Miten kehitysvammainen voi olla murkku?

Totta se on. Muutama finni on asettunut sinne tänne, poika haluaa jatkuvasti suihkuun, hän haluaa käyttää miesten tuoksuja, edes pesuaineita, ja kävelee jumalanpalveluskulkueessa mustat lasit päällä, tukka vahattuna.

Meillä on murkku. Kesällä hänen kynsinauhansa tulehtui pahasti. Keskisormen. Myöhemmin eräässä kyläpaikassa Uunolla oli jotenkin hankala fiilis. Hän nosti keskisormen pystyyn.

- Uuno!

- Mää vain, että onko parantunut.

Tiesimme molemmat tasan ja tarkkaan, että kynsinauha oli parantunut. Uuno ponnisteli katseensa viattomaksi.

Uunolla on oma Facebook-profiili, jota me vanhemmat valvomme. Aina ei silmä ole ehtinyt joka kohtaan ja onneksi sain ystävältäni tietää, että Uuno oli tykännyt mitä ihmeellisimmistä sivuista, alkaen Tyrnävän sosialidemokraateista, päätyen poliisit v***uun -sivustoihin. Kävi ilmi, että Uuno oli kerta kaikkiaan tykkäillyt kaikesta, mitä uutisvirta keksi ehdottaa.

Kävimme pojan kanssa aikamoisen keskustelun, poistimme satoja sivuja.

- Saanko mää tykätä Uuno Turhapurosta?

Koko tämä prosessi ja alkava murrosikä (agu-lapsilla se tulee kuulemma aiemmin eli hyvinkin alkaa 11-vuotiaana) on saanut minut uusien kysymysten keskelle. Vietin teinien kanssa viikon rippileirillä ja kuuntelin niin synkkää heviä kuin kaukovainiolaista kantaaottavaa räppiä poikien puhelimista. Tajusin, että täytyy olla jotakin, joka sanoittaa pahaa oloa.

Miten kehitysvammainen nuori kapinoi? Hänen on vaikea rikkoa rajoja, sillä hän on tavallaan tehnyt sitä koko ikänsä. Toisaalta hän elää ja tulee elämään selkeiden rajojen sisällä. Hänellä on oltava hoitaja 24/7, sillä hän tarvitsee apua monessa käytännön asiassa.

Hän tarvitsee apua kapinointiinkin. Kuinkahan siinä kuviossa ollaan murkku?