Siksi!

Siksi!

Aloitin Elämänmausta tinkimättä -blogin kirjoittamisen reilu vuosi sitten. Suunnittelimme tiedotuksen kanssa, että jos neljä kuukautta kirjoittaisin. Aika tuli täyteen. Entä jos vielä toiset neljä? No menkööt vielä tämä syksy. Hetkinen, helmikuussa tulisi vuosi täyteen... Näin on vierähtänyt vuosi ja nyt olemme sopineet, että annetaan mennä. Nyt olemme liikkeellä visuaalisten ja sisällöllistenkin uudistusten kera. Poika saa oman äänensä kuuluviin uudella tavalla! Itse koen blogin tekstit, "postaukset", pikemminkin kolumneiksi kuin tyypillisiksi blogiteksteiksi. Joskus saatan miettiä ja hioa tekstiä todella pitkään, joskus (harvoin) se on haudottu sille mallille, että teksti syntyy syöksysynnytyksenä aamulla seitsemän ja puolikahdeksan välillä. Aina kun ryhdyn kirjoittamaan tänne, tulen alueelle, jossa kymmenet kysymykset piirittävät minua. Mitä voin, uskallan ja kehtaan kirjoittaa?
Mikä on oikein perhen kannalta?
Lukeeko tätä tuleva työnantajani
? Kamppailen ennen kaikkea sellaisen perustavanlaatuisen kysymyksen kanssa, kuinka paljon voin paljastaa itseäni? Ilon ja hauskojen sattumusten kanssa pärjää aina, mutta kestättekö te lukijat surun? Vihan? Pettymyksen? Ja kuitenkin syvällä sisimmässäni tiedän, että ei minulla ole muuta vaihtoehtoa kuin olla juuri sitä, mitä kulloinkin olen. Luin hiljattain kiihkolla Maria Peuran uuden kirjoittamisprosessia käsittelevän kirjan Antaumuksella keskeneräinen. Hän kuvasi luovaa prosessia eräänlaiseks tilaksi, jossa on tärkeää kokemus siitä, että saa kirjoittaa mitä haluaa. Kirjat syntyvät alitajunnassa, eikä kukaan, eikä mikään, määrää kirjoittamisen tilassa hänen rajojaan. Ei edes häpeä. Olen kirjoittanut elämässäni hurjan määrän tekstiä; lehtijuttuja, kolumneja, muutaman kirjankin, runoja, pieniä draamatekstejä ja viime aikoina jo opintoihini liittyen puheita, hartauksia, saarnoja. Tämän blogin kirjoittaminen on ollut kaikista paljainta, mitä olen kirjoittanut, ja siinä mielessä itselleni erityisen merkityksellistä. Peuran kirja auttoi ymmärtämään paljon omaa kirjoittamistani. Kirjoitan elämästämme blogia sen vuoksi, että jaksan paremmin haavan kanssa. Vaikka lapsen sairauteen liittyvä haava ei ole aina auki, eikä vereslihalla, se on silti olemassa. Saan itkeä. Kirjoitan elämästämme myös siksi, että löytäisin näkökulman, joka vie väljemmille vesille. Haavan päälle voi myös pokkana vetää Salama McQueen -laastarin ja unohtaa se hetkeksi. Saan nauraa Vaikka tajuan kipeästi, kuinka katoavaista elämä on - ja vaikka ymmärrän, että sitä on elettävä juuri nyt - tunnustan vastahakoisesti: Haluan myös säilöä Talteen elämä, joka tiimalasissa kiirehtää!
Talteen sanat, jotka kerran katoavat!
Talteen murheet, joita en vuoden päästä enää muistaisi.
Talteen sinun jälkesi...

Haluan kertoa teille meidän Uunosta. Kahdeksanvuotiaasta pojasta, joka on aivan tavallinen ekaluokkalainen ja yhtä aikaa hyvin erityinen. Sitä paitsi: Voisinko pitää vain itselläni poskettomat neronleimaukset, viattoman viiltävät lausahdukset, viekkaat oivallukset? Ihmiset, voisinko?

Poikalapsen elämää

Poikaa piti houkutella syömään monta kertaa. Viimein äiti pillastui.
- Uuno, nyt kuuntelet. Minulla on a s i aa!
Uuno kävi hakemassa taskulampun ja tuli äidin luo.
- Avaapa suu! Hän tutki taskulampulla äidin suuta huolellisesti.
- Kuule, ei täällä ole mittään asiaa!

Kommentit

Mieltä lämmittävää kuulla Jutta! Varsinkin se ääneenluku :) Tästä jatketaan.
Kiitos ajatuksistasi! Odotan aina innolla uutta kirjoitusta ja luen monesti hymy huulilla tai kyynel silmässä. Joskus molempia! Ja miehelle ääneen illalla sohvalla. Joka toinen maanantai siis!! Kiitos!
Kiitos ajatuksistasi! Odotan aina innolla uutta kirjoitusta ja luen monesti hymy huulilla tai kyynel silmässä. Joskus molempia! Ja miehelle ääneen illalla sohvalla. Joka toinen maanantai siis!! Kiitos!
Kiva kuulla Suvi! Kirjoitan jatkossa joka toinen maanantai, ensi maanantaina seuraavan kerran.
Ihanaa, että blogisi saa edelleen jatkoa. Se on yksi minunkin lemppareistani. Säännöllisesti käyn katsomassa, onko tänne tullut uusia päivityksiä. Blogisi nimikin on osuva, niin elämän makuinen blogisi on :)
Kiitos Johanna myös kiinostavasta linkistä!
Mari, Maikku, Aurora ja Johanna: Kiitos! Ajattelen, että minun näkökulmani kirjoittamiseen täytyy olla "itsekäs" sillä tavalla, että en kirjoittaessani mieti lukijoita. Sillä tavoin tekstistä tulee niin aitoa kuin mahdollista. Mutta jos haluaisin kirjoittaa vain itselleni muistiin asioita tai vain itse käsitellä kipeitä asioita, silloin en varmaan julkaisisi tätä. Eli summa summarum, kyllä tekstit syntyvät lopulta siitä, että ne luetaan. Siksi on niin hienoa, että TE siellä olette olemassa.
Ai niin, hieno juttu myös tämä blogin ulkomuodon uudistus: nyt on helpompi linkittää yksittäisiin teksteihin. (Ajattelin käyttää tätä hoito- ja opetusalan opiskelijoiden opetuksessa sekä jossain sopivassa kohtaa linkittää myös oman blogini teksteihin: http://lastentahden.blogspot.com/ )
Todella hyvä, että blogi jatkuu. Maailma tarvitsee Uunon neronleimauksia, me tarvitsemme niitä, ne todellakin vaativat päästä julkaistuiksi. Mutta tarvitsemme myös sinun rohkeuttasi Satu, sinun uskallustasi jakaa jotain hyvin henkilökohtaista; iloja, kipua, vihaakin. Ehkä - toivottavasti - se antaa meille muillekin rohkeutta laittaa itsemme likoon tärkeiden asioiden puolesta. Ja ainakin - varmasti - se antaa meille syvempää ymmärrystä siitä, mikä on tärkeää.
Seuraan säännöllisesti blogiasi, joka kuuluu nykyään lemppareihini! osaat pukea upeasti sanoiksi elämän kipeitä ja hauskojakin asioita. Ajatuksiisi on helppo samaistua, kun omassa perheessä on erityislapsi. Välillä täällä ruudun takana kyyneleet valuu ja välillä taas naurattaa=) Jatka samaan malliin!
Mari K kirjotti minunki ajatukset, niihin helppo yhtyä.
Kiitos Mari. Jatkan siis joka toinen viikko... mutta innolla!
Kiitos Satu tästä blogista! Tämä on tärkeä sinun lisäksi meille lukijoille! Ja sinä osaat ilmaista itseäsi kirjoittamalla niin hyvin. Kirjoituksesi koskettavat, herättävät ajatuksia ja ihanasti myös hymyilyttävät.
Eikö vaan Tuija! Mukavaa kun piipahdit sivulla.
Hauska ja nerokas juttu taas Uunolta. Taskulamppua voi käyttää moneen tarkoitukseen.
Sehän tätille kyllä onnistuu.
Hienoja juttuja. Kuitenkin mielellään Uunoa livenä näkisin.
No sitähän se mieki... :D
Et voisi eikä sinun pidäkään. Sinulla se on kirjoittamisen lahja ja Uuno on kaikin puolin ihana poika; oikea taivaan lahja.
Onneks et pidä Uunon sanomisia vain itselläsi. Ne ovat suuri lahja, jota näin välität meille muillekkin. Kiitos Satu ja Uuno!
Sex
Hei
rakas uusi ystävä,
Kiitos päivästä, miten olet tänään yhdessä yrityksenne kanssa ja
teidän

koko perheeni? Nimeni on LAHJAKORTTI Ann, Kuitenkin, haluan todella

luoda todellinen suhde sinuun ja edes olla hyvä ystävä me
kuten sinä

ota yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen ritaannak2@gmail.com

uutta ystävää varten, jotta voin lähettää sinulle makeita kuvia ok im ei ole hyvä
lataa

  kuvani täällä syistä ok
ritaannak2@gmail.com

Lisää uusi kommentti