Paras palaveri ikinä

Ei ole salaisuus, että palaverit väsyttävät. Toimintaterapia-, koulunsiirto-, kuntoutus- ja hopsipalaverit. Ja mitä niitä kaikkia nyt onkaan.

Kaikki sellaiset palaverit, joissa kokoontumiselle on selkeä tarve, ja palaveri suorastaan tähtää johonkin, ovat tietenkin paikallaan.

Mutta jos lasta on juuri tutkittu viikko laitoksessa (pohjana seikkaperäinen lausunto päiväkodilta) ja päiväkodilla järjestetään heti hoitoviikon jälkeen palavari, jossa käydään taas läpi joka ikinen osa-alue...

... saatan löytää itseni kesken palaverin katsomassa ikkunasta ulos miettien, että hohhoijakkii, ihmeellisen vähän nuo ihmiset liikkuvat kadulla yhdellä jalalla hyppien, ottaen huomioon, kuinka paljon olen viime aikoina keskustellut aiheesta...

Mutta on eräs, jota palaverit eivät väsytä. Ei suinkaan - hän on valtavan innostunut niistä! Niinpä hän on alkanut järjestää myös kotona virallisluontoisia palavereja.

Niinkuin sekin yksi ilta, kun lapsen korva tuli kipeäksi. Lääkärissä käynnin jälkeen ja korvapuustien paistamisen jälkeen (Potilaan briljantti hoitoidea!) me vanhemmat saimme ilmoituksen, että illalla on palaveri kello kahdeksan.

Kun aika tuli, poika talutti meidät omaan huoneeseensa. - Palaveri on täällä, olkaa hyvät!

Kun olimme istuneet paikoillemme, poika ilmoitti, että palaverin aiheena on hänen huominen esikoulupäivänsä. Meneekö hän eskariin ja jos menee, kuka hoitaa? - Päätös tehdään tässä palaverissa.
Tietenkin meitä nauratti, mutta emme nauraneet. Olimme nimittäin samalla myös äärettömän vaikuttuneita.

- Isi, mitä mieltä sinä olet tästä asiasta?
Mieheni pohti asiaa huolellisesti ja esitti kantansa. - Entä äiti? 7-vuotias puheenjohtaja tiedusteli rauhallisesti. - Mitä mieltä sinä olet?

Eikä minua enää edes naurattanut, vaan olin pelkästään otettu. Harvassa palaverissa jäsenet on huomioitu niin lämpimästi kuin tässä.

Puheenjohtaja sanoi oman kantansa vasta kun muiden jäsenten mielipiteet olivat selvillä.

-Minustakin tämä järjestely on ihan jees.

Päätimme yhdessä, että poika pitäisi sairaspäivän eskarista, olipa seuraavana päivänä olo mikä tahansa. Isi hoitaisi aamupäivän ja äiti iltapäivän.

- Palaveri on päättynyt! saimme vielä ilmoituksen ennenkuin siirryimme pojan pienestä huoneesta iltatoimiimme.

Miten tarkasti lapsi jäljitteli kehitysvammaisten hoitolaitoksessa pidettyä aloituspalaveria. Vuorot, keskustelun sävy, ilmeet, tauot ja kaikki!

Kiitin Luojaani, että se palaveri, josta hän on ottanut mallia, oli ollut niin asiallinen ja toisia kunnioittava.

Terapeutit eivät ehkä huomanneetkaan, kuinka pieni poika "nauhoitti" talteen kaiken.