Rehellinen sutki

Kuulemme yön aikana, että Uuno nukkuu huonosti. Hänellä on nuha.

Aamulla poika ilmoittaa, että hän ei lähde kouluun. Selitämme molemmat yhdessä ja erikseen, että hänen on ehdottomasti lähdettävä kouluun. Nuhan vuoksi ei voi olla poissa. Nuha saattaa kestää monta viikkoa. (sisäilmaongelmaisessa koulussa koko talven). Jos on kuumetta, silloin asia on eri.

Uuno ei lähde kouluun. 175-senttinen roteva äijä ei liiku jos ei halua.
No okei, ehkä on hyvä, että hän lepää tämän päivän.

Kappas! Uuno virkistyy silminnähden, kun kouluauton valot ovat loitonneet. Hän kuuntelee musiikkia ja katsoo videoita, iloinen heppu. Kun iltapäivällä tulen itse töistä, Uuno juoksee ovelle vastaan:
- Missä herkut? Kipeänä saa aina herkkuja.

Ahas. Vaihdamme Markun kanssa tiiviisti karjakkokatseita. Nuha ei vaivaa.

- Se on nyt sillä lailla, että herkkuja ei tule.

- Ainahan mää oon saanut kippeenä herkkuja! Viimeksi annoit niitä heti aamusta.

Uh, mikä kardinaalimoka. Kuumeessa lapsukaiselle työntää limpparia, että joisi jotain. Saattanut joskus nuhaistakin poikaa hemmotella.

Uuno itkee, maanittelee, vaatii ja raivoaa. Välillä hymyilee herttaisesti, anoo.

- Pliis, yksi ainoa kokis.

Pidän pääni.

Uuno on kerta kaikkiaan niin perso ihminen, että hän saattaa kieltäytyä kouluun menosta sen vuoksi, että saisi tilkan kokista ja kourallisen sipsejä. Poikkeuksellisen hänestä tekee se, että hän ei jaksa tai osaa pimittää tarkoitusperiään. Se hellyttää minua.

Uunon kanssa kasvattaja joutuu peilin eteen tämän tästä ja vajoaa typeryyteensä.

Herkkukriisi ohitetaan ja seuraavana päivänä Uuno menee kouluun. Käymme ennen sitä napakan keskustelun, jossa kerron Uunolle, että hän ei voi myöskään lähteä illalla lemppariavustajansa kanssa leffaan ja kartsalle, jos ei ole päivällä koulussa. Ei voi olla niin, että on päivällä kipeä ja illalla terve.

- Miksi ei?