe 15.6. klo 14 ja la 16.6. klo 14 . Myös kenraaliharjoitusta on mahdollista tulla seuraamaan to
14.6. klo 10.30 . Esitykset ovat ilmaisia, kaikille avoimia ja kaiken ikäisille sopivia. Kesto: noin 30 min.

Esityspaikka: Helsingin työväenopiston Opistotalon juhlasali, 2. kerros (Helsinginkatu 26).
ESTEETTÖMYYS SEKÄ PYÖRÄTUOLILLA SAAPUVIEN JA RYHMIEN ENNAKKOILMOITTAUTUMINEN:
Pyydämme yli viiden hengen ryhmiä ja pyörätuolilla saapuvia ilmoittautumaan ennakkoon:
maija.iltanen(ät)sirkusmagenta.fi . Tila on esteetön, mutta pyörätuolipaikkoja on rajoitetusti. Tavallista kokoa
isommat, kallistetut pyörätuolit eivät valitettavasti mahdu Opistotalon hissiin. Esteettömyystiedot:
https://bit.ly/2GMzSSA

SIRKUS MAGENTA:
Sirkus Magenta ry on Suomen johtavia sosiaalisen sirkuksen toimijoita, jonka tavoitteena on edistää erityistä
tukea tarvitsevien ryhmien henkistä ja fyysistä hyvinvointia. Sosiaalisessa sirkuksessa sirkus toimii välineenä
esimerkiksi omien vahvuuksien tunnistamiseen ja vuorovaikutustaitojen vahvistumiseen. Sirkusryhmää
ohjaavat Sirkus Magentan tirehtööri, sosiaalisen sirkuksen ohjaaja Silja Kyytinen ja teatteri-ilmaisun ohjaaja
Riikka Herva.

TUKIJAT JA YHTEISTYÖKUMPPANIT:
Projektin mahdollistaa Taiteen edistämiskeskus. Yhteistyökumppaneina ovat Sirkus Magenta ry ja
Kehitysvammatuki 57 ry. Tilat tarjoavat Helsingin kaupunki ja Cirko – Uuden sirkuksen keskus.

MEDIA JA HAASTATTELUPYYNNÖT:
Median on mahdollista tulla ennakkoon sovitusti seuraamaan ryhmän esitysleiriä Suvilahteen. Samaan
yhteyteen voidaan järjestää ohjaajien haastatteluaikoja. Kaikilla osallistujilla on kuvausluvat. Esitysleirin päivät:
ma 4.6., ti 5.6., to 7.6., ma 11.6. ja ti 12.6. klo 15.30–18. Lisätiedot sekä haastattelu- ja kuvapyynnöt:
maija.iltanen(ät)sirkusmagenta.fi
www.sirkusmagenta.fi

www.facebook.com/sirkusmagenta

www.instagram.com/sirkusmagenta

Stadin musta sirkus: www.sirkusmagenta.fi/wp3/stadin-musta-sirkus
Facebook-tapahtuma: www.facebook.com/events/249916712240766