Tyylikkäänä ensimmäiseen koulupäivään

Vaateasiaa on mietitty monta päivää. Mitä päälle eka koulupäivänä? Kyse on sentään kasiluokkalaisesta, jolta osataan odottaa tyyliä.

Päädyimme Uunon kanssa siskon avustuksella ostettuihin muotilökäreihin, toiselta siskolta saatuun Adidas-paitaan ja uuteen farkkutakkiin. Rippirahoilla ostettu uusi Fjällrävenin räppireppu selkään, rippiristi ja Elastinen –kaulakoru kaulaan, suihkaus dödöä ja menoksi.

Ai niin, äitiä pyydetään laittamaan vielä irokeesi. Koska tukka on aika lailla kesäsiilimallia, kyseessä on haaste! Mutta Uuno on tyytyväinen äidin vaatimattomiin kampaajataitoihin. Hiusvahalla tukkaa saadaan edes vähän pystyyn.

Usein kehitysvammaisen ihmisen pukeutuminen on hauskaa, värikästä, merkkitietoista ja käytännöllistä. Värejä yhdistellään ennakkoluulottomasti, tytöt käyttävät mielellään näyttäviä koruja ja pojat tykkäävät aurinkolaseista ja lippiksistä. Vaatteiden on oltava paitsi kivan näköisiä, myös käytännöllisiä. Olisi kiva, jos Uuno voisi aina pukeutua farkkuihin, kuten muutkin nuoret, mutta vetoketjut ja vyöt ovat aika hankalia hienomotoriikan kannalta ja kuminauhalla varustetut verkkarit tai collarit antavat enemmän itsenäisyyttä. Juhlat ovat tietysti luku sinänsä. Silloin kestetään pienet epämukavuudetkin.

Kouluunlähtöpäivä on erikoinen tunnelmaltaan. On suuri helpotus, että elämään tulee taas rytmi ja järjestys. Toisaalta takaraivossa tykyttää haikeus. Kasin jälkeen tulee ysi, ysin jälkeen ehkä vielä kymppi. Entä sitten? Okei, Luovi-ammattikoulu tietenkin. Pari vuotta. Ei mietitä nyt, mitä sitten. Nyt on nyt.

Uunon kesä oli tosi onnistunut. Hän pysyi terveenä ja sai paitsi ikimuistoiset rippijuhlat, myös pari eri reissua Lappiin ja kesälomamatkan Tampereelle. Uuno oli kuin kulkurin iltatähti, kun äiti ja sisko lähtivät Kreikan lomalle. ”Ei syytä, ei soimaa.” Kerran puhelimessa kysäisi vain viattomasti, että  ”äiti, mikä sinun lempiartisti on nykyään?”

Olemme käsitelleen paljon erilaisuutta, nyt erityisesti Oulussa vietettävän Priden kautta. Kun Uuno kysyi, kieltääkö joku laki menemästä naimisiin samaa sukupuolta olevan kanssa ja sai kieltävän vastauksen, oli jatkokysymys riemastuttava: - Kieltääkö Kela?

Uuno ei ymmärrä koko erilaisuus-käsitettä. Ei ole koskaan ymmärtänyt. Mitä sitten, jos Mikolla on pyörätuoli ja Minna puhuu viittomalla? Entä sitten jos Jaakko kirkuu ja Laura lyö päätä seinään tai Essi heittelee tavaroilla. He ovat tavallisia ihmisiä.

-Mää oon niin iso, että ossaan jo väistää.

Realismi kauhistuttaa. Ei lapsen tarvitse osata väistää, paitsi että oikeasti kehitysvammaisten lasten ja nuorten sijaishoitopaikoissa, takseissa, kouluissa ja kerhoissa taito voi olla tarpeen. Käytöshäiriöitä on paljon ja väkivallan vaara on aina mahdollinen. Salaa olen kuitenkin iloinen, että Uuno on niin isokokoinen.

-Ei ne mulle uskalla ennää.

Julki olen iloinen siitä, että Uuno itse ei ole väkivaltainen. Lyhyehkö aggressiivinen kausi on koettu sekin, mutta nyt hän on kerrassaan ihana teini. Isokokoinen ja halaa paljon. ”Ei saa pussata!”

Olemme miettineet paljon, kuinka tärkeää on oppia ja opettaa juuri niihin ympyröihin, joissa Uuno viettää aikaansa ja harrastaa. Vaikka ne minusta itsestä tuntuisivat toisinaan levottomilta ja epäviihtyisiltä. On tärkeää opettaa Uunolle, että ei ”pienistä” hermostu. Onneksi Uuno on hyvin sopeutuvainen ja sosiaalinen. Samaan aikaan koitan kuulostella tarkkaan, ettei hän sopeudu myös asioihin, joihin ei tarvitse sopeutua. Ei ole pakko syödä, jos ruoka ei maistu. Kukaan ei saa tulla iholle. Arki ei saa olla pelottavaa.

Lupaavaa on, että tämä päivä on selvästi Uunolle juhlapäivä. Jippii, koulu on alkanut!