Peittoelämää

Viikonloppuisin meillä vietetään peittoelämää. Lauantai- ja sunnuntaiaamuina supatellaan pitkään, kun kiirettä ei ole.
- Tule äiti, jutellaan sinun lapsuudestasi, poika huutelee pyhäaamuna peiton alta.

Hän on loputtoman kiinnostunut siitä, mihin aikaan vanhempien piti mennä lapsena nukkumaan, mitä ruokaa mummo laittoi ja kuinka kauan sai olla pihalla.

Lauantai-iltana saa peitot tuoda olohuoneeseen ja löhötä karvalankamatolla.
Kikatella. Rouskuttaa sipsejä. Porista.

Ja joskus tehdä vaikka haastattelu:

Hei Uuno, miltä tuntuu joulun lähestyminen?
- Hyvältä, nuori rouva.

Miksi joulua vietetään?
- Siksi hyvä rouva, että tulee joulupukki. On sauna.

Niin mutta kenen synttärit on jouluna?
- Ai niin, Jumalan.

Mikä elämässä on hauskaa?
- Olla himassa. Topi.

Mikä on elämässä tylsää?
- Röyhtely. Raapiminen.

Mitä hommaatte koulussa?
- Välitunti. Ruokailu. Leikkitunti. Aamupiiri. Ip-kerho. Kotiin.

Millainen on hyvä ystävä?
- Hieno. Joka ei puhu kirosanoja.

Millainen on huono ystävä?
- Semmonen, joka lyö ja leikkii vääriä leikkejä.

Millainen on kaunis ihminen?
- Se on laulu. Ja sitten jos joku on pukeutunut juhlaan.

Koska on mukava käydä kirkossa?
- Silloin kun on häät.

Mitä inhoat?
- Oksennusta.

Mistä sinä pidät?
- Hienosta pyörästä.

(Kunnianarvoisa haastattelu tehtiin siis 3.12. lauantai-iltana 2011 kello 21.05 olohuoneen karvalankamatolla.)