Kosketus

Opiskelen teologiaa ja erästä sielunhoidon tenttiä varten luin Margit Nymanin artikkelia, jossa kerrottiin syvästi kehitysvammaisten rippikoulusta. Kuinka kehitysvammaisten kylvettäminen ja hierominen, laulaminen, rukous ja kynttilät saavat aikaan prosessin, jossa hyväksyntä muuttuu hengelliseksi kokemukseksi. Puhuttiin kokemuksesta, jossa ihminen sai koko olemuksellaan tulla Jumalan hyväksymäksi.

Tajusin ylpeänä, että Suomessa on tehty uraauurtavaa työtä kehitysvammaisten rippikoulun parissa. Mietin tuolloin ja mietin nyt, kuinka tärkeä samanlainen kokemus olisi itse asiassa meille kaikille.

Kuka ei kaipaa kosketusta? Kirkossa puhutaan tässä yhteydessä niin sanotusta ruumiillisuuden teologiasta. Syvästi kehitysvammaisten rippikoulutyössä sitä eletään todeksi.

Kun mietin tätä kosketusasiaa, voin todeta, että ainakin halaamisen voima meillä on hoksattu. (Osataan tosin myös riidellä railakkaasti! toim.huom.)

Maitokauppaan ei lähdetä ilman halausta, nukkumaan ei mennä ilman silitystä.
Yleensä halaus tulee kohtaan, jossa se tasoittaa vuorijonoja. Vaikka otsalta.

Saattaapa halaus pelastaa kokonaisen päivän. Joskus hoitaa sen tilanteen, kun ei oikein tiedä mitä sanoa.

- Äiti, mitä tarkoittaa mustasukkaisuus?
- No - että haluaa omistaa toisen.
- Ai jaa? No sittenhän mää olen mustasukkainen. (Riemastuu.) Mää haluan omia sinut äiti. H a l a u s!
- Tuota... H a la u s.