Kosketus

Opiskelen teologiaa ja erästä sielunhoidon tenttiä varten luin Margit Nymanin artikkelia, jossa kerrottiin syvästi kehitysvammaisten rippikoulusta. Kuinka kehitysvammaisten kylvettäminen ja hierominen, laulaminen, rukous ja kynttilät saavat aikaan prosessin, jossa hyväksyntä muuttuu hengelliseksi kokemukseksi. Puhuttiin kokemuksesta, jossa ihminen sai koko olemuksellaan tulla Jumalan hyväksymäksi.

Tajusin ylpeänä, että Suomessa on tehty uraauurtavaa työtä kehitysvammaisten rippikoulun parissa. Mietin tuolloin ja mietin nyt, kuinka tärkeä samanlainen kokemus olisi itse asiassa meille kaikille.

Kuka ei kaipaa kosketusta? Kirkossa puhutaan tässä yhteydessä niin sanotusta ruumiillisuuden teologiasta. Syvästi kehitysvammaisten rippikoulutyössä sitä eletään todeksi.

Kun mietin tätä kosketusasiaa, voin todeta, että ainakin halaamisen voima meillä on hoksattu. (Osataan tosin myös riidellä railakkaasti! toim.huom.)

Maitokauppaan ei lähdetä ilman halausta, nukkumaan ei mennä ilman silitystä.
Yleensä halaus tulee kohtaan, jossa se tasoittaa vuorijonoja. Vaikka otsalta.

Saattaapa halaus pelastaa kokonaisen päivän. Joskus hoitaa sen tilanteen, kun ei oikein tiedä mitä sanoa.

- Äiti, mitä tarkoittaa mustasukkaisuus?
- No - että haluaa omistaa toisen.
- Ai jaa? No sittenhän mää olen mustasukkainen. (Riemastuu.) Mää haluan omia sinut äiti. H a l a u s!
- Tuota... H a la u s.

Kommentit

Hei
rakas uusi ystävä,
Kiitos päivästä, miten olet tänään yhdessä yrityksenne kanssa ja
teidän

koko perheeni? Nimeni on LAHJAKORTTI Ann, Kuitenkin, haluan todella

luoda todellinen suhde sinuun ja edes olla hyvä ystävä me
kuten sinä

ota yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen ritaannak2@gmail.com

uutta ystävää varten, jotta voin lähettää sinulle makeita kuvia ok im ei ole hyvä
lataa

  kuvani täällä syistä ok
ritaannak2@gmail.com

Lisää uusi kommentti