Vammaispalvelujen työntekijä: vastaa kyselytutkimukseen koronaepidemian ajan työkokemuksista!

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) toteuttaa kyselytutkimuksen, jonka tavoitteena on selvittää vammaispalveluissa työskentelevien henkilöiden koronaepidemian aikaisia kokemuksia. Kysely on osa laajempaa Tulevaisuutta luomassa -hanketta, jota hallinnoi Kehitysvammaliitto ry ja jonka osatoteuttajina ovat Kuntaliitto sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Kyselyn tarkoituksena on selvittää millä tavoin koronaepidemian on koettu vaikuttaneen työhön, työpaikkaan ja työyhteisöön sekä minkälaisia uusia käytäntöjä työpaikoilla on otettu käyttöön esimerkiksi palvelujen järjestämisessä. Lisäksi kyselyllä selvitetään työntekijöiden havaitsemia muutoksia vammaisten ihmisten arjessa. Kiinnostuksen kohteena ovat myös palveluissa käyttöön otetut toimenpiteet ja menetelmät koronatartuntojen ehkäisemiseksi sekä koronaepidemian viestintä asiakkaiden ja työntekijöiden välillä.

Kysely on suunnattu täysi-ikäisille, vammaispalvelujen parissa työskenteleville henkilöille. Kyselyyn vastaaminen on vapaaehtoista. Kyselyyn vastaaminen tapahtuu nimettömästi, eikä vastauksia voida yhdistää yksittäisiin henkilöihin. Kyselyaineistoa säilytetään ja käsitellään huolellisesti hyviä tutkimuseettisiä periaatteita noudattaen. Tulokset julkaistaan syksyllä 2022.

Kysely sisältää 48 kysymystä, joista osa on avoimia. Osa kysymyksistä on pakollisia, mutta toivomme, että vastaisit kaikkiin kysymyksiin. Kysely vie arviolta noin 40 minuuttia. Kyselyä ei pysty tallentamaan keskeneräisenä. Vastaathan kyselyyn vain kerran.

Kyselyyn vastaaminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta saadaan tietoa asiakasrajapinnassa työskentelevien ihmisten kokemuksista poikkeuksellisen epidemiatilanteen aikana. Vastaukset toimivat oleellisena osana hankkeen kehittämistyötä. Kaikki vastaukset ovat arvokkaita!

Vastaamalla kyselyyn hyväksyt vastausten käytön tutkimuksessa. Muistathan painaa kyselyn lopuksi “lähetä”, jotta vastauksesi tallentuvat järjestelmään.

Kysely on avoinna 9.3–9.4.2022 välisen ajan. Kyselyyn pääset vastaamaan tästä linkistä.

Lisätietoja tutkimuksesta:

www.thl.fi/tulevaisuuttaluomassa

Jos sinulla on kysyttävää tai haluat keskustella kyselyyn liittyvistä asioista, lisätietoja antavat:

Maria Valtokari
kehittämispäällikkö, Vammaisuus yhteiskunnassa -tiimi, THL
maria.valtokari[at]thl[dot]fi
puh. 029 524

 

Anna Väre
tutkija, Vammaisuus yhteiskunnassa -tiimi, THL
anna.vare[at]thl[dot]fi
puh. 029 524 7812