Kiitollisena

Joulun alla on tapana muistaa niitä aikuisia - opettajia ja harrastusohjaajia - jotka lapsen elämässä ovat vaikuttaneet vuoden aikana.
Kehitysvammaisen lapsen elämässä on aikuisia niin paljon, että joka suuntaan ei välttämättä ole mahdollista toimittaa konkreettista lahjaa, mutta kiitoksen kaikki ansaitsevat.

Olen kiitollinen opettaja-Leenalle, joka on lämpimästi ja ystävällisesti ohjannut ekaluokkalaista ensimmäiseen joulujuhlaan.
Voi, miten moninainen on erityiskoulun ekaluokkalaisen opettajan rooli. Joskus ehditään varmaan harjoitella vähän laskuja ja kirjaimiakin, mutta epäilen, että kyllä monet arjen asiat, terapiakäynnit, syömiset, levottomuudet, kaveripulmat ja ihan vaan koulukuvauspäivän farkkujen hankala vetoketju teettävät eniten työtä opettajalle. Kiitos Leena myös hiljaisesta auktoriteetista.
Et tiedä, kuinka nopeasti kuomat vilahtavat jalkaan, kun joskus aamulla on tullut mainittua, että pitääköhän meidän soittaa opelle, että kenties myöhästytään.

Sitä taas en edes arvaa, mitä kaikkea avustajat tekevät luokassa, mutta sen tiedän, että ilman heitä siellä ei tultaisi toimeen. Menköön lämmin kiitos avustajille!

Aamupäiväkerhon ja iltapäiväkerhon työntekijät ovat tärkeitä ihmisiä lapsen elämässä. Kun yksi heistä sanoi, että he ovat aivan ihastuneita poikaamme, me vanhemmat hymyilimme viikon.
Kiitos siitä lausesta.

Ne muutamat kerrat, kun kohtasimme vuoden mittaan apulaisrehtorin kanssa, tekivät meihin vanhempiin myös vaikutuksen. Tässä koulussa jokainen lapsi on taatusti yksilö.
Koulun johto vaikuttaa suuresti ilmapiiriin ja ilmapiiri on tuntunut hyvältä. Kaikki opettajat tervehtivät k a i k k i a lapsia, nimeltä.
Voisipas kaikissa kouluissa olla niin.

Aivan ihana oli myös kouluterveydenhoitaja, joka nauroi makeasti pojan vitsikkäille vastauksille "paljon tiiän, mutta mittään en muista" ja sai siinä sivussa puolihuolimattomasti tarkastettua näön, pituuden ja painon. Mikä ammattilainen!
Hienotunteisesti tarkasti myös koululääkäri kikattavan poikalapsen kaikki aratkin paikat ja muisti kysellä myös, kuinka me vanhemmat jaksamme. "Sekin asia on hyvä käydä koululääkärillä läpi."

Entäs sitten Onni-palveluauton kuljettaja! Ikinä ei piippaa, eikä moiti, vaikka joskus Maanantaiaamuna pihassa on täytynyt odotella aikamoinen tovi. (Ja kuljettaja on suhtautunut ymmärtäväisesti siihenkin, kun poika on kavunnut rappuset alas ja päässyt taksin ovelle ja tajunnut, että pitää kääntyä takaisin. "Hali unohtui.") Huippua oli, kun taksimies tuli hakemaan poikaa, joka oli ilmoitettu poissaolevaksi.
"No minä kuitenkin halusin tarkistaa, ettei vain lapsi täällä turhaan odottele."

Sijaishoitopaikan ihmiset ansaitsisivat ihan oman blogikirjoituksen. Kerran kuukaudessa he ottavat lapsen perjantaina lämpimästi vastaan ja me vanhemmat saamme levätä viikonlopun aivan huolettomina. Pyykit on pesty ja poika syötetty, kun menemme häntä hakemaan. Tiedän, että siellä on ollut aikamoinen sutina viikonloppuna, mutta silti he ovat aina rauhallisia ja pysähtyvät juuri siihen lapseen, josta kulloinkin on kyse.

Helenan, avopalvelun ohjaajan, kanssa on juotu jo perinteiset joulukahvit. Hän jaksaa tsempata meitä ja poikaa, pitää yllä hyvää fiilinkiä, vaikka samalla hyvin tarkkanäköisesti huomaa, jos jossakin kohtaa tarvitaan uudenlaisia järjestelyjä. Helena ei ikinä unohda yhtään lupausta, lippusta, eikä lappusta, toisin kuin me vanhemmat...

Lopuksi haluan kiittää vielä huippumainion muskarimme Liikkuvan Laulurepun Timoa ja Maria. Melkein joka kerta tulee kyynel silmään, kun näkee, kuinka he arvokkaasti ja rakkaasti he kohtaavat jokaikisen lapsen ja ponnistelevat löytääkseen juuri hänen taidoilleen sopivan rytmiharjoituksen tai soittimen. Onneksi Timo ja Mari saavat suoran palautteen säihkyvistä silmistä ja lentosuukoista.
"Good day is good day to you, good day to you, good day to you..."

Ja jos nyt joku ihmettelee, onko tällaisten henkilökohtaisten kiitosten paikka blogissa, voin paljastaa, että mietin sitä kyllä itsekin.

Mutta hitsi!

On se vaan upeaa pysähtyä tajuamaan, kuinka paljon ympärillä on silkkaa hyvyyttä.

Aki Kaurismäki teki aiheesta elokuvan. (Le Havre.) Monet muutkin kulttuuri- ja viihde-elämän signaalit kertovat, että hyvyys on tulossa trendiksi.

"Ei mitään hätää, jos ei omat voimat riittäneet", laulaa Samuli Edelmann.

Tulee Joku, joka voi kuivata kyyneleet.