Kauniita naisia, kommeita miehiä, parhaita lapsia

Tässä helmikuussa blogini Elämänmausta tinkimättä täyttää 10 vuotta. Se on pitkä ikä blogimaailmassa, joka itsessään on aika nuori. Se on pitkä ja hurjan sinnikäs aika myös yksityisen ihmisen ja järjestön (Kehitysvammaliiton) välistä yhteistyötä. Se on ennen kaikkea pitkä matka vasta 17-vuotiaan nuorukaisen elämää. Uuno on kasvanut pienestä eskarista 17 vuotiaaksi aikuisen miehen kokoiseksi körilääksi teidän lukijoiden kanssa. Siinä on jotakin liikuttavan kaunista.

Kuvia Uunosta, hänen taiteesta ja muusta

Kuva1: Kuvakollaaasi Uunosta ja Satusta, Uunon tekemästä taiteesta ja juhlista.

Mistä se idea 10 vuotta sitten tuli? Miksi? Mikä sai Verneri-sivuston mukaan?

Muistan hämärästi, kun aloitin blogini, että minun oli yksinkertaisesti pakko alkaa kirjoittaa, että selviän. Minulla oli suuria vaikeuksia selvitä onnentunteiden kanssa, kun Uuno syntyi vuonna 2004. Silloin elämä pakotti minut kirjoittamaan pienen kirjan hänestä. Nyt eivät aatokset olleet vain onnellisia, vaan ajoittain hyvin järkyttyneitä, raskaita ja pelokkaita. Mutta tajusin, että kirjoittamalla selviän tästä. Ronskilla huumorilla, rehellisyydellä ja yrityksenä nähdä hyvää vaikeissakin vaiheissa.
Eli teidän lukijoiden kanssa yhdessä.

Nopeasti blogisivusto saavuttikin suuren lukijamäärän. Palautetta on 10 vuoden aikana tullut paljon, blogi on saanut aikaan useita haastatteluita, juttuja ja yksityisiä yhteydenottoja. Kaikista koskettavinta on ollut, kun erityislasten vanhemmat ovat kertoneet kirjoitusten auttaneen heitä ja olemme saattaneet vaihtaa yksityisestikin sanaparin tästä erityisestä osasta.

Tunnustan nyt, että blogin nimi tuli ehkä siitä, että olin nuorena töissä Helsingissä HK:n makkaratehtaalla ja kyseisen firman tunnettu slogani oli ”Lihaa, säästämättä, laadusta tinkimättä”. Ajattelin, että ”mausta tinkimättä” olisi kuvaava ja hauska lainaus, mutta sitten lisäys elämänmausta teki tarvittavan pesäeron lihajalostamoon. Vitsi se on pienikin vitsi.

Tärkeää oli, että blogin nimi ei rajoita liikaa, pikemminkin antaa mahdollisuuden rönsytä kaikissa mahdollisissa tunnelmissa. Todella alusta saakka halusin, että elämä saa maistua näissä kirjaimissa juuri sellaisena kuin se on.

Tällaista blogia ei olisi ollut mitenkään mahdollista kirjoittaa, ellei olisi ollut näin hienoa kaveria kuin Uuno Palosaari on. Uuno on tarjonnut jatkuvasti uusia yllättäviä näkökulmia, vetänyt sopivasti maton itsestäänselvyyksien alta ja ollut vain oma hauska itsensä. Niissä kehyksissä on ollut mahdollista kirjoittaa myös kaikesta siitä, mikä on ollut vaativaa, raivostuttavaa ja hermoille käyvää.

Blogi on seurannut 10 vuoden ajan yhden suomalaisen perheen, meidän perheen, elämää. On järjestetty juhlia, on sairasteltu, on lomailtu ja uurastettu arkea. Sisarukset ovat mukana riveillä ja rivien väleissä. Isossa kuvassa – Uunon sanoin – kaikki on pelkkää räppiä.

kuvakollaasi Uunosta ja hänen perheestään

Kuva 2: Kuvakollaasi Uunosta ja hänen perheestään. 

Uuno aloittaa tänä keväänä tutustumisen ammattikoulun maailmaan. Haimme juuri hänelle opiskelupaikkaa työelämään valmentavalle linjalle. Hän ilmoittaa kaikille, että menee ”taiteilijalinjalle”. Toivon, että taiteen harrastaminen on tulevassa koulussa ja elämässä mahdollista. Uuno kävi juuri 17-vuotispäivänään tutkimuksissa Helsingissä. Sinne katosi poika putkeen Suomi-Poppia kuuntelemaan. Kone piirsi samalla neurologille dataa aivoista.  On aivan käsittämätöntä, kuinka suuri apu uudesta lääkkeestä on ollut!

Hetki sitten Uuno tuli avustajan kanssa lenkiltä. Kännykkään tallentui 14 009 askelta! Huikea määrä pojalta, jota ei ennen vanhaan saanut millään ulkoilemaan, joka kärsi nivelvaivoista ja väitti, ettei pysty kävelemään talven liukkailla lainkaan.

Vuoden kuluttua Uuno muuttaa omilleen. Valmistaudumme siihen aikaan.

Kaikesta olisi loputtomasti kerrottavaa, mutta olen päättänyt, että kannattaa lopettaa Kreivin aikaan.

Tämä on siis viimeinen Elämänmausta tinkimättä- blogikirjoitus. Pyysin Uunoa pitämään loppupuheenvuoron ja hän haluaa sanoa näin:

”Kiitos, että olette olleet minun rakkaita ystäviä. Te olette minun tukijoitani ja myös ihania ihmisiä, kauniita naisia, kommeita miehiä, parhaita lapsia!”

Haikeana ja kiitollisena haluamme julkaista tässä 10-vuotisjuhlakirjoituksessa vielä hienon uutisen.
Rakkaat lukijamme: Uunon vaiherikkaasta elämästä julkaistaan syksyllä 2021 kirja.
Kirjan julkaisee oppimateriaalikeskus Opike ja sen nimeksi tulee Pikkuveli.

Tavataan viimeistään sen kirjan sivuilla.

Sydämellinen kiitos kaikesta jaetusta – räppiä ihmiset elämäänne!

Satu ja Uuno

Kommentit

Voi ei, nytkö tämä jo loppuu? Ja mitä, olenko tosiaan kymmenen vuotta saanut seurata Uunon ja teidän perheenne matkaa? Vastahan teihin täällä blogissa tutustuin... Oikein lämmin kiitos kaikesta, mitä olet täällä meille Uunon kanssa jakanut! Ja ihanaa, että on vielä kirja tulossa! Toivottavasti muistan etsiä sen käsiini sitten, kun se on julkaistu - tai jos vain muistat Satu, niin kerro mulle Twitterissä pingaamalla tai meilitse! Voin sitten jakaa siitä tietoa muillekin Lasten asialla -lehden lukuvinkeissä kuten edellisestäkin.
Johanna, on ollut ihana tietää, että luet ja seuraat. Kiitos sinulle näistä rinnakkaisista poluista! Vinkkaan ilman muuta. ❤
Minä en tunne teitä ollenkaan, mutta löysin tänne ehkä 2014, kun lukion biologiantunnilla kuulin ensimmäistä kertaa agu-taudista ja etsin siitä lisätietoa. On ollut tosi mukavaa lukea tekstejäsi.

Ja täytyy ehkä kertoa vielä tämä: luin myöhemmin blogin vanhoja tekstejä, ja löysin sen, jossa kerroit agu-tautiin ehkä löytyneen lääkkeen. Negatiivisten ajatusten sijaan halusit keskittyä ajattelemaan, että ”entä jos se onnistuukin?” Olin itse silloin hakemassa opiskelemaan, ja aloituspaikkoja oli tarjolla vähän. Tuo ajatustapa kuitenkin rohkaisi ihan hirveästi, ja kun meinasin turhautua pänttäämiseen, ajattelin samalla tavalla, että entä jos se onnistuukin? Ja no, niinhän se lopulta onnistui, vastoinkäymisistä huolimatta. Kiitos sinulle siis! Ja hyvää jatkoa koko perheelle!
Voi että Kerttu! Olen ihan liikutettu siitä mitä kerrot. Todella koskettavaa. Koitama pittää se ajatus elämässä: Entä jos se onnistuukin!
Kaikkea hyvää Sinulle. Kiitos, kun olet seurannut blogia. ❤
Hienoa ollut seurata tätä blogia kehitysvammaisena ja kehitysvammaisen ihmisen ja naisen näkökulmasta. Minun kehitysvamma on hyvin lievä asteinen. Mekin osataan ja pärjätään me tarvitaan vaan toistoja ja tukea enemän kuin niinsanotut normaalit. Paljon tsempiä Uunolle hänestä tulee tai hän on jo hieno mies.

Lisää uusi kommentti