Turpiin tuli

Käsivarressani on kaksi mustelmaa. Ikävän näköisiä. Kylpylässä huomaan, kuinka kuinka yksi jos toinen porskuttelija vilkaisee kättäni ohimennen. Sitten minua.
Säälivästi?
 
Kun Uuno näkee mustelmat, hän kysyi kauhistuneena: - Äiti, mistä nuo ovat tulleet?
Olen pitkään hiljaa. - Sinä teit ne.
On Uunon vuoro olla hiljaa. - Koska... sattuuko niihin?
 
Voi kuinka Uunoa ahdistaa. Niin minuakin.
Mustelmat vaaleassa ranteessa näyttävät tosin paljon dramaattisemmalta verrattuna mustelmien syntytilanteeseen. Uuno oli eräästä muutoksesta ahdistunut, kimpaantui ja nipisti lujaa. Kyseessä oli harvinainen poikkeus, sillä yleensä hän on suuttunut tekoihin saakka vain isolle ja kestävän näköiselle isälle.
 
Mutta sittenkin: Aavistanko jotain siitä maailmasta, mitä voi tuntea väkivaltaisen aikamiespojan vanha äiti, joka sanoo vältellen, tuska silmissään, että "...ei, mikä lie, hellapuu osui..."? Tai kun dementoituneen ihmisen omainen painaa kättään huulta vasten, eikä enää tiedä, mitä suree eniten.
Kehitysvammaisten aggressiivisuus on asia, josta olen jo monta kertaa aikonut kirjoittaa, mutta en ole osannut, kehdannut, kyennyt. Ahdistaa.
Väkivalta on aina nöyryyttävää, pienikin sellainen.
Tällainen asia on kuitenkin olemassa. Todennäköisesti se on aika yleinenkin asia. Ainakin siitä kysytään joka ikisessä "alan" palaverissa, kohtaamisessa, neuvottelussa. - Onko hän aggressiivinen?
 
Olemme vastanneet totuudenmukaisesti. Kyllä, joskus. Tähän mennessä on ollut vain kotona ja pääasiassa vain turvalliselle isälle. Joskus heittää tavaroita. Ei muuta. Tähän mennessä.
Ja juu, ymmärrämme. Hän yksinkertaisesti kokee paljon suuria tunteita, mutta ei pysty - läheskään aina - purkamaan niitä. Ja sitten kiehahtaa yli. Vähän. Tähän mennessä.
 
Uuno on nyt 8-vuotias ja hänen voimansa riittävät saamaan aikaan mustelman. Mutta entä kun hän on 15-vuotias? Tai 20-vuotias?
 
Lyövä lapsi on aina myös uhri. Usein käsittämättömien aivoissa vaikuttavien mysteeristen tapahtumien uhri. Tai sitten uhri ihan kirjaimellisesti.
Uuno on joutunut itsekin väkivallan uhriksi. Kerran kehitysvammaisten hoitopaikassa eräs iso kaveri tönäsi hänet mäen rinteeltä alas rumasti.
Hiljattain eräs Uunoa puolet vanhempi, isokokoinen, kehitysvammainen nuori löi poikaa. Lyönnistä jäi jopa jälki huuleen ja korvaan. Onneksi hoitaja oli ehtinyt väliin.
 
Ajatelkaa - hän löi minun pientä poikaani.
 
Tunnen alkukantaista raivoa. Karjun hiljaa mielessäni kuin leijonaäiti, jonka kohtasin - Luojan kiitos häkin takaa - eläintarhassa 10 sentin päästä. (Oli muuten harvinaisen hyytävä kokemus.)
Minun poikaani te ette koske!
Samalla kun äänetön raivo muljahtelee sisälläni, tiedän, että jonakin päivänä asiat voivat olla toisin. Tämä lastani lyönyt nuori on myös jonkun äidin hämmentynyt ja ahdistunut lapsi, joka ei tiedä, miksi teki niin kuin teki.
Jonakin päivänä minun poikani voi olla se, joka lyö.
 
Ahdistus on yhteinen.
 
Uuno oli aidosti järkyttyneen oloinen tästä kokemastaan väkivaltaisesta hyökkäyksestä. Kun säikähdysitkut oli itketty ja puuhapetekarkit syöty lohduksi, hän pyysi minulta puhelimen ja meni toiseen huoneeseen. Oven takaa kuuntelin, kuinka puhelu lähti ainakin puolellekymmenelle tärkeälle ihmiselle ja - tätä en valehtele - äänessä oli kuultavissa  yllättävä sävy. Kyllä, järkytykseen sekoittui selvästi tiraus elvistä, puhelut nimittäin alkoivat aina samalla tavalla.
- Mää sain turpiin!

Mustelmat Sadun käsivarressa

POIKALAPSEN ELÄMÄÄ:

Uuno oli nukahtamassa pimeässä makuuhuoneessa.
- Näetkö sää minua, hän kysäisi äidiltä.
- Näen vain sellaisen hahmon.
- Se hahmo olen minä!

Kommentit

Kiitos kommenteista Tiitu ja Liisa. Ihana ajatus: Tärkeää, että äiti on!
Liisa, ehkä tähän pitäisi kiinnittää vielä enemmän huomiota kouluissa yms.
Totta, erittäin tärkeää asiaa kaikilla! Oma down on joitakin kertoja purrut muita pienempänä tai tökännyt päähän kepillä tms. Kukaan ei tunnu koskaan näkevän tai tietävän, mistä tilanteet alkavat eikä lapsi itse senkään vertaa saa sanotuksi. Pelästys lukkiuttaa olemassa olevatkin kommunikaatiotaidot! Mutta niinkinpäin on sattunut, että lapsi on tullut kotiin hoidosta, koulusta tms raapimisjäljet niskassa tai kasvoissa - eikä taaskaan kukaan osaa sanoa, mitä on tapahtunut. Oma sopersi nimen, mikä oli itselle vieras. Aika keinottomaksi sitä itsensä äitinä tuntee näissä tilanteissa! Samalla sitä toivoo, että lapsi varjeltuisi käyttämästä kovia otteita muihin eikä myöskään itse tulisi satutetuksi. Tuntuu melkeinpä mahdottomalta edes toivoa sitä, että lapsi oppisi muita keinoja...
Äidille lapsi on aina lapsi, iso tai pieni, tavis tai erityinen! Äidinkään ei tarvitse aina jaksaa eikä osata. Tärkeintä on, että äiti on! Iloa syksyn kiireisiin!
Se neuvottomuus, jota kokee, on melkein pahinta.
Voi että kuin tuttuja tuntoja! Meillä 15-vuotias down-poika, joka ei osaa kertoa pahaa oloaan eikä kipua; vain käytöksestä tietää, että nyt on poika sairas tms. Asioihin jämähtäminen ja jankuttaminen voi myös mennä agressiivisuuteen asti. Omatkin tunteet siinä heittelee laidasta laitaan ja usein olen saanut katua ja pyytää anteeksi, kun olen "turhaan" suuttunut, kun neuvottomana olen yrittänyt päästä tilanteesta eteenpäin.
Jonne, kiitos kertomuksestasi. Terveisiä perheellesi ja varsinkin Leeville ja Pepille. Kaija, kiitos palautteesta. Juuri näin; sydäntäsärkevää. Mariia, sinulle voimia ja iloa, ongelma on tosiaan vähintäänkin kahtalainen. Tätä blogia on jaettu tavallista enemmän facebookissa ja asia keskusteluttaa. Hyvä niin.
Tuntui tärkeältä, että kirjoitit näin vaikeasta asiasta ja tapasi mukaan niin kohdalleen. Jos tuosta ei lukija ymmärrä, kuinka vaikeasta asiasta on kysymys, niin ei sitten mistään. Lapsen oma paha mieli aioista, joita hän ei voi hallita, on sydäntäsärkevää.
Meillä on Leevi 9v nuori herra, ja Peppi prinsessa 6v molemmilla on AGU:(
Leevillä pettymykset ilmenee tuhahteluina ja ärräpäinä.
ja kyllä sisarrakkaus välillä mene nujakoinniksi, niin kuin terveilläkin lapsilla. leevillä on 7sisarusta tosin.
Kiitos tästä(kin) tärkeästä aiheesta! Vaikka oman lapsen nipistelyt ja puremiset ovat vähentyneet, niin olen edelleen varuillani. Tänäänkin lapsen kavutessa sairaanhoitajan syliin epilepsiapolilla, oli pakko varoittaa että kontakti ei välttämättä ole pelkästään sympaattinen :(

Ja meilläkin on valitettavasti kokemusta siitä, että lapsen koskemattomuutta loukataan. Päiväkodissa toinen kehitysvammainen lapsi roikkui lapsessamme jatkuvasti kiinni ja yritti repiä silmät takaapäin. Sitten vielä ihmetellään, että lapsemme pelkää muita lapsia...
Kiitos Paula, että valoitit asiaa tältäkin puolelta. Arvokasta. Voimia sinulle!
Kiitos tästä. Oma kehitysvammainen lapseni on hyvin aggressiivinen, ja hän aloittikin jo 4 vuotiaana lääkityksen, reseptissä on karusti "aggressiivisuuden hoitoon". Koska aikuinen ei ehdi aina väliin, hän on lyönyt, repinyt ja raapinut lukuisia tarhakavereitaan. Aihe on tosi vaikea, koska syyttävät katsee tulevat aina minuun. Jotenkin sitä on vaan asian kanssa elänyt, eihän sitä muuta voi.
Kiitos palautteesta ja toivotuksista Pico ja Anna. On asioita, joista on vaikea - mutta välttämätön - puhua. Toivoisin, että ihmiset kertoisivat, millaisia ratkaisuja ovat asiaan löytäneet. Lääkärit kokevat ainakin kehitysvammaisten lasten lääkitsemisen vaikeaksi, mikä on ymmärrettävää.
Kaikkea hyvää Uunolle ja uunon äidille!
Kiitos tästä jakamisesta! Näin todesta ja samalla vaikeasti käsiteltävästä asiasta ei ole helppoa taatusti helppoa avautua. Kiitos, kun laitoit itsesi likoon ja kerroit! Kertominen ja kirjoittaminen avaa kuitenkin asiaa ja sen herättämiä tunteita muillekin kuin asianosaisille ja vaikuttaa toisten asenteisiinkin. Sain paljon tärkeää mietittävää.
Hei
rakas uusi ystävä,
Kiitos päivästä, miten olet tänään yhdessä yrityksenne kanssa ja
teidän

koko perheeni? Nimeni on LAHJAKORTTI Ann, Kuitenkin, haluan todella

luoda todellinen suhde sinuun ja edes olla hyvä ystävä me
kuten sinä

ota yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen ritaannak2@gmail.com

uutta ystävää varten, jotta voin lähettää sinulle makeita kuvia ok im ei ole hyvä
lataa

  kuvani täällä syistä ok
ritaannak2@gmail.com
Olen työssä kehitysvammaisten yksikössä. Sielläon yksi asukas joka päivittäin, useita kertoja päivässä käy kiinni ohjaajiin ja asukkaisiin. Kädetjatkuvasti mustelmilla. Hän ei lopeta vaikka saisi millaista huomiota. Mikään ei tehoa häneen. Onko pakko ohjaajan sietää? Mistä saakorvausta mustelmista? Ystävät ja sukulaiset ihmeissään kun aina on käsivarret täynnä ruhjeita. Saako oikeasti ohjaajaa ja muita asukkaita pahoinpidellä ilman mitään rangaistusta. Ihan todella kyllästynyt mustelmiin ja ruhjeisiin. Palkka on helvetin huono ja vielä pitää sietää käytöstä joka on ihan hirveää. Mikään ei auta häneen. Nauttii toisten satuttamisesta. Onko ohjaajilla mitään oikeusturvaa tälläise käytöksen varalle. Ilkeää kun ihmiset luulee oman miehen pahoinpitelevän, vaikka kaikki vammat aiheuttaa asukas joka on ihan eläimen tasolla.Miten paljon ohjaajien pitää sietää sillä paskapalkalla mitä esim. Attendo maksaa? Ihan helvetin kyllästynyt ohjaaja kyselee!
Olen työssä kehitysvammaisten yksikössä. Sielläon yksi asukas joka päivittäin, useita kertoja päivässä käy kiinni ohjaajiin ja asukkaisiin. Kädetjatkuvasti mustelmilla. Hän ei lopeta vaikka saisi millaista huomiota. Mikään ei tehoa häneen. Onko pakko ohjaajan sietää? Mistä saakorvausta mustelmista? Ystävät ja sukulaiset ihmeissään kun aina on käsivarret täynnä ruhjeita. Saako oikeasti ohjaajaa ja muita asukkaita pahoinpidellä ilman mitään rangaistusta. Ihan todella kyllästynyt mustelmiin ja ruhjeisiin. Palkka on helvetin huono ja vielä pitää sietää käytöstä joka on ihan hirveää. Mikään ei auta häneen. Nauttii toisten satuttamisesta. Onko ohjaajilla mitään oikeusturvaa tälläise käytöksen varalle. Ilkeää kun ihmiset luulee oman miehen pahoinpitelevän, vaikka kaikki vammat aiheuttaa asukas joka on ihan eläimen tasolla.Miten paljon ohjaajien pitää sietää sillä paskapalkalla mitä esim. Attendo maksaa? Ihan helvetin kyllästynyt ohjaaja kyselee!
Onko kehitysvammaisten ohjaaja ihminen? Miksi häntä saa hakata, nipistellä,lyödä, sylkeä kasvoihin, puristella mustelmille, repiä hiuksista, ym. Lista on pitkä. Ollaanko me ohjaajat ihmisiä joilla on samat oikeudet kuin muilla. No ei olla. Meitä saa pahoinpidellä ilman rangaistusta päivittäin. Ja palkka on ihan paska. Me ollaan ihmisryhmä jota saa hakata ja kiusata ihan miten paljon haluaa, se muka kuuluu työn luonteeseen. Mutta palkka on ihan helvetin huono siihen verrattuna että turpiin pitää ottaa harvase päivä. Tai asukas puristelee mustelmille kädet ja lyö kasvoihin, sylkee ja yrittää purra. Onko ohjaajilla/hoitajilla mitään ihmisarvoa? Saako ammatinvalinnan varjolla ohjaajan ihmisarvon painaa maanrakoon. Ja vieäpä minimipalkalla. Attendo ym ovat siinä oikein malliesimerkki! Kehitysvammaiset ovat sydäntäni lähellä, he eivät itselleen aina mitään mahda, mutta jossain on helvetin paljon pielessä kun tätä pahoinpitelyä on joka ikinen päivä. Hoitajia on liian vähän, ihan jokaisessa yksikössä. Vanhuksista vouhkataan nyt joka paikassa, mutta kehitysvammaisten yksiköissä tilanne on vielä pahempi. Suurin osa kehitysvammaisista on ihania ja heidän kanssa mukava tehdä töitä ja elää elämää yksiköissä. Mutta sitten on osa joita on jo kotona pahoinpidelty, pidetty nälässä, lyöty ja alistettu. Heillä ei ole edes oikean kokoisia vaatteita kun tulevat yksikköön. Heidän rahat on vanhemmat käyttäneet omiin menoihin. Heillä ei ole mitään omaisuutta, ei edes lakanoita, ei alusvaatteita. Ohjaajat ovat tuoneet omien lapsien ja sukulaisten vaatteita ja varusteita heille. Tämä maailma on niin julma! Harva sitä joutuu näkemään, mutta kehitysvammayksikössä se on arkipäivää. On myös tosin ihania vanhempia jotka tekevät mitä tahansa että heidän lapsellaan on hyvin. Ja Jumalan kiitos siitä. Mutta liian paljon on niitä jotka ovat täysin vailla huolenpitoa olleet ennen yksikköön tuloa. Ja he käyttäytyät sitten kuin eläimet. Ikävä näin sanoa. Mutta totta se on. Kaikki sympatiani ovat heidän puolellaan. Mutta minun ei silti tarvitse sietää pahoinpitelyä paskapalkalla. Kohta kukaan ei halua heitä hoitaa. On jo nähtävissä merkkejä. Kaikki jotka tulee yksikköö lähtevät pois hyvin pian, koska palkka on niin naurettavan huono ja vastuu valtava, ja siihen läsäbonukseksi pahoinpitelyä päivittäin. Voin itse tosi huonosti. Joka päivä paha mieli. Paha mieli, koska ohjaajia on aina liian vähän. Koskaan ei riitä aika kaikille. Asukkaat ovat mitä ovat, he eivät sille mitään mahda. He huutavat huomiota jota ei ole aikaa antaa. Asukkaat eivät ole se ongelma, vaikka olisivat haaseellisia. Ongelma on se, ettei heille ole tarpeeksi aikaa koska mitoitus on liian pieni. Siitä kärsii asukkaat ja siitä kärsii ohjaajat. Suurin osa kehitysvammaisista on nuoria ihmisiä. Heille pitäisi taata kehitystä edistävä yksikkö. Nyt se on mahdotonta. Ohjaajien määrä on minimi joka paikassa. Kukaan ei saa tarpeeksi huomiota ja ohjausta. Tämä on niin väärin. Ihan täysin väsynyt ohjaaja, jonka sydän on murtunut epäoikeuden takia. Ja ohjaaja jolla on koko ajan mustelmat käsivarsissa ja sydämessä. Kehitysvammaiset ovat ihania ihmisiä kunhan heille annetaan mahdollisuus elää kuten muutkin.
Onko kehitysvammaisten ohjaaja ihminen? Miksi häntä saa hakata, nipistellä,lyödä, sylkeä kasvoihin, puristella mustelmille, repiä hiuksista, ym. Lista on pitkä. Ollaanko me ohjaajat ihmisiä joilla on samat oikeudet kuin muilla. No ei olla. Meitä saa pahoinpidellä ilman rangaistusta päivittäin. Ja palkka on ihan paska. Me ollaan ihmisryhmä jota saa hakata ja kiusata ihan miten paljon haluaa, se muka kuuluu työn luonteeseen. Mutta palkka on ihan helvetin huono siihen verrattuna että turpiin pitää ottaa harvase päivä. Tai asukas puristelee mustelmille kädet ja lyö kasvoihin, sylkee ja yrittää purra. Onko ohjaajilla/hoitajilla mitään ihmisarvoa? Saako ammatinvalinnan varjolla ohjaajan ihmisarvon painaa maanrakoon. Ja vieäpä minimipalkalla. Attendo ym ovat siinä oikein malliesimerkki! Kehitysvammaiset ovat sydäntäni lähellä, he eivät itselleen aina mitään mahda, mutta jossain on helvetin paljon pielessä kun tätä pahoinpitelyä on joka ikinen päivä. Hoitajia on liian vähän, ihan jokaisessa yksikössä. Vanhuksista vouhkataan nyt joka paikassa, mutta kehitysvammaisten yksiköissä tilanne on vielä pahempi. Suurin osa kehitysvammaisista on ihania ja heidän kanssa mukava tehdä töitä ja elää elämää yksiköissä. Mutta sitten on osa joita on jo kotona pahoinpidelty, pidetty nälässä, lyöty ja alistettu. Heillä ei ole edes oikean kokoisia vaatteita kun tulevat yksikköön. Heidän rahat on vanhemmat käyttäneet omiin menoihin. Heillä ei ole mitään omaisuutta, ei edes lakanoita, ei alusvaatteita. Ohjaajat ovat tuoneet omien lapsien ja sukulaisten vaatteita ja varusteita heille. Tämä maailma on niin julma! Harva sitä joutuu näkemään, mutta kehitysvammayksikössä se on arkipäivää. On myös tosin ihania vanhempia jotka tekevät mitä tahansa että heidän lapsellaan on hyvin. Ja Jumalan kiitos siitä. Mutta liian paljon on niitä jotka ovat täysin vailla huolenpitoa olleet ennen yksikköön tuloa. Ja he käyttäytyät sitten kuin eläimet. Ikävä näin sanoa. Mutta totta se on. Kaikki sympatiani ovat heidän puolellaan. Mutta minun ei silti tarvitse sietää pahoinpitelyä paskapalkalla. Kohta kukaan ei halua heitä hoitaa. On jo nähtävissä merkkejä. Kaikki jotka tulee yksikköö lähtevät pois hyvin pian, koska palkka on niin naurettavan huono ja vastuu valtava, ja siihen läsäbonukseksi pahoinpitelyä päivittäin. Voin itse tosi huonosti. Joka päivä paha mieli. Paha mieli, koska ohjaajia on aina liian vähän. Koskaan ei riitä aika kaikille. Asukkaat ovat mitä ovat, he eivät sille mitään mahda. He huutavat huomiota jota ei ole aikaa antaa. Asukkaat eivät ole se ongelma, vaikka olisivat haaseellisia. Ongelma on se, ettei heille ole tarpeeksi aikaa koska mitoitus on liian pieni. Siitä kärsii asukkaat ja siitä kärsii ohjaajat. Suurin osa kehitysvammaisista on nuoria ihmisiä. Heille pitäisi taata kehitystä edistävä yksikkö. Nyt se on mahdotonta. Ohjaajien määrä on minimi joka paikassa. Kukaan ei saa tarpeeksi huomiota ja ohjausta. Tämä on niin väärin. Ihan täysin väsynyt ohjaaja, jonka sydän on murtunut epäoikeuden takia. Ja ohjaaja jolla on koko ajan mustelmat käsivarsissa ja sydämessä. Kehitysvammaiset ovat ihania ihmisiä kunhan heille annetaan mahdollisuus elää kuten muutkin.
Minne nämä kommentit menevät? Vai menevätkö minnekkään? Välittääkö kukaan yhtään pätkää siitä mitä tänne kirjoitetaan? Onko tämä vain joku haamumedia? Vähän siltä tämä nyt vaikuttaa. Lukeeko näitä kukaan joka voisi asioihin vaikuttaa? Oikeutta kehityvammaisille1 Ja OIKEUTTA ohjaajille jotka saavat ruhjeita päivittäin.
Koska ohjaaja voi hakea korvausta pahoinpitelystä ja keneltä? Miksi kehitysvammaisten ohjaajaa saa pahoinpidellä mielin määrin, ilman että siitä koituu mitään korvausvelvollisuutta? Hoitaja ei ole ihminen. Hoitaja on lainsuojaton. Hoitajaa saa hakata ja sylkeä, eikä kukan tee mitään.
Joo poltan noin 25-30 röökiä päivässä. Olen nyt kiltti. Mut jos tulee tupakan täyskielto ja vielä sen jälkeen joku syvästi kehitysvammainen kuolaa mun vaatteille hakkaan se hengiltä rautaisella pyöränpumpulla. Olen melko vahva.
No jos se tupakan täyskielto tulee niin Suomella on mahdollisuus ostaa mun asuminen toisessa maassa. Yksi asia joka saataa pelastaa syvästi kehitysvammaisen hengen. Olen ihastunut täysin ex-strippariin. Jos hän suostuisi tulemaan vaimokseni. Kaikki OK
Joo olen kehitysvammainen. Mut jos tulee tupakan täyskielto ja vielä sen jälkeen joku vaikeasti/syvästi kehitysvammainen vaikka lyö/puree mua niin sitten mä voin vaikka hakata siltä vaikka ruuvimeisselillä silmät päästä.
Jes jos tupakan täyskiellon jälkeen saan hakattua syvästi kehitysvammaiselta ruuvimeisselillä silmät päästä. Olempahan sankari kun kerta teki tupakan täyskiellon.
Jos joku tuhoaa kuvan missä mulla on strippari sylissä en lyö sitä mut näytän laserilla silmiin.
Jos tulee tupakan täyskielto aion tappaa jokaisen syvästi kehitysvammaisen enkä kysy miksi teko tulee olemaan vielä aika raaka.
mielummin panen sikaa tai koiraa kun syvästi kehitysvammaista naista ehkä sika tai koira on niitä monta kertaa älykkäämpiä
no jos se tupakan täyskielto tulee ja vielä senkin jälkeen syvästi kehitysvammainen vittuilee mulle niin kaivetaan sitten silmät päästä

Lisää uusi kommentti