15 vuotta elämänmausta tinkimättä

Tänään meidän Uunolla on syntymäpäivät. Suurella rakkaudella olen muistellut hänen ensimmäistä 15-vuotisjaksoaan. Toivon, että saadaan vielä paljon syntymäpäiviä ja elämänmakuisia hetkiä tämän mainion tyypin kanssa.

Uuno syntyi valtavan toivottuna ja rakastettuna silmäteränä uusperheeseen saamelaisten kansallispäivänä. (Koska mummonsa Bertan mummo oli saamelainen, tämä tuntuu meistä kauhean merkittävältä.)

Synnytys oli käynnistetty ja kiva ja vauhdikas, kun oikein kunnolla päästiin asiaan. ”Lapsi on syntynyt teille, Poika annettu on”, siskoni soitti minulle onnittelupuhelun. Hanni-kummi jännitti toisten lasten kanssa kotona, Birgitta-täti oli paikalla ja kaikki muut läheiset ja rakkaat olivat innoissaan. Isä- Markku itki onnesta, sisarukset kiljahtelivat.

Aloin kirjoittaa heti sairaalassa runoja, joista syntyi runokirja Siunaa ja varjele vauvaa. Kuvailin, kuinka nyytin kanssa sullouduimme lestapösöön (olimme jossakin ihmeellisessä suurperhemoodissa) ja ajoimme sydän hakaten kotiin. Pelotti, että tiellä sattuu jotakin.

Vauva-aika oli onnellista. Sisarukset pyörittivät Uunoa touhuissaan, hän nautti hyppykiikusta, pianonsoitosta ja takapihan lettukatoksesta. Kerran sai lennokkaan lähdön, kun Annu-siskon kanssa kohtasivat nurmikolla kyykäärmeen. Meillä on paljon videoita, joissa Topi ja Liinu opettavat Uunoa kävelemään. Uuno oppi taidon 1 vuoden ja 4 kuukauden ikäisenä.

Kun siitä hetkestä viiden vuoden kuluttua koputin siskon ovea ja hyökkäsin sisälle itkien ”Uunolla on joku kauhea tauti, joka etenee…” elin elämäni kauheinta päivää todeksi.

Uunolle sekin päivä oli hyvä. Hän leikki, nauroi ja vaati huomiota. Sutkautteli joskus itkuiselle äidille vitsejä. Hermostutti sisaruksiaan niin kuin pikkuveli tekee. Vaati toimintaterapeutilta saamiinsa kuvakortteihin kortit tietokonepeleistä, salkkareista ja iltarukouksesta.

Kun Uuno oli 13-vuotias, julkaisin hänestä kirjan. Nyt hänestä on kirjoitettu blogia kahdeksan vuotta.
15-vuotisaamuna Uuno herää ja menee marmattaen keksimäänsä poppisuihkuun. Hän saa lahjaksi uuden takin ja kengät ja aurinkolasit ja jätkämäisiä rannekoruja. Aamupalalla on synttäriaamuna korvapuusti ja kokis. Illalla mennään Topi-veljen ja äidin ja isän kanssa elokuviin ja syömään.

Joskus minun sydän halkeaa, niin paljon tämä lapsi on herättänyt huolta ja rakkautta.
Hän on opettanut minut tuntemaan rajani. Jos ei pidä huolta itsestään, ei Uunon kanssa jaksa.
Hän on opettanut anteeksiantamista. Uuno on aina valmis yhteyteen, vaikka olisi ollut kuinka loukkaantunut.
Hän on opettanut, että läsnäoleva hetki voi olla supermahtava, vaikka kaikki olisi asiallisesti ottaen mennyt mönkään.

Yhdenlainen vapauden symboli minulle on näky Uunosta kulkemassa kaikki elämänsä aikana saamansa mitalit kaulassa ruokakauppaan.

Hän vetää perässänsä mummokärryä ja yllänsä on ruskeankihtava sairaalapaita, jonka selkään on kirjoitettu tekstiilitussilla isoin kirjaimin Cheek.
Tämä nuorimies on totisesti oman elämänsä sankari. Hän ei kysele muilta lupaa ollakseen juuri hän.

Onnea rakas Uuno!