”Enköhän mää lähe siihen hommaan, jos sillä saa jonkun elämän toimimaan”

Uuno tuli koulusta Uutisen kanssa.  – Kouluun on pakattava eväät, sillä lakon takia aikuiset eivät tarjoile lapsille lämmintä ruokaa.

Aika äimistynyt oli pojan ilme. Toisaalta eka päivänä oli saanut syödä kolme makkaraa ja kaksi jugurttia hätäapuna, jotta asioissa on aina valoisakin puolensa.

Mutta täytyy ihmetellä, että kyllä menevät aikuisilla ihmisillä asiat solmuun, kun erityiskoulun lapsetkin jäivät ilman ruokatarjoilua. Ja monet päiväkotilapset ilman päiväkotia!

Oulussa on ilmentynyt muitakin ongelmia tänä syksynä. Lyhytaikaista hoitoa tarjoava Paussi muutti paikkaansa. Muutos tapahtui noin viikon varoitusajalla. Kehitysvammaisten Tukiyhdistys on ottanut kantaa tapaukseen. He eivät ole tyytyväisiä siihen, kuinka asia järjestettiin ja ongelmia on heidän mukaansa myös palveluiden sisällöissä. Uuno ei ole valittanut, mutta se ei kerro siitä, että ongelmia ei ole, sillä yleensä Uuno ei muutenkaan valita. Hän on hyvin sopeutuvainen olosuhteisiin. Sitä hän ei kestä, jos hänelle ollaan tylyjä.

Paussissa on mielestäni hyvää henkilökuntaa. Silti en voi olla tyytyväinen tapaan, joilla kehitysvammaisten elämän rakenteellisia muutoksia hoidetaan. Meillä kävi ihan samanlainen tapaus avustajasysteemin kanssa. Vuosia toiminut avustajajärjestelmä murentui ja saimme siitä tiedon noin kahta päivää ennen muutosta.  Heipat jäi tutuille ja rakkaille avustajille sanomatta ja jäimme noin kuukaudeksi ilman avustajaa, kun uusi systeemi oli niin monimutkainen, että sitä ei osattu tai jaksettu ottaa heti käyttöön.

Tiedätkö mitä Oulu: Ei näin!

Olen maailman huonoin leijonaäiti. En jaksa yhtään taistella jatkuvalla syötöllä. Ihailen heitä, jotka jaksavat, vaikka näenkin vaaran, että ”taisteluvaihe” jää päälle ja sekin syö resilienssiä ja jaksamista. Pitäisi jaksaa valvoa ja valittaa, mutta osata tyytyäkin, kun asiat jotakuinkin hoituvat. Edustan itse janan toisessa päässä sitä Leijonaäiti kohmeessa – tyyppiä. Toisessa päässä on se Leijonaäiti todella taistelee - tyyppi.

Eikö saisi vain keskittyä elämään niin hyvää elämää kuin mahdollista erityisnuoren vanhempana ja luottaa, että hommat hoituvat?

Haluaisin vain nauttia niistä päivistä, viikoista, kuukausista, vuosista ja vuosikymmenistä, joita elämä tarjoaa (vaikka Uunon sairaus on etenevä).

Siispä vaihdetaan puheenaihetta:

Uuno on kunnostautunut viime aikoina taas lenkkeilyssä ja rakkaassa harrastuksessaan autojen laskemisessa. Kun metrit ja havaitut mersut tai bemarit lasketaan yhteen, syntyy luku, jonka hän soittaa joka ilta muutamalle rakkaalle ystävälle.

Uunohan myös tuulettaa raikuvasti joka kerta, kun silmiin osuu bussi numerolla 10. Aika paljon saa ihminen elämässä iloita, kun ottaa sen asenteen.

Uuno jakaa mielellään myös elämäntapaohjeita. Hän on soitellut iäkkäämmille ystäville ja neuvonut heitä kuuntelemaan televisiosarjan Uuden Päivän näyttelijöiden musiikkia, koska se rauhoittaa ”jos pää räjähtää”.

Keskustelin Uunon kanssa eilen illalla, että haluaisiko hän omalla työllään lähetystyön kautta auttaa vähän esimerkiksi afrikkalaista köyhää perhettä saamaan kanoja. Uuno mietti asiaa ja lupasi palata asiaan ”kolmen yön kuluttua”. Siinä välissä lupasin hänelle pizzapalkan hommasta. Aamulla Uuno heräsi ja sanoi, että asia on kypsynyt päätökseen.

  • Enköhän mää lähe siihen hommaan, jos sillä saa jonku elämän toimimaan.
  • Jee! iloitsin.
  • Koska pizzaa? Uuno kysyi salamannopeasti.

Keräilemme myös Uunon töistä pikkuhiljaa näyttelyä. Se on varmaan keväällä Oulussa. Kirjahanke on edennyt siihen pisteeseen, että Uunon tekemä kansi on valittu ja Uunon kanssa on käyty kirjailijakuvauksessa.  Itse olen kirjoittanut kyseisen kiitosrukouskirjan tekstin, mutta Uuno tekee siihen kuvituksen. Uunon elämästä tehtävä kirja tulee sitten vähän myöhemmin.

Eli monenlaista taiteeseen ja elämänmakuiseen elämään liittyvää projektia on käynnissä. On tosi ihanaa, kun on löydetty niin paljon valoisia ja kannattelevia asioita. Kyllä ne huolet ja murheetkin ovat tallella, mutta niiden kanssa jaksaa paremmin, kun on konkreettisesti väriä elämässä ja aina jotakin mukavaa odotettavissa.

Uunohan sai tienattua omilla rahoillaan hienon viisikymmentätuumaisen telkkarin ja koska meillä vanhemmilla ei ole sellaista hienoutta, tunkeudumme melkein joka ilta Uunon huoneeseen katsomaan ohjelmia. Uuno on erittäin polleva roolistaan huoneen isäntänä. Uuno myös on sitä mieltä, että hänen telkkarinsa vaihtuva upea näyttökuva vastaa aivan hyvin matkustelua. Uuno huutaakin aina uuden kuvan vaihtuessa, että: - Äiti, tervetuloa matkalle!
Siinä sitä yhdessä  ihaillaan kuvaa ja ollaan hetki matkoilla. Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa.

Uunon taidetyö lokakuulta 2020
Kuva 1: Uunon työ lokakuulta 2020.

Uuno ja Satu kuvassa
Kuva 2: Promokuvissa on käyty. Aika nauttia kokikset.

Lisää uusi kommentti