Elämänhallitsemattomuuden asiantuntija

Kun suhaan uuden työpaikkani, isohkon seurakunnan, eri puolilla, milloin vauvaperheitä, milloin surevia tapaamaan, kuuntelen välimatkoilla paljon radiota. Aallon kanavilla on pyörinyt johonkin tapahtumaan liittyen mainos ”elämänhallinnan asiantuntijasta”.

Oli jännä oivallus, että hitsit, minustapa on tullut elämänhallitsemattomuuden asiantuntija.

Uskon, että kehitysvammaperheistä voitaisiin ylipäätään saada erittäin nasakoita luennoitsijoita ja opettajia tälle jalolle elämänalueelle; elämänhallitsemattomuuden taitamiseen!

Elämänhallitsemattomuus on rokkia ja punkkia. Oikeasti ei voi tietää, mitä nurkan takana odottaa (mahdollisesti joku liitännäissairaus, etenevän taudin harppaus tai kuiva ilmoitus, että hoitojärjestelyt ei onnistukaan). Aina on mahdollista sekin, että kaikki käy hyvin, jopa entistä paremmin.

Ei voi tietää!

Elämänhallitsemattomuuteen olen saanut harjoitusta paljon häneltä, joka juuri nyt haluaa tehdä elokuvan, mutta jota eivät tylsät pappivanhemmat osaa auttaa. Kun ison miehen kokoinen poika itkee ääneen taitelijantuskaansa ”Kuka mua auttaa?”, ei tiedä, purskahtaako itkuun vai itkunsekaiseen nauruun. Tein molemmat.

Taiteilijan rinnalla elämäähallitsematon on neuvoton sata kertaa päivässä. Tällä kertaa apu saatiin siitä, että isoveli neuvoi piirtämään käsikirjoitusta tikku-ukoin. Lähdimme keskustan kahvilaan tekemään sitä.

Kun kadottaa – tahtomattaan – tunteen elämän hallinnasta, on kaamean alun jälkeen oikeastaan jopa hieman etuoikeutettu. Kuka meistä muistakaan tietää askeltakaan eteenpäin?

Elämä on se hetki, jolloin nuolaisen kevään ensimmäistä tuuttia, kun löydän työpaikan lokerostani yllätyslahjan, kun kirjoitan pinkkiin ja pörröiseen saarnavihkooni yhden kokonaisen selkeän ajatuksen.

Elämä on saunailta ja pojan herkät kasvot, kun hän nukahtaa iltarukouksen jälkeen pojanuneen. ”Kunpa matkas onneksi koituis, vihaa katkeruutta et tuntis joutavaa…”

Elämänhallitsemattomuuden oppimäärää ovat kasvattaneet järjenvievät lomakkeet, kituliaat kalenterisulkeiset ja iltapäivän itkupotkuraivarit.

Joskus auttaa Lidlistä haettu gerberakimppu, joskus hetki elokuvissa, aina pala suklaata.

Elämää ei tarvitse hallita.