Pikkuveljen juhlaviikot

Joulu on ollut juhlaa meille kaikille, mutta on eräs, joka on nauttinut aivan omilla volyymeillaan kauden tapauksesta.
Uusperheessä lautasten määrä juhlapöydässä vaihtelee huomattavan paljon päivästä toiseen, mutta aina niitä on kuitenkin paljon.
Ja sekös pikkuveljeä on ihastuttanut. Oi autuus. Koko ajan on saatavilla joku, jonka kanssa keskustella, joku, jota kutittaa tai joku, kenen kanssa katsoa uutta leffaa.

Armoa armon päälle ovat yhteiset keskustelut.
Ja tietäkää, että parhaat naurut, mykistävimmät hiljaisuudet, toisinaan suoranaisen kiljunnan, saa pöydässä aikaiseksi hän, joka taitaa epäilyttävällä viattomuudella vaikean lajin: hurmaavan epäkorrektiuden.
Ajatella nyt vaikka isosiskoa, joka uskaltautui ensimmäistä kertaa tuomaan joulupöytään poikaystävän. Olimme ruokailleet viitisen minuuttia, kun pikkuveli tiedusteli ystävällisesti:

- Aiotko olla meillä myös ensi jouluna?

Kun siitä kysymyksestä vaivautuneesti pyrskähdellen toivuttiin, oli vuorossa elämäntapatiedustelut. Poltatko tupakkaa? Moneltako heräsit? Ja sokerina pohjalla: - Oletteko te harrastaneet sek....?

- UUNO!

Jälkiruokavaiheessa jää ritisi vielä tunnelman osalta, mutta ruokailun jälkeisellä kävelylenkillä rauha laskeutui maahan. Tosin isosisko joutui toteamaan, että hän sai lampsia perässä, kun pikkuveli kulki siskon boyfrendin kanssa käsikynkkää. (Toiseen käteen sulholle ojennettiin hihna, jonka perässä kulki vähän löysävatsainen koira.)

Että tämmöistä meillä.

Ensimmäistä joululomaansa viettävä ekaluokkalainen oli siis pääasiassa hyväntuulinen ja aurinkoinen. Hän puhui jouluna tuntemattomasta syystä englantia niin paljon kuin osasi ja ajoittain luulin eksyneeni jenkkiläiseen teinileffaan, kun sieltä täältä kuului:

- I love you! Not hate you.

Leppoisasta mielialasta kertoivat myös holtittoman hysteeriset naurukohtaukset, jollaisen syyksi riitti vaikka Arja Korisevan lausahdus tv-ohjelmassa:
- Pienenä minä asuin kaupassa.

Hahhaahhhhh .... asui kaupassa..... haahhhhaaaa.

Ja Tonttu Toljanteriakin naurettiin jälkikäteen vielä vatsa kippurassa. Varsinkin sitä kohtaa, kun hän ihmetteli "Jos sun lysti on, niin kätes yhteen lyö"-laulua:

- Mitä lystiä siinä on?

Siitä naurukohtauksesta ei voinut loppua tulla, kun tonttu kommentoi laulua "Missä on etusormi":

- Kaikkihan sen tietävät!

Kuten lukijamme ovat ehkä jo oivaltaneet, meidän perheen arjessa lätyt näyttelevät erittäin suurta osaa. Juhlaan lätyt eivät kuulu... paitsi, jos poika tulee kipeäksi.

En tiedä, mikä taudin nimi oli, mutta siihen liittyivät lievä lämpö, ajoittainen päänsärky ja kyky nauttia ravinnoksi vain lättyjä.

Paistoin lättyjä sekä joulupäivänä, että tapanina.

Potilas suostui syömään makuuasennossa. Koska mittari näytti lämpöä, taivuin syöttämään sokerisia lätynpalasia suoraan suuhun.

"Vehnäkorppu valkoinen hyväks olla voisi..."

Muutonkin hän oli (hyväntuulisuudesta huolimatta) miehille tyypillisesti vaativa potilas. - Tulkaa joku viereen seurustelemaan minun kanssani. Silitä äiti. Istu siinä lähellä. Pitäisikö minulle ostaa kipeyden kunniaksi joku lelu?

Joulun täytyi olla onnellinen lapselle, sillä kun arkiaamu tänään koitti, peitto heilahteli kauan aikaa, kunnes havaitsin, että syynä olivat lentosuukot.

- I love you, oli aamun ensimmäinen lause.

Illalla viimeiseksi hän oli analysoinut tapausta nimeltä Joulupukki

- Saattaa olla, että joulupukin sisällä oli ihminen, mutta sanopa, miksi pukilla oli muovinen nokka?