Unelmia ja osallisuutta

Joulua valmistellaan innolla. Yhtenä aamuna heräsin kuudelta siihen, että möreä teiniääni ilmoitti:
- Mun huoneessa ei ole tarpeeksi joulukoristeita.

Kiirehdin ostamaan Uunon huoneeseen kynttelikön ja laitoimme sinne myös perinteisen enkelikuoron.

Vähän vaille 15-vuotiaan Uunon osallisuus ja elämänilo ovat ihanaa katseltavaa. Hän käy rippikoulua innolla. Hyvän sykäyksen siihen antoi tärkeä tehtävä toimia ehtoollisenjakokaverina piispa Jukka Keskitalon piispanvihkimysjuhlassa isänpäivänä. Uuno sai työskennellä ehtoollisenjaossa Turun piispan Kaarlo Kallialan avustajana. Kaikki sujui loistavasti.
Oli hieno oivallus Oulun tuomiokapitulilta pyytää lapsia mukaan piispojen avustajiksi.

Joulun alla meitä on ihastuttanut Uunon uusi kyky: Hän osaa lukea! Uuno on lukenut aiemmin yksittäisiä sanoja, mutta nyt hän luki varsin sujuvasti kokonaisen viestin. Enää en uskalla antaa kännykkää niin huolettomasti poitsun käteen…

Olemme varmoja, että lukutaito on päässyt kehittymään helmikuussa alkaneen lääkityksen myötä. Jos olen oikein ymmärtänyt, lääketutkimus jatkuu, mistä olemme riemuissamme. Onpa joulussa taas tuntua.


Uuno on vanhempien yllätykseksi oppinut lukemaan.

Kaikki Uunon ikäiset nuoret käyvät koulussa tiettynä päivänä tutustumassa ammatillisiin opintoihin. Uuno kävi tutustumassa ammattiopisto Luoville ja on henkeä täynnä: - Mää haluan autonasentajaksi!

Uuno todella nauttii elämästä monella tavalla. Joka aamu hän menee räppisuihkuun. Eli lataa suihkussa kännykän (kuivalla alueella) soittamaan täysillä räppiä ja eikun suihkuun. Sori naapurit.

Uuno kulkee kauppakeskuksessa laskemassa tuttuja. Kukaan ei voita häntä tuttujen määrässä. Kirkossa hän myös kättelee tai halaa kaikki tutut ja puolitututkin. Oikein näkee, kuinka hyvä mieli leviää seurueeseen. Uuno ei käy kirkossa enää vain vanhempien kanssa, vaan myös avustajan kanssa. (Avustaja kertoi laulaneensa mielellään itsekin Hoosiannaa.)

Uunon joululahjatoive on nerokas: - Mää toivon pankkikorttia lahjaksi.

Jouluna Uuno-eno pääsee uuteen rooliin, kun pikkuinen siskonpoika Leon saapuu kotiimme. Uuno on miettinyt kuumeisesti, kuinka hän osaa leikkiä Leonin kanssa. Hyvin kauniisti hän huolehti, että Leon ei saa suuhunsa vääriä pieniä legoja. Päätimme kaivaa duplot esille.

Ensi jouluna meillä on joulukorttien lisäksi muitakin papereita täytettävänä. Kun Uuno täyttää 16 vuotta, hän saa eläkkeen. Uskomattoman hullu ajatus. Ei mietitä sitä vielä tänä jouluna.

Juhlitaan vain! Kolmena päivänä Uuno saa jokaisella pääaterialla Cokiksen.

Siunattua ja iloista joulun aikaa lukijat ja blogin ystävät!

Lisää uusi kommentti