Pidä itsestäsi huolta!
Uunon ei tarvitse tehdä uudenvuodenlupauksia, sillä hän elää varsin säntillistä elämää. Uuno ei pelkästään sopeudu rajoihin, vaan kunnioittaa niitä yli kaiken.
En ole ennen nähnyt lasta, joka tiiraa joka viikko Me naisista, mitkä ikärajat ovat voimassa seuraavan viikon Salkkareissa. Uuno, 10, tekee niin.
Hän ilmoittaa meille hyvissä ajoin, koska ikäraja on niin korkea, että hänen täytyy jättää ohjelma suosiolla väliin. Kilvoittelu ei ole ankaraa vaan hyvin sopeutuvaista, jopa iloista.
Uuno suhtautuu muihinkin rajoituksiin, tai säännölliseen itsestänsä huolehtimiseen, kunnioituksella. Hän huomauttaa joka aamu ja joka ilta kello seitsemän meille vanhemmille, että on aika antaa hänelle lääke. Joskus Uunolla on aivan hätä, jos kaupungilla menee pitempään ja lääkkeenanto myöhästyy. On iso työ vakuutella tunnolliselle, että 20 minuutin myöhästyminen lääkeasiassa ei kaada maailmaa. Uunon lääke on hirveän pahan makuista, mutta se ei hetkauta häntä. Lasi vettä päälle ja homma hoidettu.
Uuno suhtautuu samalla jämptiydellä nykyään suihkussa käyntiin, hampaanpesuihin aamuin ja illoin (suostuu siihenkin, että äiti tai isä pesee hampaat, koska lääkäri on niin määrännyt) ja huomauttaa iltaisin (klo 20 jälkeen) koska hänet täytyy laittaa nukkumaan. On tärkeä huomata, että Uunoa ei nukuteta ("vain pikkuvauvoja nukutetaan") mutta hänet laitetaan nukkumaan peittelyn ja iltarukouksen kera. Jompikumpi vanhemmista on Uunon vierellä niin kauan, että hän nukahtaa. Yleensä siinä ei mene kauan. (Silti isä on ehtinyt nukkua aina ennen poikaa.)
Uuno suhtautuu isolla vakavuudella myös läksyihin, eikä suostu ottamaan ulkotakkia pois, ennen kuin läksyt on tehty. Jossakin vaiheessa pyysimme, että opettaja laittaisi läksyjä vähemmän, sillä poika on kuitenkin koulupäivän jälkeen väsynyt, nälkäinen ja stressaantunutkin. Ja hälle tuli kuuma!
Kaikki tämä helppous, mistä nyt kerron, ei ole itsestään selvää. Olen kirjoittanut aiemmin, kuinka vaikeita esimerkiksi aamut ovat olleet. (Tanhuamalla keittiöön... Se oli kyllä hauskaakin.) Vieläkin Uunoa on vaikea saada ulos, ja omissa oloissa touhuaminen ei tahdo onnistua. Silti nautimme jokaisesta hetkestä, joka sujuu.
Uunon ruokavalio on sikäli terveellinen, että hän ei kaipaa muuta makeaa kuin cokista ja joskus lättyjä ja vaniljakastiketta. Uunon suurin heikkous ovat cokiksen lisäksi sipsit, joita hän saa 70 gramman pikkupussin kerran viikossa. Myös cokisrajoitus on yksi tölkki viikossa. (Jouluna vähän karkasi...)
Uuno kertoo tänä jouluna maistaneensa ensimmäistä kertaa elämässään suklaata:
- Oli kyllä kauheaa!
Uuno pyytää kyläpaikassa ruisleipää tai näkkäriä. Terveysintoilijaa hänestä ei saa kuitenkaan tekemälläkään. Uuno ei pidä hedelmistä eikä kasviksista, eikä maidosta.
Hän saa vitamiinia lisäravinteena ja syö paljon juustoa. Porkkana on inhokki numero yksi. Uuno olikin sydänjuuria myöten järkyttynyt, kun hänen lemppariinsa kinkku-jauhelihapizzaan oli Rossossa sekoitettu ruokalistauudistuksen myötä porkkanaa.
- Porkkanaa pizzassa! Uuno raivosi meille.
Kasvojen ilmeet ja kokovartalovärähdykset voitte kuvitella.
Kommentit
jennifer
15.8.2018 klo 14:56
rakas uusi ystävä,
Kiitos päivästä, miten olet tänään yhdessä yrityksenne kanssa ja
teidän
koko perheeni? Nimeni on LAHJAKORTTI Ann, Kuitenkin, haluan todella
luoda todellinen suhde sinuun ja edes olla hyvä ystävä me
kuten sinä
ota yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen ritaannak2@gmail.com
uutta ystävää varten, jotta voin lähettää sinulle makeita kuvia ok im ei ole hyvä
lataa
kuvani täällä syistä ok
ritaannak2@gmail.com
Lisää uusi kommentti