Maanantaista maanantaihin

31.03.2014

Elämänmausta tinkimättä

 

Maanantaista maanantaihin

Helmikuussa tulee kaksi vuotta siitä, kun aloitin tämän blogin kirjoittamisen. Homma lähti liikkeelle kuin vahingossa, mutta jotenkin aavistin, että tätä kohti täytyy nyt mennä.
Täytyy jakaa. Muuten ei selviä. On käytävä kohti sitä, mikä on kipeintä. Kertoa ja huutaa kaikille maailman ihmisille, että vaikka ihminen saa selville, että hänen lapsensa geeneihin on kätketty mitä järkyttävin viesti, voi elämä silti olla hauskaa.
Aivan älyttömän hauskaa. Tai rankkaa. Pelottavaa. Vapaata. Rohkeaa. Ihmisen elämää.
 
Ensimmäisessä blogissa kirjoitin maanantaiaamusta, joka voi olla ihan tavallinen tai sitten Maanantaiaamu.
 
"Elämässä on kahdenlaisia aamuja. Tavallisia aamuja ja Maanantaiaamuja. Maanantaiaamut eivät tietysti koita vain maanantaisin. Maanantaiaamu voi iskeä koska tahansa.
 
Maanantaiaamuna sängyn viereiselle tuolille varatussa puhtaassa sukassa on reikä. Koira on löytänyt paksun hangen alta mädäntyneen omenan ja syönyt sen (sillä seurauksella, että eteisessä käy hiroshima.)
 
Maanantaiaamuna hammasharjaan menee pikkupojalla tahnan sijasta tukkavaahtoa. Poikaa naurattaa, isää ei. Maanantaina vaatteet ovat omituisesti kadottaneet kokonsa ja muotonsa. Housut eivät meinaa mennä jalkoihin ja pää sujahtaa hihaan."
 
Kun ensimmäisestä maanantaista päästiin liikkeelle, blogin kirjoittamisesta tuli uskomattoman tärkeä juttu. Usein kirjoittaminen ajoittui juuri maanantaihin. Aikuisopiskelijan puuduttavankin puurtamisen lomassa sain mennä läpi tätä arkielämää. joka oli meidän perheessä tehnyt kummallisen kuperkeikan. Sain kaunistelematta kirjoittaa peloistani, toiveistani ja kertoa siitä mahtavasta persoonasta, millainen Uuno-poika on.
Blogille alkoi tulla lukijoita, minua tultiin nykäisemään hihasta, kuulin, että kirjoituksia oli käsitelty useissa kehitysvamma-alan luentotilaisuuksissa tai julkaisuissa.
 
 
Joskus kirjoitin vain itselleni, toisinaan mielessäni olivat toiset AGU-perheet, ehkä eniten juuri he, jotka ovat saaneet shokeeraavan diagnoosin hiljattain. Usein olen kokenut kirjoittavani juuri heille, joille kehitysvammaisuus ei ole omakohtainen tai tuttu asia. Viestini on ollut se: Vaikka meidän elämämme on tällaista, emme halua mennä jonnekin kehitysvammaperhelokeroon, vaan elää kaikkien teidän ihmisten keskellä juuri omana itsenämme! Erilaisia ovat loppujen lopuksi kaikki.
 
Kun selaan vanhoja blogeja, huomaan, että paljon olen käsitellyt myös sitä, millaisena kehitysvammaisten parissa työtä tekevien ihmisten toiminta näyttää perheelle, joka on tullut ympyröihin tuoreeltaan. Joskus näkökulma on ollut sisaruksissa, joskus vertaistuessa, joskus kehitysvammaisuuden käsitteistössä.
 
On ollut mahtava kirjoittaa myös ihan vaan hauskan vuoksi Uunon mojovista jutuista ja tempauksista. Tässä maailmassa 8-vuotiaat poikalapset, ylipäätään lapset, saatikka kehitysvammaiset lapset, saavat hyvin vähän ääntään kuuluville. Meidän aikuisten on oltava lasten äänitorvina.
 
Rakas ystävä, lukijani, nyt ehkä jo ihmettelet, mistä tämä kiihkeän nostalginen sävy kertoo lokakuisen maanantain blogikirjoituksessa.
 
Okei, arvasitkin.
 
Siksi, että on tullut aika tehdä piste tai vähintäänkin puolipiste.
 
Olen siirtymässä elämässäni uusiin työtehtäviin, ja tässä iässä ihminen tietää jo selkäytimessään, että jotta uutta voi tulla, jostakin on luovuttava.
 
Luovun toimittajan, kolumnistin ja blogistin tehtävistä ainakin joksikin aikaa. Ehkä jonakin päivänä Satu is back, kenties uudella tavalla asemoituneena. Ehkä!
 
Joka tapauksessa tänä aamuna haluan kiittää sydämestäni kaikkia teitä, jotka olette lukeneet kirjoituksiani.
Kiitos kommentoijat, facebook-tykkääjät ja maan hiljaiset, joilla sydämessä on joskus jotakin ailahtanut.
 
Matka maanantaista 2.2. 2011 tähän maanantaihin on ollut minulle todella tärkeä. Haluan kiittää Kehitysvammaliittoa - erityisesti Annelia ja Samia - loistavasta yhteistyöstä.
 
 
Ennenkuin alan itkeä, copypastaan vielä ensimmäisen blogikirjoitukseni lopun teille. Kyseessä on nimittäin The Happy End.
 
Rakkaudella!
 
Satu
Uuno istuu rannalla. 
"Olisiko mikään voinut estää Maanantaiaamua tulemasta?
Kyllä vaan. Yhtäkkiä pojan silmät aukesivat. Hän pujotti hiljaa käden peiton alta ja teki pienen koukistusliikkeen etusormellaan.

Äiti katsoi poikaa hämmästyneenä, jolloin tämä hitaasti uusi pienen koukistusliikkeen. Samalla poika nosti aavistuksen verran peittoa.

Vihdoinkin äiti tajusi, mikä on homman nimi ja kömpi peiton alle lämpimän pojan viereen.

Poika kuiskasi, että "silitä selkää".
Äiti silitti ja ennätti tuskin viidenteen silitykseen, kun poika hyppäsi istualleen ja ilmoitti iloisesti: Herätään!

Siitä tuli aivan tavallinen aamu, ei Maanantaiaamu.


Mutta tavallisena aamuna kahvi maistui epätavallisen hyvältä"

POIKALAPSEN ELÄMÄÄ:

Uuno katsoi Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaa ja huokaisi.
"Kaikki muut parit saa tippua paitsi Ristomatti ja Sannu. Mää tykkään aina semmosista, joilla on vähän pisteitä."

Kommentit

Marjo

22.10.2012 klo 14:39

Itkuhan se pääsi. Mutta jotenkin siitä ilosta, että on saanut jakaa nämä kokemukset ja tunteet. Haikeata on, että lopetat, mutta sekin on totta, että on tilaa uudelle, kun ensin luopuu vanhasta. Ja aina voi palata.

Lämmin kiitos näistä blogikirjoituksistasi ja sydämellisesti onnea siihen uuteen, jonka avaat! Voihan olla, että niin Tuiran asukas kuin Jäälinkin suuntaa mieluusti myös Karjasillan kirkkoon!

Siunausta sinun ja perheesi elämään!

Satu

22.10.2012 klo 14:54

Kiitos Marjo ihanista toivotuksista. Tervetuloa kirkkoon! Taivaan Isän siunausta myös sinulle ja koko perhekunnallesi. <3

Anne-Maria Haapala

22.10.2012 klo 16:09

Kiitos Satu maanantaisista ja siltä väliltä. Uusi ovi on sulla auki. Rohkeutta ja voimaa uusissa haasteissasi - kirkko tarvitsee kaltaistasi ihmistä, naista, äitiä, vaimoa, siskoa, ystävää.

Hugs!

Satu

22.10.2012 klo 16:23

Anne-Maria. Tuhannet kiitokset lämpimistä sanoistasi. Nainen, hugs!

Sulla on+moniai...

22.10.2012 klo 21:00

Kiitos Satu, Uuno ja teidän koko perhe! Tämä matka on ollut nimenomaan elämysmatka. Uuteen matkaan ruusunlehtiä polun varrelle. Uunolle niitä kaikille reiteille.

Heli ja Milka

Satu

22.10.2012 klo 21:12

Heli ja Milka, olette olleet monesti mielessäni, myös kirjoittaessani tekstejä. Kiitos, että olette eläneet ja kokeneet elämyksiä mukanamme. Yhteys!

Jutta

22.10.2012 klo 23:30

Kiitos kirjoituksistasi Satu! Maanantai-iltaisin olen sohvalla lukenut miehelle ääneen monet kerrat! Siunausta uuteen työhösi! Jutta

Satu

23.10.2012 klo 11:29

Kiitos Jutta tästä ja myös aiemmasta palautteestasi. Iloa, valoa myös vastedes maanantai-iltoihinne!

Mari K

23.10.2012 klo 23:42

Kyllä näitä tarinoita on ollut Satu niin ihana lukea.Kiitos että olet ollut rohkea ja jakanut tämän kaiken.Tämä on herättänyt niin paljon ajatuksia ja uusia näkökulmia.Uuno on huippu!

Satu

24.10.2012 klo 20:44

Kiitos Mari blogin aktiivisesta seuraamisesta ja kommentoinnista. On ollut kiva ajatella, että varmaan sie luet tämän... Terveisiä koko teidän perheelle!

Aurora

25.10.2012 klo 23:10

Itku pääsi täälläkin,olet pukenut sanoiksi asioita, jotka omassa sydämessä ja mielessä mylläävät. Suurkiitos lämminhenkisestä ja avartavasta blogistasi! Matka jatkukoon Taivaan Isän johdatuksessa ja suunnitelmassa. Voimia ja siunausta uuteen työhösi. Enkeleitä valloittavan Uunon poluille!

Kaija Kesti

25.10.2012 klo 23:32

Taas kiittäen luettu!
Ja tähän vuorokauden aikaan: Hyvää yötä enkeleitä myötä.

Satu

26.10.2012 klo 08:08

Aurora ja Kaija: Lämmin kiitos matkatoveruudesta!

Johanna O.

26.10.2012 klo 11:25

Oi voi... paras blogi, mitä tiedän, ja nyt se loppuu :( Mutta niin kai kaikki hyvä aikanaan - täällä ajassa. Toivottavasti silti ollaan jossain yhteyksissä jotenkin. Lämmin kiitos kaikesta arvokkaasta, mitä olet täällä jakanut. Toivottavasti kirjoittaminen kuitenkin jatkuu, muodossa tai toisessa, ja varmasti jatkuukin, joskus ja jossain! Toivottavasti laitat mulle meiliin tai blogikommentteihin tietoa, jos julkaiset jossain jotain!

Satu

26.10.2012 klo 15:13

Auts Johanna... Uskoakseni jatkan kirjoittamista, jossakin vaiheessa, jossakin muodossa. Kirjakin olisi kiva. Kiitos aktiivisesta kommentoinnista ja monista käytännön neuvoistakin. Kuvakortit ovat käytössä ja oli tärkeää, että Uuno itse niitä oli värkkäämässä. Hyvää jatkoa! Ja yhteystiedot meillä onneksi on. Laitan tietoa, jos julkaisen jotain.

Pico

27.10.2012 klo 23:15

Haikeaa, mutta kiitän kaikesta! Onneksi ehdin tutustua teihin tyttäreni vinkistä! . Kiitos, kun olen saanut tätä kautta sukeltaa löytöretkelle Uunon maailmaan! Olen saanut paljon ajateltavaa. Lämpimät virtuaalihalit teille! Iloa, voimia ja siunausta tuleviin päiviinne! &#9829;:lla Pirkko Junkkaala

Satu

28.10.2012 klo 07:59

Pico, Pirkko, kiitos, että oletniin lämpimästi ja lujasti kannustanut minua tämän blogin kanssa! Se on ollut tärkeää. Siunausta Sinun ja perheesi elämään!

Sirpa Soininen

28.10.2012 klo 20:52

Hei Satu! Olen vasta muutama viikko sitten lukenut blogejasi, sillä en aikaisemmin osannut niitä etsiä. Istuin kampaajalla lukemassa erästä naisten lehteä ja juttu perheestäsi tuli vastaan Luin sen ja minulle tuli tunne, että tässä on jotain tuttua. Sitten välähti! Olet Liinun äiti. Juttelimme lyhyesti puhelimessa, kun suunnittelimme tyttöjen kanssa matkaa etelän lämpöön. Lämpimät kiitokset kirjoituksistasi ja onnea uuteen työhön. Uunolle erityisterveiset! Uunostakaan en tiennyt mitään, sillä teini-ikäiset eivät juurikaan perheestään puhu.
No, matka saatiin varattua ja kahden viikon kuluttua siis lähdemme.

Satu

29.10.2012 klo 10:22

Hei Sirpa! Hauska yllätys, että löysimme toisemme myös näin. Kyllä oli hyvä, että siirrettiin teidän matkaa viikolla... Juu, teini-ikäiset ei huomaa kertoa :) Kiitos palauttesta ja ihanaa matkaa teille lämpimään!

Pitäisköhän meidän soitella vielä?

Anneli

30.10.2012 klo 10:27

Iso KIITOS, Satu! Toivottavasti tämä on puolipiste ;)

5-vuotiaan agun...

13.11.2012 klo 22:45

Kiitos kun olet kirjoittanut blogia. Ja toivon että jatkaisit. Tulen tänne aina kun jaksan olla surullinen.

Satu

14.11.2012 klo 21:39

Kirjoitit nyt kyllä koskettavasti agun äiti. Sielussa tuntuu agun äidillä täällä. Toivon, että jossakin kohtaa pystyn taas kirjoittamaan.
Voimia ja siunausta sinulle... !

Sanna

15.11.2012 klo 17:17

Voih,nyt luin vasta tämän.Olen jo jonkin aikaa ihmetellyt minne blogisi on kadonnut,ajattelin että teillä on ollut kiireitä,mutta että päätepiste blogille.Se sai kyllä todella herkistymään.Tämä on ollut Satu ihanaa kun olet jakanut ajatuksiasi näin julkisesti,vaikka ne ovat välillä olleet todella riipaisevia aiheita,mutta myös lohduttavia,koska se kertoo monesti että ei ole omien ajatuksiensa kanssa yksin,siellä kauempanakin meistä asuu perhe millä monet asiat menevät samalla tavalla.Lämpimät kiitokset vielä Satu,odottaen mielenkiinnolla tulevaa kirjaasi. =) Laitahan heti viestiä kun sellainen tulee. <3 Kaikkea hyvää perheellesi ja uusille työtehtäville/elämän poluille.

jennifer

15.8.2018 klo 14:59

Hei
rakas uusi ystävä,
Kiitos päivästä, miten olet tänään yhdessä yrityksenne kanssa ja
teidän

koko perheeni? Nimeni on LAHJAKORTTI Ann, Kuitenkin, haluan todella

luoda todellinen suhde sinuun ja edes olla hyvä ystävä me
kuten sinä

ota yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen ritaannak2@gmail.com

uutta ystävää varten, jotta voin lähettää sinulle makeita kuvia ok im ei ole hyvä
lataa

  kuvani täällä syistä ok
ritaannak2@gmail.com

Lisää uusi kommentti