Lomalla lapsesta

Istun hämmentyneenä, kahvikuppi kädessäni, keittiössä. Päätän, että en itke. Mitä itkemistä tässä edes olisikaan? Minähän olen lomalla... niin, lapsestani.
Alan itkeä.

Tunteiden vuoristorata kiidättää minua alas ja ylös. Miksi tämä tunneliosuus on niin pitkä?
Asia tuntuu omituiselta. Olla lomalla lapsestaan. Miten tässä näin kävi?

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun lapsi on mennyt vuorokaudeksi kehitysvammaisten lasten hoitokotiin. Tarkoitus on, että vanhemmille koittaa jatkossa vastaava "loma" kerran kuukaudessa.

Se on ehdottoman tarpeellista, helpottavaa ja silti jotenkin surullista. Tiedän, että arki tämän ihanan, vilkkaan ja vaativan lapsen kanssa käy liian raskaaksi, ellemme saa hengähdystaukoja.
Silti jokin minussa itkee.

Järkeni näkee, kuinka poika tulee rakastamaan sitä viihtyisää paikkaa. Hän saa uusia kavereita ja myötäeläviä aikuiskontakteja.
Mutta tunteeni... tunteeni näkee myös laitoksen, joka on tuunattu taitavasti kodiksi. Televisio on korrektisti pleksilasin takana, kaapinovet lukossa.

On sittenkin eri asia viedä lapsi viikonlopuksi mummolaan kuin hoitoon kehitysvammaisille lapsille suunnattuun hoitokotiin.
Luotan ammattilaisiin, mutta miten kestän oman ristiriitaisuuteni?
On vaikeaa olla yhtä aikaa kiitollinen ja niin surullinen.

Kun hoitoasiaa käytönnöllisesti suunniteltiin, olin juuri niin hassu, kun äiti tällaisessa tilanteessa voi olla. "Poika on sitten tottunut, että silitetään selästä lavan kohdalta... ja lauletaan iltalauluksi se yksi hengellinen lastenlaulu, se ..."

Ohjaaja kirjasi ilmekään värähtämättä hassuimmatkin toiveet ylös ja kertoi samalla rehellisesti, mitkä yksilöllisyydet ovat realistisesti mahdollisia.

Oli pojalla tutustumiskerralla itselläänkin järjestelyä koskeva kysymys: - Saako minä katsoa Putouksen?

Kaadan toisen kupin kahvia.
Edessä on kokonainen päivä, jonka voin käyttää miten ikinä haluan. Mieheni kertoo, että hän haluaa ehkä nukkua koko päivän. Minä olin suunnitellut, että luen hepreaa.
Ja pöh!
Kömmin miehen viereen peiton alle. Sitten sauna lämpiämään, tukka kiharaksi ja kipin kapin ihmisten ilmoille. Yhdessä! Leivoskahville, leffaan tai vaikka päivätansseihin.
Olemme lomalla. Minä en itke!

Ihan koko aikaa.

P.s. Kun poika tuli reissusta kotiin, hän sai äidin ja isän halkeamaan ylpeydestä. Kaikki oli mennyt niin hienosti!