Enemmän rakkautta, rohkeutta ja rentoutta

Uudenvuoden keskeinen ajatukseni on kolmen R:n ohjelma: Enemmän rakkautta, rohkeutta ja rentoutta. Niitä toivon itselleni.

Rakkaus on sitä, että rakastan lähimmäistä kuin itseäni. Sekä että. Ja tämä asenne nousee tietysti henkilökohtaisesti siitä, että ajattelen, että sekä minä että lähimmäiseni olemme Luojan loputtoman rakkauden luomia ja kohteita. Ihmisarvo on luovuttamaton molemmilla.

Ajatuksena toimii paljon paremmin kuin käytännössä, sillä ainakin kehitysvammaperheessä omat ja lähimmäisen ”edut” ovat usein ristiriidassa.

Lapsi haluaa tulla mahdollisimman pitkälti hoidetuksi kotonaan. Hän tarvitsee turvaa ja hoivaa läheisiltään. Vanhempi on kuitenkin alituisessa vaarassa uupua, ellei 24h/vrk hoitoa tarvitsevan, monessa asiassa ihan omatoimisen, reippaan ja hauskan, lapsen hoitovastuuta riittävästi jaeta.

Arjen haaste on tasapainotella niin, että se rakkaus ja hoiva vanhemmilta riittävät. Tämä edellyttää riittävästi (hyvin epämääräinen käsite!) lepoa ja vapaata. Yhteiskunnan on siinä asiassa autettava.

Kauhun tasapaino on parhaimmillaan ihan tasapaino. Olemme siis selvinneet varsin hyvin.

Rohkeus, jos sijoitan sen tähän erityislapsikontekstiin, merkitsee minulle sitä, että rohkeasti olen kiitollinen, mutta että myös jaksan ottaa esille lapseen kohdistuvia epäkohtia.

Tämäkin tuottaa ristiriidan. Omaishoitajana pelkään, että saatu apu heikkenee tai jopa lähtee pois, jos ei ole kiitollinen. Joskus minua on varotettukin sekä olemasta kiitollinen (”Hoitonne voidaan viedä jos asiat ovat liian hyvin.”) että nostamasta epäkohtia esille. (”Teillä kuitenkin on vielä sijaishoitopaikka. Monella ei ole.”)

Joudun empimään aika lailla, nostanko esille sen kohtuuttomuuden, että lapselle osoitetaan neljä eri 1-2 päivän sijaishoitopaikkaa suunnilleen kuukauden sisällä. Entä se, että avustajajärjestelmä häilyy viikosta toiseen?

Joku avustaja tulee jos muistaa, jos ei ole saikulla tai jos hänellä on kyyti, tai jos hän on herännyt. Tyytyäkö toivomaan, että homma tänään onnistui vai nostaako asia esille silläkin uhalla, että leimautuu hankalaksi? Tällaistenkin asioiden kanssa omaishoitajaperheessä taistellaan.

Rentous tässä elämässä tulee siitä, että hyväksyy, ettei voi kaikkia asioita ratkaista kerralla. Jos havaitsen rakenteellisen ongelman, täytyy minun kerätä voimat ja ottaa se jossakin vaiheessa esille. Paljon on myös asioita, joiden voi antaa virrata ohi. Ne joko eivät ole kovin isoja tai kyse ei ole asioista, joita on mahdollista muuttaa.

On arvioitava kipurajaansa ja ennen kaikkea lapsen kipurajaa. Kuinka monta uutta hoitopaikkaa, ihmistä ja muutosta hänen täytyy jaksaa? Jokaisen täytyy kaikissa ihmisyhteisöissä kestää muutoksia ja pettymyksiä jonkin verran. Sitä paitsi jatkuva taistelu syö voimat.

Mutta jotkut rajat on muutosten määrässä kenellä tahansa, saatikka ihmisellä, jolle vammansa vuoksi muutokset ovat erityisen vaikeita.

Usein järjestelmä on yhtä inhimillinen, haavoittuva ja voimaton kuin ihminen on. Armoa tarvitaan!

Jos minussa säilyy luottamus, että hyvää tahtoa on, vaikka aina käytännössä ei onnistuta, ovat lisääntyvä rakkaus, rohkeus ja rentous mahdollisia. Sitä kaikkea toivon sinullekin vuonna 2017!