Suuntaviivoja - erityistaidetoiminnan verkostoseminaari 8.-9.11.2018, Jyväskylä

Miten erityistä tukea tarvitseva taiteilija voi tehdä taidetta työkseen Suomessa? Mitä on yhdenvertainen taiteen rahoitus? Millaista on tehdä taidetta tuetussa ympäristössä ja miten taiteen syntyä voitaisiin parhaiten mahdollistaa?

Tänä vuonna erityistaidetoiminnan verkostoseminaarissa puhutaan erityistä tukea tarvitsevien taiteilijoiden ammatillisesta työskentelystä.

Yleisölle tulevat tutuksi esimerkiksi käsitteet Outsider-taide sekä erityistaidetoiminta ja lisäksi syvennytään erityistaidetoiminnan eettisiin kysymyksiin. Osana seminaariohjelmaa vieraillaan Suomen käsityön museon Pehmeetä touhua -näyttelyssä. Kelan asiantuntija kertoo eri tulojen vaikutuksesta eläkkeeseen.

Seminaarin toisena päivänä järjestettävässä Yhteisellä asialla -paneelikeskustelussa keskustellaan taiteen yhdenvertaisuudesta ja sen rahoittamisesta. Ylen toimittaja Mari Siltasen juontamassa kaksiosaisessa paneelikeskustelussa on mukana muun muassa Taike, Kettuki, STEA, Sitra, Pohjoismainen kulttuurirahasto, Autismisäätiön Sinisen sirkuksen kollektiivi ja Suomen Kulttuurirahaston Keski-Suomen rahasto.

Kettuki järjestää vuosittain valtakunnallisen verkostoseminaarin, joka on suunnattu taide-, kulttuuri-, sosiaali- ja terveysalan toimijoille sekä opiskelijoille. Vuonna 2018 erityistaidetoiminnan verkostoseminaari toteutetaan yhteistyössä Jyväskylän yliopiston, Taiteen edistämiskeskuksen ja Suomen käsityön museon kanssa.

Erityistaidetoiminnan alaan kuuluu kehitysvammaisten, autismin kirjon henkilöiden sekä laaja-alaisia oppimishäiriöitä omaavien henkilöiden taidetoiminta.

Erityistaidetoimijoiden kirjo on laaja ja toimijoiden hallinnolliset rakenteet sekä toimintatavat poikkeavat toisistaan. Pääosassa on kunnan järjestämä työ- ja päivätoiminta. Järjestöt ja yksityinen sektori tuottavat erityistaidetoimintaa. Usein toiminnan taustalla on ostopalvelusopimus kunnan sosiaalitoimen ja palveluntarjoajan välillä. Lisäksi taidetoimintaa toteutetaan kansalaisopistojen taidekursseina. Suomessa toisen asteen taidealan ammatillista koulutusta tarjoaa Kaarisilta ry Nastolassa ja Ammattiopisto Spesia Jyväskylässä. Alan valtakunnallinen edunvalvojajärjestö on Kettuki ry.

Katso lisätiedot ja ilmoittaudu seminaariin viimeistään 5.11.2018 tästä linkistä!

Lisätiedot:

Päivi Lilja,
toiminnanjohtaja, Kettuki
p. 0440405107, paivi.llilja(ät)kettuki.fi

https://kettuki.fi/verkosto/verkostoseminaarit