Useiden järjestöjen yhteinen kannanotto uudistuvan varhaiskasvatuslain lakiesitykseen: Vammaisten lasten tuki taattava varhaiskasvatuksessa.

Varhaiskasvatuslakia uudistetaan parhaillaan. Lakiesityksessä ei kuitenkaan ole kirjauksia lapselle varhaiskasvatuksessa annettavasta tuesta. On välttämätöntä säätää tarkemmin siitä, miten lapsen tarvitsema tuki järjestetään, jotta jokaisen lapsen oikeus varhaiskasvatukseen tosiasiassa toteutuu. Tällä hetkellä varhaiskasvatuksessa tarvittava tuki toteutuu hyvin vaihtelevasti. Kuntien väliset erot ovat huomattavia.

Useat järjestöt yhdessä laativat aiheesta kannanoton 14.6.2018.

Perustuslakivaliokunta on 7.6.2018 ottanut kantaa varhaiskasvatuslain uudistukseen ja nostanut lausunnossaan esille vammaisten ja erityistä tukea tarvitsevien lasten oikeudet ja aseman uudistuksessa. Valiokunta totesi lausunnossaan, että hallinnonalasiirron myötä muun muassa vammaisen lapsen oikeuksien kannalta keskeistä sosiaalihuoltoa koskevaa lainsäädäntöä ei enää jatkossa sovelleta varhaiskasvatukseen.

On ongelmallista, että varhaiskasvatuslakiehdotukseen ei sisälly erityisiä säännöksiä vammaisen tai muun erityisen tuen tarpeessa olevan lapsen tukitoimien järjestämisestä varhaiskasvatuksessa. Valiokunnan mielestä laissa on säännösperustaisesti turvattava vammaisten lasten yhdenvertainen oikeus varhaiskasvatuksen tosiasialliseen toteutumiseen.

Lapsiryhmän koko ja henkilöstömitoitus on säädettävä tarkemmin kun ryhmässä on vammainen tai muu tukea tarvitseva lapsi. Ryhmäkohtaisella avustajalla ei aina voi korvata lapsikohtaista avustajaa. Joillekin vammaisille lapsille henkilökohtainen avustaja on välttämätön koko varhaiskasvatuspäivän ajan, jotta lapsi voi osallistua toimintaan yhdenvertaisesti muiden lasten kanssa.

Yleisesti lapsia koskevassa lainsäädännössä sekä yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja suunnittelussa on otettava huomioon ja turvattava myös vammaisten lasten oikeudet. Yhdenvertaisuutta edellyttävät sekä YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus että vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva yleissopimus. Yhdessä nämä ihmisoikeussopimukset muodostavat keskeisen ja toisiaan täydentävän lähtökohdan vammaisten lasten oikeuksien toteutumiselle.

Pidämme välttämättömänä, että varhaiskasvatuslain jatkovalmistelussa vammaisjärjestöt otetaan mukaan valmisteluun YK:n vammaissopimuksen edellyttämällä tavalla.

Vaikuttamistoiminnan päällikkö Jutta Keski-Korhonen, Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Toiminnanjohtaja Marianna Ohtonen, Kehitysvammaliitto ry

Toiminnanjohtaja Hanna Heinonen, Lastensuojelun Keskusliitto ry

Järjestöjohtaja Sari Kokko, Näkövammaisten liitto ry

Puheenjohtaja Sari Laiho, Vammaisfoorumi ry

Lisätietoja:

Tanja Salisma, lakimies, Kehitysvammaisten Tukiliitto p. 050 3160 663, tanja.salisma(at)tukiliitto.fi
Kaisu Muuronen, erityisasiantuntija, Lastensuojelun Keskusliitto p. 050 5696 697, kaisu.muuronen(at)lskl.fi
Sari Kokko, järjestöjohtaja, Näkövammaisten liitto p. 050 401 5802, sari.kokko(at)nkl.fi

Tämä tiedote on julkaistu alunperin Kehitysvammaliiton sivuilla 15.6.2018