Sirpaleita, kyyneleitä ja suloinen sovinto

Poika oli ollut viikonlopun sijaishoidossa ja tuli sunnuntana puoliltapäivin kotiin.

Odotelimme häntä jo innolla, vaikka takaraivossani väreili kokemuksen tuoma musertava tieto: Iltapäivästä ei selvitä ilman jättiraivaria.

Aina sen unohtaa. Haluaa unohtaa. Kuinka vaikeita siirtymätilanteet voivat olla hänelle. Mitä tapahtuu kotona pojalle, joka on on ollut viikonlopun ajan kaikkien ilopilleri ja aurinko?

Jossakin on pakko purkaa hämmennys, ikävä, väsymys. Saamme syliimme raivohärän.

Tilanne voi lähteä liikkeelle ihan mistä vaan. Nyt viimeksi vaikka siitä, että isosisko ehti avaamaan oven ennen häntä. Uuno ei suostunut tulemaan rapusta sisälle. Sunnuntaipäivän rauha oli mennyttä koko eteläisessä Oulussa.

Viimein kirkuva lapsi kannettiin väkipakolla sisälle. Luojan kiitos, ketään naapureita ei tullut portaissa vastaan.

Kotona trombi jatkui tuhoisana. Poika huusi, näytti keskisormea (kyllä vaan!), kirosi (ette usko, millaista tekstiä tästä "pappilasta" lähtee...)  ja heitteli tavaroita ympäriinsä.

Raivarin taltuttaminen kolmevuotiaalta uhmalapselta vaatii intuitiota, taitoa, sydäntä, tahtoa, oveluutta ja raakaa voimaa. Tiedättekö, mitä se vaatii, kun kyseessä on 8-vuotias poikalapsi?

Se vaatii jotakin sellaista, jota ei vaan aina ole. Mielessä on yhtä aikaa käytännön kysymyksiä, ( Apua, maljakko!), eksistentiaalisia kysymyksiä (Miksi Jumalani, miksi...) ja kirkasta voimattomuutta.

Joskus tilanteen handlaa ihan hyvin, joskus luokattoman huonosti.

Jos haluaa kertoimia peliin, niitä saa, kun alkaa riidellä puolison kanssa, kuinka tilanteessa kannattaa toimia. - Ota nyt kiinni se lapsi! - Äsh, älä nyt saakeli sinä puutu tähän...

Jossakin vaiheessa alan itkeä. On tietysti täysin ymmärrettävää, että lapsen täytyy saada jossakin purkaa sitä, mille ei ole ehkä sanoja. Missä hän muualla tekisi sen ellei kotona?

Mutta on se vaan silti rankkaa.

Tällä kertaa tilanne päättyi dramaattisesti lasinhelinään. Poika yritti napata siskolta kaapin päältä laukkua ja siinä hässäkässä meni äidille tärkeä koristemalja säpäleiksi.

Yhtäkkiä oli hiirenhiljaista. Lapselta tulivat raivon kyyneleiden sijasta surun kyyneleet. - Anteeksi....

Illalla olimme puolison kanssa omissa ajatuksissamme, aika murheellisina. Siskokin painui vaitonaisena huoneeseensa.

Keittiöstä kuului kummaa kolinaa. Kohta Uuno-poika kantoi isoa puutarjotinta, jossa keikkui uhkaavasti kolme lasia täynnä vettä.

Hän laski lasit pöytään ja  peruutti tarjottimen kanssa takaisin keittiöön ja hääräsi siellä lisää. Ja pian taas tarjotin huojahteli olohuoneeseen. Tällä kertaa sillä oli lautanen, jossa oli kasa nakinpalasia ja leipä.

- Mää tein teille ruokaa, Uuno ilmoitti ujosti. - Niinkun palkinnoksi.

Sitten hän pyysi meitä kohottamaan vesilasit ja lausui sydäntä särkevästi:

- Meille.

POIKALAPSEN ELÄMÄÄ:
 
"Elämä on semmosta, että jos on kaupassa ja on kiire hautajaisiin, silti pittää maksaa."

Kommentit

Tuo loppukaneetti *Poikalapsen elämää* on kyllä niin totta. :) Kiitos tunteita ja ajatuksia aktivoivasta blogistasi.
Kiitos Arja P! Ullamaija, usein en tunne itseäni lainkaan voimanaiseksi, mutta kun niin sanot, uskon :)
voi ihanuus <3 osaatpa kirjoittaa niin sattuvasti ja elävästi :)
Kiitos..niitä kyllä tarvitaan ja sitkeää sisua.
tykkään itsekkin olla ,sellainen,joka puhuu"selkokielellä" asioitten oikealla nimellä,kaunistelematta-niin ,että osa ihmisistä kyllä välill' kauhistuu...mutta tämä on minun elämäni ja minun näköiseni.Aivan ihana kun löytyy samanhenkisiä voimanaisia !)
Tervetuloa Ullamaija lukijajoukkoon! Ja sydäntä & voimia.
Ystäväni vinkkasi tänään tästä sinun blokista ja minähän pääti käydä kurkkaamassa,itsekkin olen kehitysvammaisen tytön äiti ja heti tuntui tekstin siltä,"että sitä voisi käsin koskettaa",luulempa,että tulen vierailemaan tällä sivulla vastaisuudessakin.Meillä on 173 cm verran teinimurkku uhmaa kehissä välillä.
Kiitos Pico! Mä luvannut en ruusutarhaa... vaan elämänmakua.
Kiitos, kun jaat aitoa arkea ja sen tunteita. Kiiltokuvakertomuksella ei pitkälle pötkitä. Jaksuja edelleen!
Kiitos palautteesta Saaraleena!
Ole hyvä!
Kiitos sirpaleista Satu!
Kiitos Raija. Kyllä monet lapset kärsivät siirtymätilanteiden vaikeuksista tai tunteet jotenkin lukkiutuu, tuloksena raivo. Halaus takaisin. Kestettävä on.
Oi Satu,
noihin tilanteisiin ei tarvita agua (mitään diagnoosia?) ... ja apua ei ole. Se on vain kestettävä. Hyvin ymmärrän. Halaus, halaus, halaus!
Myrskyn jälkeen... voitti rakkaus.
Noihin tilanteisiin ei ulkopuoliselta neuvoja löydy. Jaksoitte taas. Ja Uuno kertoi lopuksi miksi toimi niin kuin toimi. Voi että. Rakkaus...
<3
Hei
rakas uusi ystävä,
Kiitos päivästä, miten olet tänään yhdessä yrityksenne kanssa ja
teidän

koko perheeni? Nimeni on LAHJAKORTTI Ann, Kuitenkin, haluan todella

luoda todellinen suhde sinuun ja edes olla hyvä ystävä me
kuten sinä

ota yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen ritaannak2@gmail.com

uutta ystävää varten, jotta voin lähettää sinulle makeita kuvia ok im ei ole hyvä
lataa

  kuvani täällä syistä ok
ritaannak2@gmail.com

Lisää uusi kommentti