Tiistai - näyttely Galleria Art Kaarisilta, Helsinki, 4.5. - 29.5.2022
Koulutuskeskus Salpauksen Media- ja kuvallisen ilmaisun koulutusohjelmasta Kaarisillasta valmistuvien lopputyönäyttely.
Näyttelyn nimi Tiistai on loogisesti ajatellen seuraava askel tämän ryhmän jo aiemmin avattuun, ja Lahdessa Galleria Nuovossa vielä esillä olevaan ensimmäiseen lopputyökokonaisuuteen, jonka nimenä on Matkakuvia: Hyvä maanantai.
Tiistai-nimessä ei kuitenkaan esiinny mitään sitä määrittävää epiteettiä vaan se on on luonteeltaan toteamus. Ehkä tällainen pelkistetty, kaikista merkityksistä riisuttu yläotsikko antaakin sellaisenaan parhaimman tilan siitä syntyville mielikuville.
Olemme kaikki sidottuja tiistaipäiviin, keskiviikkoihin ja muihin viikonpäiviin, ja ajan mittaus minuutteina, tunteina, kuukausina ja eri nimisinä päivinä on yhteistä.
Nimi on siis kaikille tuttu, kaikkia koskeva. Kukaan ei voi hypätä tiistain tai minkään viikonpäivän yli ja elää vaikka ikuista sunnuntaita tai perjantaita. Suppean sisäpiirigallupin mukaan tiistai on viikonpäivistä pahin ja joku toinen taas nimitti sitä kauniin haikeaksi.
Tässä näyttelyssä on esillä kymmenen tänä keväänä kuvallisen ilmaisun toteuttajiksi valmistuvan kolmiulotteisia teoksia, maalauksia ja piirustuksia sekä mediapajan av-tuotantoa. Näistä teoksista voi varmuudella sanoa vain, että kaikkien niiden syntyprosessiin on kulunut myös tiistainpäivän hetkiä, vähintään minuutteja.
Näyttelyn taiteilijat ovat: Mikael Alanko, Venla Hämäläinen, Eetu Jokela, Eemil Karhula, Aino Kataja, Joonas Mäkinen, Rosalina Rosa, Taru Saarinen, Eila Sikanen ja Maija Wiman.
Näyttely on avoinna ti-pe klo 10-17, la-su klo 12-16. Tervetuloa.
Galleria Art Kaarisilta
Sanomatalo, 1.krs
Elielinaukio 2,
00100 Helsinki
Finland
art(ät)kaarisilta.fi
+358405103813
Avoinna ti-pe 10-17, la-su 12-16